Näytetään tekstit, joissa on tunniste Näpsäkät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Näpsäkät. Näytä kaikki tekstit

torstai 29. lokakuuta 2026

Taas me näpsäkät tavattiin

Tänään jälleen tavattin näpsäköiden kanssa täällä meillä. 

Meillä oli tänään kiva kolme tuntinen askartelu merkeissä. 

Ehdotin tätä askartelua, kun itsellä oli vähän niinkuin "oma lehmä ojassa"! Ajattelin että saisin joihinkin ruokalahjoihin kivoja purkkeja.

Näitä ollaan aikaisemminkin tehty...muistaakseni, mutta ei pitkään, pitkään aikaan.

Eli servettejä leikailtiin ja liimailtiin lasipurkkien päälle.  Tässä kuvaa meidän teoksista. 










Omien purkkien tekemistä jatkan vielä. Joko virkkaan kansien päälle kannet tai sitten maalailen ne, tai sitten mietin että jos servettiä siihen laittaisin. MUTTA nuo selviää ennen joulua sitten!

Eilen kävin jälleen vierailulla muutaman naisen kanssa. Siellä pikkusen herkuteltiin ja sitten oli erinlaisia arvailutehtäviä.

Oli kyllä mukava hetki eilen.  

Pitäisiköhän teillekin heittää pari Suomen kansan arvoituksia?

~Ei hukui vedessä, ei pala tulessa, eikä mahdu maanrakoon?

~Kullassa kulajaa, hopiassa heläjää, ikkunasta pirttiin tulee, ovest´ei enä ikinä?

Itse täytyy sano, että en olisi tiennyt vastauksia, mutta minä etsin meille tehtäviä, joten minun etuni oli se että pääsin lukemaan, eikä tarvinnut arvuutella!

Älä googleta.....olisitko tiennyt vastauksen?

Vastaus löytyy tuon alimmaisen kuvan alta!

Tässä tulee vastaukset noihin kysymyksiin. Eli ekaan;  ei huku...=  nimi, toiseen vastaus on päivänpaiste tai kuutama!
Tiesitkö?


tiistai 29. syyskuuta 2026

Näpsäköitten haaste

Elokuussa, kun tavattiin Näpsäköitten kanssa annoin meille haasteen. 

Olin silloin ostanut / saanut uusia  virkkaus/askatelu/keittokirjan. Niistä kirjoista, sitten arvottiin jokaiselle omakirja, josta piti valita ohje jonka toteuttaa. Ei ihan tarkalleen ollut pakko tehdä valittua mallia, kunhan oli saanut inspiraation kirjasta.

Ja hienojahan kaikki oli saanut aikaiseksi!!



Yläkuvassa minun tekemä taulu, kirjasta "Tee itse sisustustaulut". Alakuvassa kirjan malli.



Tässä on toinen sisustustaulu. Minun tekemä on ylä sekä alakuvassa.


Alakuvassa kirjan ohjetta. Kirjan taulu oli ihan valkoinen.



Kirjasta "Minä osaan itse" Aivan ihanaa punottua nauhaa. Tätä on jossain vaiheessa itsekkin kokeiltava.



Kirjasta "Virkkaa isosti", Oli aivan ihana pyöreä matto tehty...Minäkin haluan tälläisen ison pyöreän maton!



Kirjasta "Rakkaudella äiti" , oli valittu ohjeeksi "Banaanileipä". Tämä oli kyllä herkullista!




Ja vielä kirjasta "Tee minut, olen sinun...Huvin vuoksi". Oltiin loihdittu kevään kauniita kukkia! 


Lopuksi tehtiin piipunrassista omavalinteisia  asioita.
Alakuvassa niitä näytille.
Eikö olekin kauniita?






Tälläisiä Näpsäkät olivat saaneet aikaiseksi. 


tiistai 18. elokuuta 2026

Suolainen piirakka

 Tein eilen aamulla näpsäköille piirakan. Ja kyllä tuli maukkaan makuinen, jos omia tekeleitä saa kehua. 

Vääksyssä kuun alussa

Mutta ennen kuin ohjeeseen mennään niin, muistutan tänään että klo 18.00 arvonta umpeutuu. Pääset tästä siihen.

Kuten kirjoitin aijemmin niin minulla oli iso kasa verhoja.....ja kun näpsäkät tulivat, kasasta "hävisi" yli puolet. Ihmiset jotka tekevät käsitöitä löysivät paljon "kangasta" josta voisi tehdä tilkkutöitä, "viuhaketta jne...

Ihanaa kun ne menivät hyvään tuunaus paikkaan!

Järjestin myös pienen haasteen näpsäköille...ja toki itsellenikin. Minulla oli näitä uusia virkkaus yms. kirjoja. 

Laitoin jokaiselle kirjalle numeron ja aina yksitellen näpsäköistä sano nron. Ja se kirja mikä oli nron kohdalla on se kirja josta seuraavaksi kerraksi on "tehtävä"  askartelu / virkkaus / kutominen tms. Mitä kirjasta sitten löytyykään.

Mukanahan oli yksi keittokirja jonka saaja saa tehdä seuraavan kerran tarjoamiset!

Itselleni tuli "tee itse sisustustaulu" - kirja. 

Joten syyskuun loppu puolella tulee postaus, meidän näpsäköiden tekeleistä!

Mutta, mutta siihen herkullisenn piirakkaan jonka tein!

Kesäkurpitsa - kinkkusuikale - sinihomejuusto - piirakka

Pohja; (on normi ja helppo piirakkapohja)

3 dl vehnäjauhoja

125 g voita

½ tl suolaa

1-2 rkl kylmää vettä

Nypi vehnäjauho, suola ja voi keskenään. Lisää kylmä vesi. Kun taikina on valmis levitä se voideltuun piirakka pohjaan ja laita se 15 minuutuksi jääkaappiin. 

Ota piirakka pois jääkaapista ja tee sen pohjaan haarukalla reikiä ja paista 200 asteessa 10 min.

Tee täyte. Tämän voit tehdä millaisen kun haluat. Minulla oli;

~kesäkurpitsaa

~savusuikaleita puoli pussia (poutun)

~kermaviili prk

~kananmuna

~mausteita esim ruohosipulilla, mustapippurilla

~sinihomejuustoa

päälle juustoraastetta

Paistetaan 200 asteessa noin 25-30 min




Noista oli herkullinen piirakka tehty.

torstai 26. helmikuuta 2026

Vohvelipujottelu

Eiliselle päivälle olikin kertynyt koko päiväksi tekemistä! Aamupäivästä kerron huomenna, mutta illasta kokoontui jälleen Näpsäkät.

Pitkästä aikaan me kaikki kokeiltiin vohvelipujottelua/vohvelikirjontaa. 

Muut porukasta muistelivat, että jossain vaiheessa koulun käyntiä ovat tehneet näitä tälläisiä vohvelipujotteluja. 

Mutta minulla ei ole jäänyt mitään käsitystä olenko tehnyt vai en. Sen muistan että omat lapseni ovat kyllä tehneet! Mutta omia tekemisiä en kyllä muista! Piti soittaa ihan siskolle että onko se tehnyt....ei ollut...en minkään sitten ole tehnyt! 😂

Kivaa puuhaa vaikka minähän olen tälläisissä hommeleissa erittäin surkea! 

No, mutta hei...sain yhden rivin tehtyä ja nyt se työ odottaa minua tuossa pöydällä. Pitää ensin saada valmiiksi yksi toinen työ, että voin tuota jatkaa. 

Otin taas käytäntöön sen että aina työ viedään loppuun ja sitten vasta uutta juttua esille!

Tässä vähän aiheesta tietoa;

Vohvelikirjonta /Vohvelipujottelu

Vohvelipujottelu: Langat pujotetaan ruutujen välisiin lankajuoksuihin. Herringbone-pistot (kalaruotopisto) ja erilaiset suorat pujottelulinjat ovat yleisiä.

Ruutujen hyödyntäminen: Kirjontakuvioissa voidaan käyttää hyödyksi kankaan luonnollisia ruutuja, esimerkiksi tekemällä ristejä tai pistoja vain tietyt "dimplet" (kuopat) täyttäen.

Pintakirjonta: Vohvelikankaalle voi tehdä myös perinteistä kirjontaa, kuten ketjupistoja, ketjupistojen täyttöä tai laakapistoja. 

Tarvikkeet ja vinkkejä:

Neula: Käytä tylppäkärkistä kanavaneulaa (tapestry needle), joka ei riko kankaan lankoja, vaan liukuu helposti ruutujen alla.

Lanka: Paksummat langat, kuten helmilangat (perle cotton, esim. nro 8 tai 5), sopivat hyvin, sillä ne täyttävät ruudut kauniisti.

Esipesu: Vohvelikangas saattaa kutistua, joten se on hyvä pestä ennen kirjontaa.

Kuvioiden suunnittelu: Kankaan ruudut toimivat "ruutupaperin" tavoin, joten kuvioiden suunnittelu on helppoa.  

Viimeistely: Voit viimeistellä pyyhkeiden reunat tekemällä hapsuja ennen pesua. 










Kivaa hommaa oli!

keskiviikko 12. marraskuuta 2025

Näpertelyä


 Eilen illalla Näpertelijät kokoonumme jälleen tänne meille askartelemaan.  Tässä eilisiä juttuja...






Minä kokeilin eilen taulupohjaan tehdä "kuplapohjaa". 


Aamulla se näytti alakuvanlaiselta. Minusta siitä tuli kiva....




Vuoden 2026 haaste, 3 "asiaa" keittiössäni, Marraskuu

Uusi kuukausi ja sehän tietää vain sitä, että... on aika uuden haasteen.  Tämän kuukauden haasteessa voisit kertoa 3 iloista / tai ehkä haik...