lauantai 2. heinäkuuta 2022

Hyvää kesää

 Taasen ollaan siinnä vaiheessa vuotta, että töissä väki vähenee vähäksi aikaa, kun lapset jäävät lomille ja sen jälkeen siirtyvät "isompien" paikkaan.

Se on haikeaa. Mutta onneksi uusia lapsia on tulossa!

Me kaikki hoitajat saatiin ihana pieni pussi ja kortti erään pojan perheeltä. Pikku mies ilmoitti heti ettei kerro mitä siinä on, mutta se tuoksuu mintulta. 😂

Tämä oli kyllä niin kiva idea, jonka nappasin itsellenikin. Täytyy itsekin yrittää saada kuivatettuja erilaisia kasveja.



Kortissa luki näin;

Virkistävä jalkakylpy

Laita pussin sisältö vatiin ja lisää lämmintä vettä. Anna hautua n. 10 min ennen kuin laitat jalat kylpyyn.

(sis. nokkosta, minttua, vadelmanlehteä)


Aivan ihana idea. Kiitos tekijälle ja lahjan antajalle. 

Jos nyt muistan oikein minulla on kirjakin jossa on eri kasvien käyttö mahdollisuus. Täytyy kaivaa jos vaikka saisi ideaa mitä kaikkea voisin hyödyntää, tallaisissa pussikoissa.

Ja kyllä oli kiva liottaa jalkojaan tässä kylvyssä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tee minusta iloinen ja kommentoi minulle juttujani! =D

Loma hommeleita

 Pari päivää lomasta mennyt ja paljon pientä puuhastelua on tullut tehty ja apuna ollut. Tulee itselle hyvä mieli kun pystyy olemaan apuna. ...