Suolaistakin aina pitää olla tarjolla juhlissa, tällä kertaa kokeilin "yksittäispakattuja leipäsiä" =D Ensin ajattelin että leikkaan muotilla leipiä, mutta sitten tuli mieleen voileipäkääretorttu jota olen muutamaan illan istujaisiin tehnyt.Joten tälläisiä voileipäleivoksia syntyi...
Voileipäleivokset
ainakin n. 12 isompaa palaa (riippuu miten isoja paloja haluat tarjota)
15 kpl grahampaahtoleipää
1½ dl kasvislientä
Leikkaa leivistä reunat pois ja asettele leivät suorakaiteen muotoon leivinpaperin päälle, siten että laitat viisi leipää vierekkäin ja kolma toiseen suuntaan (5x3).
Kostuta jäähtyneellä kasvisliemellä.
Valmista täyte.
200 g chili-paprika tuorejuustoa tai mieleistäsi tuorejuustoa
100 g mozzarellajuustoa
kinkkusuikaleita tai meetvurstia
tuoretta yrttiä mieleisesi määrä esim. basilikaa
pala tuorekurkkua
mausteita esim. chilipohjasta mausteseosta tai mustapippuria myllystä
Sekoita tuorejuuston joukkoon pieneksi paloiksi paloiteltu mozzarellajuusto, hienonnettu yrtti ja pieniksi kuutioiksi leikattu tuorejuusto sekä kinkkusuikaleet. Mausta jatarkista maku. Levitä tahna leivälle ja kääri rullaksi.Anna vetäytyä ainakin muutama tunti jääkaapissa, mielummin yön yli.
Leikkaa rulla tasakokoisiksi paloiksi ja nosta ne paperivuokiin.
Koristele mieleisesti. Itse laitoin majoneesi "renkaat" leivoksen ymräri, tomaattikukat, basilikanlehden, herneen versoa ja tuorekurkun suikaleita sekä kinkkusuikaleita. Päälle vielä juustoraastetta.
Ja sitten takaisin jääkaappiin odottamaan illan vieraita :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Leivottiin...
Tänään pitkästä aikaan vanhin tyttäreni tuli meille, klo 8 ja aloitettiin leipomaan. Meillä oli "selvät sävelet"! Oltiin puhuttu ...
-
En ollut aikaisemmin kokeillut oliiviöljyä majoneesin teossa. Ajattelin ettei siitä tulisi maukasta, mutta olinpa väärässä! Maku oli todel...
-
Eilisien tonnikalapyöryköitten kanssa tein ensimmäisen gluteenittoman kastikkeen....Nam, että tulikin hyvä kastike.... Tällä ohjeella sa...
-
Risottoa ei kauheen useasti tule tehtyä, vaikka herkullinen ruokahan se on....Tällä kertaa tein meille broileririsottoa. On muuten hyvää ja ...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tee minusta iloinen ja kommentoi minulle juttujani! =D