sunnuntai 6. syyskuuta 2020

Lihapulla-perunalaatikko

 Eilen kokeilin tämän päivän suosikki ruokaa.....erään iltapäivälehden mukaan. En nyt ihan samalla ohjeella tehnyt. Pieniä muutoksia tein. Laitan vieraan jos oma ohjeeni poikkeaa....


 

Lihapulla-perunalaatikko


    3 keitettyä ja kuorittua perunaa (minulla kyllä meni perunaa enemmän)
    1 valkosipuli (en laittanut)
    1 paketti naudanjauhelihaa (450g)
    1 tl hienonnettua persiljaa
    1 ripaus paprikajauhoa
    1 mozzarellapallo, siivuiksi leikattuna (minulla oli vain raasteena)
    Suolaa ja pippuria


Valkokastike


    5 rkl voita
    4 rkl vehnäjauhoa
    9 dl maitoa
    2 tl suolaa
    1/2 tl muskottipähkinää


1. Valkokastike tulee valmistaa ensimmäisenä. Ota keskisuuri kattila ja sulata voi keskilämmöllä. Lisää jauhot ja sekoita, kunnes seos muuttuu tasaiseksi.
2. Lämmitä sillä välin maitoa toisessa kattilassa, kunnes se on lähellä kiehumispistettä. Kaada maito vaihe vaiheelta jauhojen ja voin sekaan, sekoita jatkuvasti jotta kastikkeeseen ei muodostu paakkuja. Anna kastikkeen kiehua noin 10 minuutin ajan, sekoita koko ajan. Mausta suolalla ja muskottipähkinällä!
3. Kastikkeesi on nyt valmis, joten on aika esilämmittää uuni 200 asteeseen. Ota suuri kulho ja sekoita jauhelija, persilja sekä paprikajauhe. Mausta suolalla ja pippurilla.
4. Kuori perunat ja keitä, kunnes ne ovat puolikypsiä, eli noin 7 minuutin ajan. Leikkaa perunat siivuiksi ja asettele ne lasivuoan sisäpuolelle. Tee yksi kerros pohjalle ja sivuille.
5. Seuraavaksi on aika tehdä lihapullat. Sinun tulisi saada 15 lihapullaa. Aseta lihapullat paistovuoassa olevien perunaviipaleiden päälle.
6. Asettele lihapullat perunaviipaleista muodostuneisiin ”taskuihin”. Kaada lihapullien ja perunoiden päälle valkokastike, kunnes vuoka on täynnä. Peitä piirakka ohuilla mozzarellasiivuilla
7. Lopuksi; laita vuoka uuniin 15 minuutin ajaksi. Annos on valmis, kun juusto on muuttunut kullanruskeaksi.







Tämä ei ollut meidän porukan mieleen....oli hyvää ei siinnä mitään mutta, joku siinnä oli ettei meillä tuo mies väkikään innostunut!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tee minusta iloinen ja kommentoi minulle juttujani! =D

Loma hommeleita

 Pari päivää lomasta mennyt ja paljon pientä puuhastelua on tullut tehty ja apuna ollut. Tulee itselle hyvä mieli kun pystyy olemaan apuna. ...