keskiviikko 24. huhtikuuta 2024

Mitä yhteistä on postcrossing:lla ja jälkiruualla

Sain kortin 22.4 Virosta. Koska olen ilmoittanut postcrossing omilla "sivullani", että pidän ruoka ja resptikorteista,  niin sitä saa mitä tilaa. 

Tälläisen kortin sain Virosta, oli minun 8 kortti mikä tuli perille.

On muuten ihan kiva tapa tutustua eri maiden ruokiin näin.

Oli hauskaa saada kokeiltavaksi virolainen perinne jälkkärin resepti näin kortin välityksellä. 

Vähän aikaan muuten meni, että selvitin mitä kummaa se kama on.  Lopultahan se selvisi. Se on jauhoseosta. 

Tämän jauhoseoksen ainekset vaihtelevat valmistajasta riippuen, mutta kama voi sisältää ruista, ohraa, kauraa ja herneitä. Yhdistelmä sisältää runsaasti kuituja. Jauhoseos on tuttu myös meille suomalaisille talkkunana.

Virossa tuota  kamajauhoa sekoitetaan yleensä maitoon tai piimään ja seos nautitaan juomana, mutta siitä tehdään myös erilaisia jälkiruokia. Ja tämä ohje oli juuri tästä jauhoseokseta tehty. Itsehän käytin siis talkkunajauhoja, kun ei minulla ole kamajauhoja.

Nyt täytyy tunnustaa, että en ole koskaan aikaisemmin maistanut talkkunaa. Joten silläkinlailla nyt tuli ihan erilainen resepti kokeiltua.


Kamavaahto eli talkkunajauhovaahto

2 dl kuohukermaa

1 rkl sokeria

 200 g maustamatonta jogurttia (minulle turkkilaistajogurttia)

4-5 rkl talkkunajauhoja

marjoja

keksimuruja


Vatkaa kerma ja sokeri vaahdoksi. Sekoita joukkoon jogurtti ja talkkunajauhot. Nostele  ensim marjat tarjoiluastian  pohjalle ja soseuta niitä vähän haarukalla.  

Marjojen päälle sitten seosta ja ihan päälle keksin muruja ja marjoja.





Tuo talkkunajauho maistui minusta sellaiseta paahdetulta. Pidin mausta. Helppo tehdä ja minusta ihan uudeen toteutuva jälkkäri. Kannattaa kokeilla.

2 kommenttia:

  1. Hienoa kun saat sellaisia kortteja joissa esitellään kiinnostuksesi kohteita, kuten ruoanlaitto. Minä odotan huomista; jospa tulis kortteja. Tänään ei postia jaettu. Sitten onkin viikonloppu edessä jolloin ei kortteja tietenkään tule. Kyllä tämä vaatii kärsivällisyyttä, mutta on niin älyttömän kivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vain yksi kortti jossa resepti on tullut, mutta se oli iloinen yllätys. Kaikki kortithan ovat ihania, kun saa...mutta tuo kyllä lämmitti sydäntä.

      Poista

Tee minusta iloinen ja kommentoi minulle juttujani! =D

Kooste toukokuun alusta

Toukokuun alku on ollut kiirettä täynnä. Tai no, kiirettä ja kiirettä...aika vaan menee soljuen eteenpäin teki sitä mitä tahansa tai olisi t...