maanantai 30. tammikuuta 2023

Munasalaatti

Tämän ohjeen löysin netin "ihmeellisestä maailmasta". Ihastuin tähän heti....Tein tätä putous evääksi lauantaina. 

Olisi ollut kyllä ihanaa syödä kylmäsavu lohen ja ruisleivän kanssa. Mutta eipä ollut kuin tonnikalaa. Meni se niinkin...oli hyvää, nam, nam....

Minua häiritsee vain tuossa ohjeen nimessä sana salaatti. Minä en itse kyllä kutsuisi tätä munasalaatiksi, minulle tämä on munamajoneesia. Se sopii paremmin tälle ihanalle leivän päälliselle!

Munasalaatti

4 kananmunaa

1 maustekurkku

2 rkl majoneesia

1 rkl sinappia

1 rkl limeä (oikeassa ohjeessa oli sitruunaa)

2 rkl yrtti tuorejuustoa (oikeassa ohjeessa oli maustamatonta tuorejuustoa)

suolaa

pippuria

Keitä kanamunat. Jäähdytä ja kuori ne. Eroitele valkuainen ja keltuainen. Valkuaiset pilkotaan pieniksi kuutioiksi, omaan kippoon.

Keltuainen muussataan. Lisää keltuaisen joukkoon majoneesi, sinappi, lime mehu, yrtti tuorejuusto, suola ja pippuri. Sekoita kunnolla ja lisää tämä seos valkuaisten päälle ja sekoita. Laita vähäksi aikaan jääkaappiin tekeytymään.













sunnuntai 29. tammikuuta 2023

Pizzatötteröt

Toinen putous ohjelma nähtiin eilen ja uudet putous eväät tuli tehtyä. 

Tämänkin kertaisen ohjeen nappasin uudesta keittokirjastani, jonka jo viime kerralla "esittelin". 

Mutta kerrottakoon se vielä, kirja on; Pizzaa! Paista, grillaa, naati! Kustantaja on Kustannus-Mäkelä Oy ja kirjan on kirjoittanut; Lena Söderström.

Löytyy muuten ihan mielettömän hyviä ohjeita roppakaupalla.

Tällä kertaa kokeilin pizzatötteröitä.  Hyviä, ei vaikeita tehdä, mutta en nyt niin kauheasti innostunut. Onhan nämä kivoja tarjoilla vieraille, vähän erilaisia pizzoja, mutta jotenkin vaan en niin paljon innostunut tässä muodossa pizzasta.

Mutta sinähän voit vaikka innostua...joten tässä ohje sinulle!

Pizzatötteröt

4 isoa tortillaa ja hammastikkuja

Täyte;

Minulla oli:

pohjalla tomaattimurskaa

juustoraastetta

jauhelihaa

ananasta

juustoraastetta

tomaattia

tonnikalaa

fetaa

jauhelihaa

ja päälle laitoin vielä juustoraastetta.

Virallisessa ohjeessa oli;

6 dl juustoraastetta

12-16 oliivia viipaleina

2 dl nyhtö broileria

1 pilkottu tomaatti

3 rkl persiljaa

2 dl tomaattimurskaa

pizzamaustetta

grillattuja padronin chilejä

Kuumenna uuni 200 asteeseen.

Kääri tortillat tötteröksi ja kiinnitä ne hammastikuilla. Laita tötteröt uunipellille esimerkiksi tyhjissä säilykepurkeissa.  (Itse laitoin kuivakakku vuokaan.)

Laita tötteröihin kerroksittain; pizzakastiketta, 2/3 juustoa, oliiveja, broilerinpalasia, tomaattia ja persiljaa, ripottele päälle vielä loppu juustoraaste. Paista noin 10 min. Ota tötteröt pois uunista ja ripottele päälle pizzamaustetta.

Ohjeessa ei kyllä mainittu mitään siitä että tötteröt pitää leikata / taittaa niin että ylä osa on tasareunainen. Itsehän taitoin tortilla levyn tötteröksi ja reuna jäi aika korkeaksi ja enhän minä voinut  täyttää tötteröä ihan täyteen kun ei ollut tasareunainen. Näin ollen reunasta tuli kova.

Leikkasin tarjoiluun reunan tasaiseksi ja silloin oli kiva syödä.

Tuollainen ohje. Hyviä tosiaan oli, mutta minä tykkään ihan normi pizzasta.








maanantai 23. tammikuuta 2023

Pesto-feta-tomaattipizza

Tammikuun aleista ostin itselle jälleen uusia keittokirjoja. Yksi niistä oli Pizzaa! Paista, grillaa, nauti! jonka on koonnut Lena Söderström.

Mikä onkaan sen parempi kokeilla tuollaista kirjaa kuin putoukseen tehdyt eväät. Varmaan ensi kerrallakin teen tuosta kirjasta, siinnä on niin paljon kaikkea kivaa kokeiltavaa. 

Tämän kerran kokeilu oli pesto-feta-tomaattipizza. Kokeilin kirjan pizzapohja ohjettakin ja hyväähän siitäkin tuli. 

Kokonaisuudessa pizzasta tuli ihanan erilainen ja todella maukas!


Perinteinen pizzapohja taikina:

3 pyöreää pizzaa

3 dl kylmää vettä

6-7 dl vehnäjauhoja

½ rkl sokeria

1 tl suolaa

5-10 g tuoretta hiivaa

1 rkl oliiviöljyä

Leivontaan

noin 1 dl vehnäjauhoja

leivinpaperi


Liuota hiiva veteen. Sekoita joukkoon sokeri, suola ja öljy. Lisää jauhot 2-3 erässä ja vaivaa notkeaksi taikinaksi, noin 10 min. Peitä kelmulla ja anna kohota 1½ tuntia.

Kumoa taikina jauhotetulle leivinpöydälle ja jaa kolmeen osaan.


Vinkki; Taikina säilyy pakkasessa noin kuukauden.


Feta - pesto täyte, tästä täytteestä riittää yhteen pyöreään pizzaan:

200 g kirsikkatomaatteja

1 rkl oliiviöljyä

suolaa

1 tl sokeria

1 dl pestoa

100 g fetajuustoa

tuoretta timjamia (itselläni oli vain kuivattua)

Laita kirsikkatomaatin päälle oliiviöljyä ja pyörittele niitä niin että jokaiselle tomaatille tulee oliiviöljyä. Mausta tomaatit sokerilla ja suolalla.

Levitä pizzapohjan päälle pestoa tasaisesti. Lisää fetajuusto pieninä muruina. Minä ladoin fetan päälle kirsikkatomaatit, mutta toki voit puolittaa tomaatit. Koska minulla ei ollut tuoretta timjamia, niin ripottelin ennen uuniin menoa timjamia tomaattien päälle. Tuore timjami tulee päälle vasta sitten kun pizza on paistettu.

Paista pizza 250-275 asteessa, noin 8-10 min. Jos sinulle on pizzakivi niin käytä, saat pohjasta ihanan rapean.







 

sunnuntai 22. tammikuuta 2023

Sipsikukka

Eiliselle illalle laitoin pöytään sipsejä ja suolakeksejä, kaiken muun lisäksi. 

Tein sipsi kukkasen, josta sai sitten otettua/lisättyä suolakeksille/sipsille tuorejuustoa,  hilloa, cocktailkurkkua ja kylmä savu häränpaistileikkelettä.

Tässä sipsikukkasen ohje.....

Tein yrttisestä tuorejuustosta "puoli pallon" jonka laitoin tarjoiluastian keskelle. Sipsi pussista etsin sopivia sipsejä kukan terälehdeksi. 
Ensimmäisen kerroksen jälkeen, laitoin toisen kerroksen siten, että sipsi tuli ensimmäisen kerroksen kahden kukan väliin.




Sipsikukan keskelle laitoin hilloa. Minulla oli mansikkakoiso-persimonihilloa.

Kaunis koristus ja kiva syödä ja tuorejuusto/hillosta jäi vielä hienosti suolakeksien päälle. 

lauantai 21. tammikuuta 2023

Bailey-kahvi jäätelölasit

Nyt se alkoi............putous meinaan!! 

Ja pitäähän se taas putous eväitä tehdä. Sain ystäväni kanssani katsomaan putousta. 

Sovittiin että hän tekee suolaisen ja makean ja myös minä tekisin suolaisen ja makean evään..... 

Eli taas tuli syötyä itsensä ähkyksi!!!!

Minun jälkkäri oli juoma. Tein meille Bailey-kahvi jäätelölasilliset. Olipa maukasta.


Bailey-kahvi jäätelölasi

2 dl vahvaa kahvia

1 dl Bailey-likööriä

vaniljajäätelöä ( + suklaajäätelöä, minulla oli vain vaniljajäätelöä )

päälle mantelilastuja

Keitä vahva kahvi. Laita lasiin jäätelöä. Kaada Bailey-likööri kahvin joukkoon ja sekoita. Kaada juoma jäätelön päälle. Tiputtele pinnalle vielä mantelilastuja.




torstai 19. tammikuuta 2023

Lumisadetaulu

 Töissä ollaan alettu jälleen askartelemaan ja tekemään kaikenlaista kivaa lasten kanssa. 

Tässä lumisade taulu, joka on helppo toteuttaa.

Tähän tekemiseen tarvitaan; vesiväripaperia, valkoinen liitu, sinisen väristä vesiväriä, merisuolaa.

 Vesiväripaperi laitettiin alustaan kiinni maalarinteipillä, että saatiin tauluun reunat. 

Liidulla lapset tekivät lumihiutaleita.

Sitten vesivärillä maalattiin ja lopulta suolaa tiputettiin päälle ja annettiin kuivua.

Kun taulu on kuiva, kaada suola pois taulun pinnalta. Näin on syntynyt lumisadetaulu







keskiviikko 18. tammikuuta 2023

Vähän erilainen kimppu

Vuosi on alkanut kiireellä ja sitten olen ollut sairaana. Perheessä on myös suruakin.

Joten on tässä alkanut vuosi niin ja  näin.......ja vielähän tässä ollaan itse sairaana ja suruakaan ei voi "heittää" sivuun, sillä mieheni isä on hyvin huonossa kunnossa ja on saattohoidossa.

Toki tähän alkuun on myös mahtunut, iloa synttäreiden muodossa.

Miniälle ostin "Elämyslahjakortin". Se lahjakortti oli italialaisen kokin pastakurssin. Siitä lahjasta ei tullut otettua kuvaa.

Laitoin koriin vehnäjauhoja ja kananmunia sekä kortin jonka sisällä oli sitten lahjakortti. Innolla odotan millainen se sitten on kun sen kurssin lunastaa.

Ihan älyttömän kivoja elämyslahjoja löytyy TÄÄLTÄ. 

Toiselle synttärisankarille kokosin kimpun. En niinkään kukista, vaan langoista. Tämmöinen kimppu on kiva tehdä henkilölle joka on kova käsityö ihminen.

Tässä kuvia kimpussa;









sunnuntai 1. tammikuuta 2023

Leipäkoneella leipää

 Vuosi 2023  on käynnistynyt pienessä pakkasessa ja hirmu liukkaudessa. 

Eilen tosiaan vesikeli ja tänään sen verran pakkasta että tiet ja jalkakäytävät kiiltävät liukkaudesta.

Toivotaan että kaikilla on nastat. 

Uuden vuoden aloitin leipäkoneella tehtävällä leivällä. Pistin sen jälleen ajastimella, kello 1.30 kun olin vielä hereillä. Aamupalalla oli siis tuoretta leipää.

Vehnä-kauraleipä leipäkoneella

2 dl kädenlämmintä vettä

1 ½ rkl siirappia

1 rkl öljyä

1 ½ dl kaurahiutaleita

1 tl suolaa

4 dl vehnäjauhoja

1 tl kuivahiivaa

Laita ainekset koneeseen ohjeen annetussa järjestyksessä.  Käynnistä ohjelma. 

Minä käytin koneessani ranskanleipä ohjemaa, kestää  reilu 3 h. Tämä leipä on kooltaan pieni.



Tuli maukasta leipää.....


Pihin emännän lehtipihvi jauhelihasta

Näitä pihvejä olen tehtyä muutaman kerran aikaisemmin. Ja pihvit ovat siis pelkkää jauhelihaa, ei mitään muuta. Jauhelihasta "lehtipihv...