sunnuntai 16. tammikuuta 2022

Juustoilta

 Viime keskiviikkona pääsin pitkästä aikaan käymään isolla "kirkolla".  Eli pääsin lähimpään kaupunkiin. Itselläni kun ei ole ajokorttia, eikä täältä meiltä mene linja-autoja tuohon lähimpään kaupunkiin. 

Joten on harvinaista päästä käymään ruoka ostoksilla kaupungissa. Saa ostettua vähän erilaisia tuotteita kuin normaalisti. Ja myös harvinaisempia herkkuja.

Valoa juustopöytään

Tällä kertaa hakusessa oli sushi-tarvikkeita ja raaka aineita. Tuolla Heinolan Citymarketissa on hyvä valikoima tuotteita joista itse valmistaa sushia ja heillä on myös sushipiste mistä saa valmiita, mikäli itse ei kerkeä tekemän tai haluaa päästä nauttimaan herkuista heti. 

Muutenkin Heinolan Citymarketista saa kyllä kaikkea mitä vaan tarvitsee. Itse olen saanut aina kaikki tuotteet mitä olen etsinyt.

Toinen paikka jossa käyn aina, kun olen Heinolassa, on Lidl. Sielläkin on sellaisia herkkuja mitä muualla ei saa (kuin siis Lidleistä)

Eilen illalla istuin iltaani katsellen telkkua ja ajattelin herkutella juustoilla joita ostin tuolta kaupunki reissultani.


Juustotarjottimeen pääsi tällä kertaa nämä juustot;

-Brie de nangis, valkohomejuusto, Ranska 

-Pesto Cheese, pestolla ja valkosipulilla maustettu aromikas juusto

-Blu fou, Itävaltalainen sinihomejuusto

-Gouda, Täyteläinen

Laitoin myös tarjottimelle;

-mandariinin

-Sauternes-hyytelöä

Juomana;

-Giraf gold olut



Tuo pestojuusto oli minulle uusi tuttavuus. Kyllä olikin hyvää!! Juustothan ovat yleensä ihania herkkuja. 

2 kommenttia:

  1. Meiltä on tuohon pikkukaupungin keskustaan n. 10 matka ja siellä yleensä hoidan kauppa-asiat. Mutta on se hienoa kun pääsee lähikaupungin cittariin ostoksille, juurikin erikoisempien ruokatarvikkeiden vuoksi. Se on vähän kuin elämysmatkailua itselle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ihan tosi, kun pääsee "isolle kirkolle" niin on kuin olisi elämysmatkailua tekemässä...ihmiset =D , tavaran määrä, jo kassojen määräkin on "ihmeellistä" :) ;)
      Toisaalta kun lapset oli pieniä, kun pääsi YKSIN kauppaan niin se, se vasta olikin hieno kokemus hah, hah, haa....

      Poista

Tee minusta iloinen ja kommentoi minulle juttujani! =D

Nuudelisalaatti

Tein töihin tälläisen salaatti "pohjan".  Vaikka tätä muutaman päivän kerkesin syömään, niin silti en syöynnyt yhtään päivää samaa...