maanantai 15. marraskuuta 2021

Kinuskikakku

 Viikonloppuna vieteltiin isänpäivää. Minä tein juhlaan kinuskikakun. Ja kyllähän oli taas ihana syödä ihan perinteistä kermakakkua jossa kinuskia päällä ja vielä paljon mansikkaa!


Kinuskikakku
 (15 annosta)
Pohja
 4 munaa
  1 1/2 dl sokeria
  1 1/2 dl vehnäjauhoja
  1/2 dl perunajauhoja
  1 tl leivinjauhetta
Täyte
  3 dl kuohukermaa
vanilijasokeria
  banaania
  mansikoita
Kostutus
  2 dl maitoa
Kinuski
  2 dl fariinisokeria
  2 dl kuohukermaa
  25 g voita

Lisäksi
 4 dl kuohukermaa
vaniliasokeria
250 g maitorahkaa
mansikoita


  Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita jauhot ja leivinjauhe, siivilöi ne vaahtoon ja kääntele joukkoon. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan (2–2,5 l).
  Paista 175-asteisen uunin alatasolla 30–40 minuuttia. Anna hieman jäähtyä ja kumoa. Kun pohja on täysin jäähtynyt, leikkaa se Kahteen / kolmeen osaan.
  Vatkaa täytteen kerma vaahdoksi ja vaniljasokeri. Pilko mansikat ja banaanit
  Kostuta alimmainen levy maidolla. Levitä päälle banaania ja mansikkaa ja puolet kermatäytteestä. Nosta päälle seuraava levy, kostuta ja täytä. Nosta päälle kolmas levy (jätä se kostuttamatta, jotta kinuski tarttuu). Nosta kakku tekeytymään jääkaappiin muutamaksi tunniksi.
  Mittaa kerma ja fariinisokeri kattilaan. Keitä keskilämmöllä koko ajan sekoittaen, kunnes kastike sakenee (10–15 min). Sekoita joukkoon voi. Valuta hieman jäähtynyt kinuskikastike kakun pinnalle.
  Vaahdota kerma ja mausta se halutessasi sokerilla, sekä sekoita joukkoon maitorahka. Pursota kermavaahtoa kakun reunoille.Laita päälle vielä mansikoita koristeeksi.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tee minusta iloinen ja kommentoi minulle juttujani! =D

Loma hommeleita

 Pari päivää lomasta mennyt ja paljon pientä puuhastelua on tullut tehty ja apuna ollut. Tulee itselle hyvä mieli kun pystyy olemaan apuna. ...