sunnuntai 31. heinäkuuta 2022

Kohti elokuuta

Aamu on valjennut heinäkuun viimeiseen päivään! Minulla oli jälleen viime viikko loma ja huomenna se olisi sitten töihin meno. Loppu pari viikkonen lomaa on sitten kolmen viikon päästä. 

Ja silloin heti loman alkajaiseksi, lähden Helsinkiin, sillä minulla on liput Ed Sheeran konserttiin. Melkein vuoden on tuota hetkeä odoteltu. 



Näin se ympyrä sulkeutuu......tilasin viime syksyllä 4:n tapahtumaan liput ja vain yksi on jäljellä. Ensin oli sirkusta Tampereella, joka oli mahtava tapahtuma. 

Sitten oli maaliskuussa  Sami Hedbergin stand up keikka. Jälleen ihanaa päästä katsomaan stand up:a ja varsinkin Sami Hedbergin esittämänä.

Viime viikonlopulla kävin Heinolan kesäteatterissa. Mahtava esitys....

Elokuun lopulla Ed Sheeran. Ja odotusten täyttymys! Sitten varmaan pitää alkaa katsomaan tulevaa vuotta, mitähän sinne keksin. Siellä on ainakin kahdet kivat juhlat tiedossa. Siskoni täyttää pyöreitä vuosia ja hänen tyttärensä menee ensi vuoden elokuussa naimisiin. Ja ainakin Heinolan kesäteatteriin on pakko jälleen saada liput!



Eilen kävin varaamassa kuukaudeksi kirppari pöydän. Parin viikon päästä alkaa tuo neljän viikon myynti urakka. pitäisi sitä ennen hinnoitella tuotteita. Myytävää kyllä on, mutta kun vielä osaisi laittaa sopivat hinnat. Tuolla minun jaksolla on myös meidän kylällä markkinat ja se on hyvä juttu! Kylä täyttyy ihmisistä, ja jos mukavaa tavaraa saan myytäväksi, niin se tietää hyvää "tienistiä". Tienailen loma rahat! 😀

Tosiaan Hartolan markkinat järjestetään kahden vuoden jälkeen jälleen! Toivotaan että markkinat palaa yhtä suosittuna kun ennen koronaa ollut aika oli.

Vuoden alusta tein päätöksen että jotain uutta pitää oppia tänä vuonna. Ja pyrkiä haastamaan itseään uusiin asioihin.  Isoin haaste on ollut virkkaus! Nyt olen ollut kaksi viikkoa pakko virkkaamatta. Sen verran pahasti jumahti tuo selkäni. Eilen uskaltauduin virkkaamaan pari sivua kiinni isoäidin neliöstä. Ja voi miten kädet syyhyää......tekisi mieli vain virkata ja nähdä se käden jälki!!! Se ompelu odottaa....se on vielä opittava ennen kuin vuosi vaihtuu!

Teltassa olen edelleen nukkunut, vaikka vilpoisia yötä on ollut. Niin kuin viime yönä lämpötila laski + 11 asteeseen. 


Parhaimmillaan tuo yön lämpötila on laskenut +3 asteeseen, ja silloin voin sanoa oli vilpoinen herätys lämpimien peittojen alta kun nousi!

Nyt on mennyt pari aamuyötä lintujen "kokoontumisajoissa"! Toissa aamunanoin neljän jälkeen lähelle kokoontui kurkia! Herran jestas kun ne "kiljuivat".

Ja kun ne hiljenivät niin  lokit huusi loppu aamun!

Tänä aamuna kun heräilin niin tikka hakkasi innokkaasti pitkään!


 Tänään taitaa olla lomien loppumisviikonloppu. Se tietää sitä että nelostien autojen äänet kuuluvat pitkälti yö tunneille jatkuen.

Teltan ihanuuksia. Mutta kyllä on ollut ihana nukkua teltassa. Vain 3 yötä olen tänä aikana sisällä nukkunut. Kahdessa tapausta oli luvattu ukkosta ja vielä rajua sellaista, niin en uskaltanut nukkua teltassa. Mutta ne olivat turhia sisällä nukkumisia, sillä tänne ei tuo ukkonen ylettynyt. Kaksi kuukautta lähes olen nauttinut telttailusta.

Tähän kirjoituksen lomaan olen laittanut minun uudesta taulusta kuvia. Taas olen kokeillut uutta tekniikkaa. Niin sanotusti ilmapallo tekniikkaa. 









Lopuksi vielä suunnitteella oleva taulu...se on vasta hiilellä piirretty luonnos. Se nyt muhii sitä että mitä korostaa betonilla. No siitä taulusta sitten kun on valmis.



Toivotan sulle oikein ihanaa elokuuta! Toivotaan että lämpö palaa Suomeen. Vielä ei tarvitsisi syksy tulla!!!


perjantai 29. heinäkuuta 2022

Kahden raaka-aineen leipäset

Sain pussillisen juustoraastetta, ja jottei se menisi pilalle, niin päätin tehdä juustoisia leipäsiä. Yksi työkaveri tekee aika ajoin itselleen näitä ja sain kerran maistaa leipäsiä. Olivatpa niin hyviä että pitää niitä aina silloin tällöin tehdä itselleen. 

Näihin leipäsiin tarvitset siis vain kahta raaka-ainetta ja kaiken lisäksi nämä valmistuvat nopeasti ja helposti!

Kahden raaka-aineen leipäset

-munia 4 kpl (pientä)

-juustoraastetta 370 g

-voit lisätä mausteita jos haluat. Itse ripsautin joukkoon mustapippuria


Vatkaa sauvasekoittimella kananmunat kuohkeaksi. Lisää juusto sekaan.

Lusikoi uunipellille kekoja ja tasoita ne leipäsiksi.

Paista ne 175 asteessa, kunnes ovat saaneet kauniin värin.

HUOM! Nämä voit pakastaa. Ja kun joku aamulla haluat tuoretta leipästä, ota pakkasta leipänen ja laita se suoraan leivänpaahtimeen ja nauti tuoreesta leipasestä.






torstai 28. heinäkuuta 2022

Kuivuri

Minulla on ollut oma kuivuri, jolla saadaan kuivattua erilaisia kasveja, hedelmiä yms., jo tuollaiset 10 vuotta. 

Hyvin pelittää tämä minun vanha kuivurini. Näin syksyisin sitä vain tulee käytettyä, vaikka sitä toki voisi käyttää/hyödyntää myös muina aikoina. 

                                        

Tämä kuivaaminenhan  on monessa mielessä hyvä säilömistapa. 

-Kuivatuissa tuotteissa maku ja useimmat ravintoaineetkin säilyvät hyvin. 

-Joidenkin tuotteiden kuivauksessa ei välttämättä tarvita lainkaan energiaa eikä tuotteiden varastointikaan sitä kuluta. 

-Lisäksi kotikuivauksessa ei käytetä lisäaineita ja tuotteet vievät vähän säilytystilaa.

Kuivata voi melkein mitä vain ruoka-aineita. Tavallisimmin kuivataan yrttejä, vihanneksia, sieniä ja marjoja, mutta myös lihaa ja kalaa voidaan säilöä kuivaamalla (nuo liha ja kala voi olla haasteellisempia kuivattavia, toisaalta en kyllä ole kokeillut itse, joten vaikea varmuudella sanoa onko haasteellisempaa, olen varmaan itse tehnyt ajatuksiini sen haasteelliseksi 😀). 

Tässä muutama erilainen kuivausmenetelmä

Ulkona, kuivaus onnistuu kesällä. Esimerkiksi luonnosta kerättyjä teeaineksia, korvasieniä ja mustikoita voi kuivattaa ulkona. Parhaiten kuivaus onnistuu alkukesällä, jolloin ilman suhteellinen kosteus on alhainen. Suorassa auringonpaisteessa ei saa kuivata. Parhaissa oloissa ohuet kasvit kuivuvat 1–3 päivässä.

Sisätiloissa, joissa on lämmintä ja kuivaa sekä hyvä ilmanvaihto, voi kuivata yrttejä ja ohutmaltoisia sieniä. Monissa kodeissa on lämmönlähteitä, joiden läheisyyttä kannattaa käyttää kuivauksessa hyödyksi. Tällaisia paikkoja ovat lämpöpattereiden, jää- ja pakastinkaappien yläpuoliset tilat, leivinuunin päällys, keskuslämmityskattilan läheisyys. Kuivattavat tuotteet levitetään ritilöitten päälle. Tärkeää on, että paikat ovat puhtaita, ilma on pölytöntä ja kiertää hyvin.

Uunikuivaus, onnistuu parhaiten kiertoilmauunissa, sillä tavalliseen ylä-alalämpöuuniin ei saa riittävän tehokasta ilmanvaihtoa. (itselläni ei ole kiertoilmauunia ja ihan hyvin tuo minun kuivatus onnistui, vaikka suosittelevat tuota kiertoilmauunia enemmän)

Kasvikuivureissa,  kuivuminen on nopeinta ja tuotteista tulee laadultaan hyviä. Lämpötila ei kuivurissakaan saisi nousta yli 50°C.

Täältä löydät yhden kuivatukseni, tomaattimurska. 

Tässä tämän kerran kuivatuksia....








Eilen kuivasin lipstikkaa, lehtikaalia ja pinaattia. Saa sitten keittoihin mukavia makuja. Vielä tuolla minun pienessä puutarhassa löytyy kuivattavaa! Täytyy katsoa kerkeinkö tänään jatkamaan tuota puuhaa, vai meneekö  viikonloppuun.


tiistai 26. heinäkuuta 2022

Taidesalonki Talvio

 Jos sunnuntaina oli teatteripäivä, niin maanantaina päätin mennä katsomaan taidetta. Ja mielettömän hyvä päätös olikin. 

Tämä Taidesalonki Talvio on lähellä kotiani ja on myös joka vuotinen vierailu paikkani kesällä. Joka vuosi ihanat uudet taiteilijat pääsevät esittelemään töitään. 

Tänä vuonna oli niin ihana taide "pläjäys" , että olin ihan töpinöissäni. Paljon sellaisia tauluja joita olisin heti ostanut jos olisin budjetoinut rahaa tälle vuodelle isomman määrän.😉  

Jo itse Vanha-Koskipään kartanon entinen päärakennus on kaunista katseltavaa. Itse asiassa koko lähi tienoo on todella kaunista katsottavaa.

Jos vaan olet ajamassa Hartolan ohi tai voit tulla ihan varta vastenkin Hartolaan, niin pistäydy Taidesalonki Talviossa. 

Ja Hartolan oma väki joka ei vielä ole käynyt, niin kipin kapin katsomaan ihanaa taidetta! 

Laitan ensin vähän Talvion "esitettä"....sitten joitain kuvia tauluista....


Tämän kesän 2022 taiteilijat ovat:

Tero Annanolli

Jan Neva

Tuomas Gustafsson

Annukka Mikkola

Kaija Poijula

Pirjo Tikkinen

Ilppo Alho

Tatu Vuorio

Johanna Ilvessalo

Virpi Kanto

Tapani Kokko

Mia Hamari

Mari Antjärvi

Johanna Pisto


Taidesalonki Talvio

Taidenäyttely avoinna 10.6. – 21.8.2022

ma-pe klo 11-17

la-su klo 11-16


Peruslippu 10€

Eläkeläiset, opiskelijat 7€

7-15-vuotiaat 5€

Museokorttilaiset tutustuvat näyttelyymme maksuttomasti


Taidesalonki Talvio

Kuvataiteenkesänäyttelysi Hartolassa

Koskipääntie 4

19600 Hartola

Vanha-Koskipään kartanon entinen päärakennus  on toiminut Maila Talvio -salonki taidenäyttelyn estradina vuodesta 1983. 1980-luvun alussa Maila Talvio -salonki kuvataidenäyttelyyn kelpuutettiin ainoastaan naistaiteilijoiden teoksia, mutta nykyisin näyttelyyn voivat tulla kutsutuiksi kaikki ammatillisesti pätevöityneet taiteilijat ja nuoret uraansa alkuvaiheissa olevat, tulevat mestarit.















Yläkuva on ihan minun ottama varjokuva. Niin kauniisti aurinko paistoi ikkunasta tuolla kartanolla! 






Yläkuvassa; Tässä pöydässä oli jokaisen mahdollisuus maalailla oma pieni taidepläjäys pöydän kankaalle.







Yläkuva: Tuossa näkyy tuo pöytä johon voi jättää oman käden jälkensä.








Tämä yläkuvassa oleva teos on minun ehdoton suosikki. Edestä katsottuna ei siitä huomannut paljon laivoja. Alakuvassa vasemmalta katsottuna.


Alakuvassa vielä oikealta katsottuna teosta. Aivan mielettömän upea taulu. teoksen on tehnyt; Jan Neva ja se on nimeltään; Laivasto sumussa.


Tämä Henkien maja puhutteli myös minua paljon. Pidin tästä....




Taidesalonki Talviossa käy museokortti.

#museokortti #museot #museokierros


Nuudelisalaatti

Tein töihin tälläisen salaatti "pohjan".  Vaikka tätä muutaman päivän kerkesin syömään, niin silti en syöynnyt yhtään päivää samaa...