sunnuntai 30. lokakuuta 2022

Sunnuntai höpinöitä

 Tänään tuli herättyä ihan turhan aikaisin.....en ymmärrä näitä edes takaisin kellon siirtoja yhtään! Muutenkin kun tämä nukkuminen on minulle haasteellista!  

Ajattele me olemme jo lokakuun lopussa!! Kyllä tämä aika menee nopeasti. Kohta on se minun odottama joulukin 😂

Joululahjojen teko on tyssännyt eli se virkkaus, kun käsi kipeytyi niin paljon etten pystynyt yötä nukkumaan säryn takia. Eilen virkkasin ihan pienen hetken. Täytyy yrittää maltilla virkkailla.

Marraskuussa olisi ensin yhden lapseni 24-vuotis synttärit ja sitten olisi isänpäivä....no, minun isäni on kuollut, mutta odotan sitä että lapsia tulisi kotiin käymään isäänsä katsomaan. Yhdet 60:set olisi.  Työpaikan pikkujoulut olisi loppukuusta. Pitäisi myös saada niitä omia joululahjoja tehtyä ja olisihan mulla pari lomapvääkin! Tästähän tulee taasen kiire kuukausi. 😉😁 Kun siellä töissäkin pitää vielä käydä!!

Eilen kävin pyörähtämässä kirppiksellä pitkästä aikaan. Löysin pari tuotetta........keittokirjan eurolla ja enkelivalot 2:lla eurolla.


Tässä kirjassa oli ihan mielettömän ihania reseptejä.

Olihan siellä muutakin, MUTTA en ymmärrä ihmisiä jotka luulevat saavansa saman hinnan käytetystä tavarasta kuin olisi ostanut sen juuri itse. No, hölmöhän se ei ole joka pyytää, hölmö on se joka maksaa  semmoiset summat!

Taas on nuo yöt olleet lämpiä.....ja minä saan edelleen salaattia omasta "pellostani" . Nousee sieltä minttuakin sekä ruohosipulia....Jos näin lämpimänä yö pysyy niin sitähän voisi saada melkein jouluun saakka salaatit omasta pellostaan. 😂


Ensimmäisiä lippuvarauksia tässä jo suunnittelen ensi vuodelle. Ja tietysti se on Heinolan kesäteatteri. Se kuuluu minun perinteisiin. 😁  

Muita tapahtumia en vielä ole katsonut....tekisi mieli jotain uutta......ehdottele jos tiedät jotain uutta ja mielenkiintoista tapahtumaa.......

Ostin itselle alennusmyynnistä pussin.....minä niin pidän pikku myystä....oli ihan pakko tuo pussi ostaa.



Nämä sukat sain ystävältäni! Nämä ovat niiiiiiiiiiiiiiin ihanat 💓💓💓 sukat. 

Tässä tämän päivän höpinät......sinulle oikein mukavaa lokakuun loppua ja iloa ja lämpöä marraskuulle!

Minun uudet enkelivaloni!


torstai 27. lokakuuta 2022

Evässalaatti

 Joka päiväinen mietintä on, että mitä kivaa sitä keksisi töihin evääksi. 

Näin tictoc:ssa tavan miten viedä salaatti eväänä. Jokainenhan voi sitten miettiä mitä siihen  laittaa......mutta se miten sitä laitettiin kiinnosti minua.

Tykkään syödä salaattia töissä, mutta kun sen tekee "normisti", niin se ei välttämättä oli niin freesinä, kun avaa rasian töissä. Salaatti kärsii...

No, tässä tämä vinkki......

Otetaan lasipurkki, ja pohjalle laitetaan salaattikastike.

Seuraavaan kerrokseen kannattaa laittaa semmoista mikä vaatii vähän pitempää aikaa imeä salaattikastiketta.
Itselläni on kastikkeen jälkeen Maissia, porkkanaa ja herneitä.

Kolmanteen kerrokseen laitoin kurkku.

Neljänteen laitoin tomaattia.

Viidenteen kerrokseen laitoin kinkku suikaleita.

Kuudenteen kerrokseen laitoin yrtti öljyssä olleita fetajuustoa

Ihan päälimmäiseksi tulee sitten se salaatti. Joka ihan varmasti pysyy rapeana!

Tässä vielä purkki jossa huominen salaattinen on.

Tästä purkista, kun sitten alat kaatamaan salaattisi lautaselle, tulee ensin salaatit rapeana ja sitten muut..... ja lopuksi salaattikastike.


Tässä nyt huomista odottelen että pääsen kokeilemaan toimiiko......tulen huomenna lisäämään tähän juttuun kommentini, toimiko tämä niin hyvin, kun kuvittelin!😁

28.10....lisäys...

Salaatti oli hyvää noin tehtynä....purkkiin siis.

 Salaattiin oli ihanan rapeaa...




tiistai 25. lokakuuta 2022

Jälleen yksi......uusi...virkkaus

 Illalla kun alkaa katselemaan telkkaria........on ihan pakko ottaa käteensä virkkaaminen.  Se kyllä rentouttaa. Ja voi miten paljon sitä saakaan aikaan samalla, kun tuijottelee ohjelmia.

Toiset rapsuttelee auton ikkunoita, niin minä rapsuttelen pyörän tarakkaa. Pitäisiköhän virkata pyörän lämmike! 😎😎

Ensin vähän höpinää....

Täällä meillä päin on syysloma viikko meneillään. Itselläni on nyt pari lomapvää. Jos eilen heräsin aamuvuoroon töihin jo 4.30, niin tänään sain nukkua ihanasti pitempään. Heräsin peräti vasta klo 7.30. 

Parina aamuna on myös ollut pakkasta. Eilen aamulla oli peräti -5 astetta. Kyllä se talvi tulee....hitaasti mutta ihan varmasti!

Tämä syksy alku on ollut tosi haastavaa itselle. Paljon huolta on matkan varrella ollut, eikä niitten päättymiseen näytä tulevan loppua. 

Vaikka virkkaaminen rentouttaa illalla, niin ne murheet pysyvät sisällä. Tallaisilla vapaapäivillä saa itseensä kyllä paljon energiaa. Toisaalta murheet siirtyy......ja ne odottavat seuraavaa hetkeä kun on väsynyt tai rankkoja haasteita tulee eteen. Itse olen vielä luonteeltani "ajattelija". Mietin ihan liian paljon asioita mihin en voi vaikuttaa! Ja suren niitä mitä ei vielä ole tapahtunut.

Rasittavia luonteen piirteitä. Niin se vaan menee että järki sanoo toista kuin ne tunteet jotka saan itselleni ajattelemalla liian pitkälle....tapahtumattomiin asti!

Mutta nyt itse asiaan......virkkailin jälleen tuossa eräänä iltana. Yritän tosiaan näitä pieniä joululahjoja tehdä. Toisaalta tämä lähti jo tyttäreni matkaan. 

Tein tallaisen;

Tein ensin puuvilla langasta ja pellavalangasta pyöreän läpykän ja sitten tein siihen "kahvan" vai miksi sitä voisi sanoa. Tämä minun pesusieni muistuttaa "hevosensukaa". 

Omasta mielestä hieno, ja hyvä pitää kädessä. Ja uskoisin että myös hyvä pestä itseään. Täytyy joku ilta tehdä uusi, kun tosiaan annoin tyttärelleni tämän prototyyppini 😁



Iloista tiistai päivää sinulle. Nautitaan siitä mitä meillä on.....ja yritetään olla murehtimatta siitä mitä ei vielä ole edes tapahtunutkaan.

Mitähän sitä seuraavaksi kokeilee virkata.....tämä virkkaus on vienyt minut ihan mukanaan.....


lauantai 22. lokakuuta 2022

Torkkupeittoni mun

 Jokunen aika sitten ystäväni esitteli minulle sellaista ihanan pehmeää lankaa. Joka tuntui kevyeltä ja pörröiseltä ja niin ihanalta!!!

Viikon mietin sitten päätin tilata lankaa itselleni. Tietämättä mitä siitä tekisin Langat tilasin TÄÄLTÄ  Lanka on nimeltään Alize Velluto ja tästä kohtaan pääset suoraan katsomaan värejä....PAINA....

Kun langat tulivat postista, niin oli päivän selvää, että tekisin torkkupeiton itselleni!

Tässä minun torkkupeitossa on;

*mustalla yhdistin sekä laitoin vielä ympäri koko peiton sillä, kulutus tässä minun peitossa, oli 1 koko kerä ja toisesta mustasta ihan rapiat päälle.

*hattara, 3 kerää

*vaalea minttu, 3 kerää

*vaalea lila, 3 kerää

*orkidea, 3 kerää

Yhdestä kerästä tulee yksi 7 kerroksen isoäidinneliö. Ja virkkasin koukulla nro 9.





Tämä valmistui tosi nopsaan. Minulta meni 2 vko. Joten tosi nopsaan tuosta langasta syntyi torkkupeitto.

Joka on muuten ihanan lämmin!



sunnuntai 16. lokakuuta 2022

Sosekeiton tuunausta

 En tiedä kuinka moni teistä jatko jalostaa edellisien pvien ruokia..... Itselläni on sellainen tapa, että yritän kaikille raaka-aineiden  lopuille keksiä jotain uutta tarkoitusta.

Inhoan sitä että ruokia heitellään biojätteisiin/roskiin. Oikein raivostuttaa katsoa, kun näen että joku heittää ruokaa pois!!!

Pari pvää syötiin kotona sosekeittoa. Ja  siitä loppukeitosta päätin tehdä sämpylöitä.

Määriä en osaa laittaa ohjeeseen, kun tein näppituntumalla taikinan.

Sosekeitto sämpylät

-sosekeittoa

-kuumaa vettä

-suolaa (ei pakko jos keitossa jo paljon)

-siirappia

-hiivaleipäjauhoja

-1 pss kuivahiivaa

Tee niinkuin normi sämpylätaikina. Laitoin taikinan yö yli nousemaan jääkaappiin.

Tein sämpylät jalaitoin pinjan siemeniä päälle ja sen jälkeen  annoin kohota pellillä.

Paistoin 225 asteessa, n 15-20 minuuttia.

Uunista ulos ja voitelin voi/maitoseoksella.




Pehmeän maukkaita olivat nämä sämpylät ja kasvissosekeitto antoivat kyllä ihanan maun.


perjantai 14. lokakuuta 2022

Punajuuri askartelua

 Tämän viikon askartelut töissä, suunnitteli tiimikaverini Anni. Meillä oli tämän viikon  maanantaina maistelussa punajuuri. Joten sujuvasti sen siivittämänä, punajuuri pääsi askarteluihin.

Isommat lapset pääsivät  askartelemaan punajuurta ja ihan pienet maalailivat ne.

Tässä kuvaa;

Tässä pienten työssä: Anni oli piirtänyt paperille punajuuren.  Punajuuri maalattiin ihan punajuuri vedellä.
Vihreä osuus painettiin sormiväreillä. Väri käteen ja käsi paperille.....






Ja sitten isommat lapset....he   askartelivat. 

Näissä käytettiin punajuurena,  omenoiden suoja"kuoria". Ne leikattiin ja maalattiin. Sen jälkeen ne liimattiin paperille.  Alas tuli silkkipaperia joka laitettiin mullaksi. Vihreä osuus oli kreppipaperia. 


Kyllä oli hieno punajuuriviikko!

maanantai 10. lokakuuta 2022

Japanilainen tawashi

 Itselläni on sellainen visio, että saisin joululahjaksi tehtyjä  pieniä kori kokonaisuuksia. Esimerkiksi, sauna kokonaisuudessa voisi olla; pesusieni, virkattu ja itse tehtyä saippuaa, jalkakylpy suolaa. Pyykinpesuun voisi ottaa mukaan omatekemää pyykinpesu ainetta ja huuhteluainetta, pöly"rätti". jne...........

Tuo on siis suunnitelmani....jouluksi. Tuota virkkaus puolen juttuja olen nyt tehnyt iltani iloksi. Esim. edellinen blogi juttu purkinavaajista. Seuraavaksi esittelen teille pesusienen. Tällähän voi pestä astioita, tai sitten ottaa se saunaan/kylpyhuoneeseen pesusieneksi. Tawashi on siis japanilainen pesusieni. Tawashin teko on helppoa ja nopeaa. Siksi minun virkkauksen vasta-alkajankin on helppo tehdä se.

Aloita siis virkkaus näin: 

Virkkaa aloitusketjuksi 21 ketjusilmukkaa. Virkkaa jatkossa jokaiseen edellisen kerroksensilmukkaan yksi uusi silmukka. 

Aloita krs:n virkkaaminen aina toisesta silmukasta koukusta lukien.

1. krs: Virkkaa 2 x ks, 2 x ½p, 12 x p, 2 x ½p, 2 x ks ja 1 kjs kääntymiseen.

2.krs: Virkaa tästä eteenpäin vain silmukan takareunaan. Virkkaa 2 x ks, 2 x ½p, 12 x p, 2 x ½p,2 x ks ja 1 kjs kääntymiseen.

3. – 24. krs: Virkkaa kaikki kerrokset kuten 2. krs. 

Päätä työ katkaisemalla lanka – jätä n. 30 cm lankaa ompelua varten. Ompele alku- ja loppureuna yhteen luotospistoin ja tee loppuun päättelysolmu. 

Pujota lanka neulalla tawashin toiseen reunaan jokaisen koholla olevan ”harjanteen”.

Kiristä lanka ja vedä reuna suppuun. Pujota lanka vielä toinen kierros samaan kohtaan, pujota työnsisäpuolelle, päättele solmulla ja pujota jokunen sentti silmukoitten sisään. 


Tämä vihreä sieni on tehty ihan pelkästä pellavalangasta. 



Näissä kahdessa seuraavassa on käytetty puuvillalankaa ja pellavalankaa.

Ota uusi pätkä lankaa, kiinnitä se toiseen avoimeen reunaa ja ompele reuna samalla tavalla suppuun. Virallisen ohjeen löydät  täältä.

Olen käyttänyt näihin minun pesusieniin; puuvillalankaa ja  pellavalankaa, josta saa karheutta. Naamankin saa ihanan puhtauden kun tuolla sienellä ja sen pienellä karheudella pesee. Tämä pesusieni kestää pitkään.

Ja jälleen hyvä vinkki joululahjaksi.

lauantai 8. lokakuuta 2022

Kannen / purkinavaaja

Nykyään en meinaa saada auki purkkeja millään. Mihin lie käsivoimat kadonneet?!  

Minäpä "kahlasin" nettiä ja etsin ratkaisua  tähän minun ongelmaani. Ja löytyyhän sieltä ratkaisu. Ja vielä sopivampaa oli se, että siinä pääsee virkkaamaan!! 

Tällä lapulla, kun ottaa kunnon otteen purkista, niin avautuu kaikki tiukemminkin juuttuneet kannet.

Eikä tarvitse paljon tarvikkeita sen tekoon; Pala liukuestemattoa, sakset, puuvillalankaa, virkkuukoukku. Ja tietysti ihan pieni hetki aikaa, eikä tosiaankaan paljon, sillä tämä on vielä nopsa tehdä.

Leikkaa ensin kaksi, käteen sopivaa palaa tai yksi isompi jonka voi taittaa sopivan kokoseksi liukuestemattosta. Reunoista kannattaa leikata pienet väkäset pois niin, ne ei repsota sitten virkkauksen alta.

Sitten virkataan palat yhteen. Aloita nurkasta ja virkkaa ympäri. Virkkasin kiinteitä sivut ja kulmiin pylvään. Mutta tosiaan tyyli on vapaa voit tehdä omanlaisesi. Mikäli haluat voit lopuksi virkata kulmaan  ripustuslenkki. Itse en kokenut sitä tarpeelliseksi


Tein tällaisen sydämen muotoisen yhdestä.

Ihania joululahjoja 😁 Ystävät, suku taas on tiedossa mitä te saatte lahjaksi 😂😂😂😂

Hunajamarinadi

 Eilen tein ja tänään eväänä töissä on riisi-kana/broilerivuoka. Syy miksi kokeilin tuota hunajamarinadia on se että minulla oli pakkasessa ...