tiistai 27. lokakuuta 2015

Eri maiden ruokia ja askarteluja syksy 2

Eilen jälleen kokoonnuttiin tekemään herkullista ruokaa ja askarreltiin. Aika menee  nopsaan kun istuu näiden ihmisten kanssa jolla on samanlainen intohimo.

Tehtiin Frankfurtin talvinen keitto ja kyytipojaksi smørrebrød eli tanskalaista leipä (suomalaisittain).

Askarreltiin tuulikello ja rautalangasta koristusta.

Ensin ruokaan;



Frankfurtin talvinen keitto....määriä ei ole, mutta keittohan on helppo tehdä....Yläkuvasta näet aineet.

Kannattaa ensin tehdä pienet lihapyörykät. Lihapyöryköihin tulee vain kanamuna + mausteita. Ne paistetaan kevyesti.


Tuon jälkeen voit pilkkoa purjon ja kuulottaa ne.


Laita vesi ja kasvisliemikuutio kiehumaan. Ennenkuin vesi kiehuu, tee krutongit ja laita ne uuniin.


Laita kiehuvaan veteen lihapullat ja purjo. Anna rauhassa kiehua. Lisää lopuksi sulatejuusto. Tarkista maku ja lisää suolaa tarpeen mukaan.



Keiton päälle laitetaan krutongit.

Leivät kävi uunissa paahtumassa ja levikkeeksi laitettiin majoneesiä, suolalihaa, juustoa, tomaattia, kurkkua.


Sitten askarteluun...siellä tosiaan tehtiin tuulikelloja...
Tarvitset;
-siimaa
-sakset
-käpyjä
-helmiä
-"kellot"
-nappia
oikeastaan kaikkea kivaa mitkä voi laittaa roikkumaan.


Kivasti kilisi heiluessa. :)


Ja sitten tehtiin rautalangasta koristus...kuka teki ympyrää, kuka tähteä, kuka teki sydäntä....kaikki siis sai tehdä mieli koristuksen.....

Tässä minun;


Tälläisen rautalangasta tehdyn sydämmen olin tehnyt jo kotosalla aikaisemminkin.....ohjeen löydät täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tee minusta iloinen ja kommentoi minulle juttujani! =D

Nuudelisalaatti

Tein töihin tälläisen salaatti "pohjan".  Vaikka tätä muutaman päivän kerkesin syömään, niin silti en syöynnyt yhtään päivää samaa...