keskiviikko 29. toukokuuta 2024

Raparperipiirakat

Tein illan iloksi kaksi raparperipiirakkaa. Ja kevään "pakollisen" raparperipiirakat, tuli myös tehtyä. Vielä jäi raparperiä......meinaan tehdä niistä huomenna mehua.....

Tässä nämä kaksi raparperipiirakan ohjetta.

Raparperipiirakka

Pohja:

1 kananmuna

1 dl sokeria

1 dl kaurahiutaleita

70 g voita

2 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

0,5 dl maitoa

raparperejä

päälle:

30 g voita

1 dl kaurahiutaleita

0,5 dl sokeria

Aloita sulattamalla n. 100g voita. Voin sulaessa sekoita kananmuna, sokeri ja kaurahiutaleet keskenään.  Lisää joukkoon hieman jäähtynyt rasva (Älä laita kaikkea, sillä sitä tarvitaan myös päälle). Laita vehnäjauhojen sekaan leivinjauhe ja kaada taikinaan vuorotellen jauhoseosta ja maitoa. Aseta taikina vuokaan ja ripottele päälle raparperejä.

Kaada loput rasvasta kulhoon ja lisää joukkoon kaurahiutaleita ja sokeria. Laita seos piirakan päälle tasaisesti. Paista uunissa 200°C n. 20 min.




Raparperipiirakka (pellillinen)

4 munaa

4 dl sokeria

150 g sulatettua voita

3 dl maitoa

6 dl vehnäjauhoja

3 tl leivinjauhetta

5-10 dl raparperia

kanelia,sokeria

Vaahdota munat ja sokeri, lisää joukkoon  vuorotellen jauho/leivinjauhe ja voi/maito seosta.

Levitä tasaisesti voipaperilla vuoratulle pellille ja lisää päälle n .½-1cm siivuiksi paloiteltu raparperi. (Halutessaan voi lisätä sekaan myös mansikoita.) Ripottele päälle vielä vähän sokeria ja kanelia.

Paista 200 asteessa noin 30min.






Maukkauta piirakka hetkiä...

lauantai 25. toukokuuta 2024

Muutama kuva

Itselleni olin laittanut tähän vuoteen joka kuukaudelle haasteita, jota olen yrittänyt toteuttaa. Tälle kuulle oli valokuvausta.

Yritän päästä kuvaamaan lisää, kun kesäkuun loma alkaa, mutta tähän laitan nyt muutaman kuvan kotipihalta.

Tuntuu nimittäin nykyään ettei kerkeä mihinkään tai ei jaksa sitten loppu pelissä mitään kun töistä pääsee! En tiedä.....paljon ajatuksia, paljon suunnitelmia, mutta mitään ei nykyään saa tehtyä....

Jospa edes lomalla kerkeäisi keittiötä pitemmälle. 😏😄

No, mutta niihin muutamaan kuvaan....






Tässä tämän kuun haasteen valokuvat. Minun kauniit kirsikkapuut ja muitakin kukkia..... ja sulka


torstai 23. toukokuuta 2024

Vanhat rapumerrat

Tästä on jo aikaa kun yksi osto ja myynti yritys lopetti kauppansa ja rupesi myymään tuotteitaan ihan netissä ainoastaan. Ennen kuin sulki ovensa, niin ostin sieltä vanhoja rapumertoja. 

Ensi ajatuksena oli tehdä niistä osasta ainakin terassille lampunvarjostimet. Mutta kun muutettiin tähän taloon niin täällä oli tähän taloon sopivat terassi lamput. 

Rapumerrat tulivat varastosta niin sanotusti eteen. Ja siinnä miettiessä mitä niille tehdään tuli mieleen että laitan niihin kukkia....

Ja tallaisia niistä tuli...










Ne ovat kauniit!!


keskiviikko 22. toukokuuta 2024

Kevät seurantaa

Kevät alkaa olemaan siinnä mallilla, että melkein kaikki "lisukkeet" ollaan lasten kanssa tehty ennenkuin lomille mennään ja hoitoon/töihin tullaan......kuka milloinkin.

Eilen meillä oli sellainen pihatapahtuma, missä lapset esittivät muutaman laulun ja loppu aika lapset ja vanhemmat voivat käydä erilaisissa pienissä pisteissä, missä  sitten yhdessä saivat kokeilla jotain kivaa tehtävää....esim. saippuakuplien puhaltamista, katuliidulla piirtämistä jne....Lopuksi kaikki "palkittiin" jäätelöllä. 

Eilinen ilta oli kiva. 

Meidän henkilökunta sai aivan ihan kortin. Ihan siitä liikuttui....vai mitä olette mieltä;

Olisit voinut valita toisinkin. Aloittaa aamusi kahvilla ja kävelyllä, tehdä siistiä sisätyötä taustalla pelkkä paperin valkoinen kahina. Heittää takin hartioille huolettomasti aina lounasaikaan, ja syödä, mitä milloinkin mieli tekee, seurassa, jota kulloinkin kaipaat.

Mutta sinä valitsit toisin. Nyt aloitat päiväsi pimeällä. Ennen kuin ehdin tarttua päiväkodin ovenkahvaan, olet valmistellut rauhan, johon saan tuoda itseni ja lapseni kaikissa mielentiloissa. Ruokaillessasi nostelet pudonneita haarukoita, takin sijasta puet kurahousuja sarjassa, pyyhit poskilta äidinikävää.

Olisit voinut valita toisinkin. Silti joka päivä palautat syliini leikistä kylläisen lapsen. Hymyillen sanot ”ei se mitään” ja ”älä huolehdi”, vaikka joudut muistuttamaan samasta asiasta kolmatta kertaa. Pakkaat reppuun piirrustukset ja kiviaarteet. Kotona kuulen lastenhuoneesta haparoivaa laulua - sinä olet opettanut sen.

Olisit voinut valita toisinkin. Mutta valitsit lapseni, valitsit minut, ja valitsit vastuun, joka olisi kenelle tahansa raskas kantaa. Valintasi ansiosta minä voin päivisin hengittää syvään ja öisin nukkua rauhassa. Ja vaivannäkösi vuoksi jokainen pimeä ja kylmä talviaamu alkaa perheessämme paremmin.

Siksi, että sinä valitsit toisin.
Kiitos, että valitsit toisin.


Tänään me lähdimme käymään metsäretkellä. Meillä oli pieni tehtävä tehtävänä.....Tämä retki oli ihana. Paljon kivaa nähtiin ja koettiin. 



Tässä oli suden yöpymis paikka.

Hei, me nähtiin ihana pieni sisilisko!
 Vaikka aurinko paistoi, minulle kiven kovaa ensin väitettiin että on vesisade. Pöllön "laulua" kuulivat....Kaksi eri puulajia....iso puu ja iso puu...
Lapset keksivät meidän ryhmälle nimeksi PUPU. Lapset saivat ottaa meidän retkeltä jotain mukaan, josta väsäsin taulun sitten. Tässä se taulu on.


maanantai 20. toukokuuta 2024

Feta-pinaattipiirakka

Tein eilen näpsäköihin feta-pinaattipiirakan. Olen muutaman kerran saanut kyläillessä kyseistä piirakkaa ja nyt ajattelin tehdä kotona sitä kun se on ollut aina niin hyvää. Toivotaan että tämä maistuu vieraille.

Feta-pinaattipiirakka 

Pohja;

100 g voita

3 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

1 dl turkkilaista jogurttia



Täyte

150 g pinaattia (hienonnettu, pakaste)å

3  kananmunaa

2 dl ruokakermaa

1 tl basilikaa (kuivattu)

0,25 tl suolaa

0,25 tl mustapippuria (rouhittu)

200 g fetajuustoa tai salaattijuustokuutioita

50g aura juustoa muruina

100 g juustoraastetta 

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Voitele piirasvuoka (halkaisija noin 28 cm).

Mittaa voi kulhoon. Lisää vehnäjauho ja leivinjauhe. Nypi sekaisin eli hiero voita yhden käden sormilla, kunnes se on sekoittunut tasaisesti jauhoihin. Lisää turkkilainen jogurtti ja sekoita taikina tasaiseksi.

Levitä taikina piirasvuoan pohjalle ja reunoille.

Laita pinaatti kulhoon. Sulata pinaattia sen verran mikrossa, että saat sen irtonaiseksi.

Kuori ja hienonna valkosipulin kynsi. Lisää se pinaatin joukkoon. Lisää myös kananmunat, ruokakerma, basilika, mustapippuri ja suola. Sekoita tasaiseksi.

Valuta fetajuusto ja kuutioi se tarvittaessa. Ripottele feta piirakkataikinan päälle. Kaada päälle pinaattiseos. Ripottele pinnalle juustoraastetta.

Paista 200 asteessa uunin alaosassa ritilätasolla noin 35 min, kunnes täyte on hyytynyt ja piirakka saanut kauniin ruskeaa väriä. 

Vinkki! Piirakkaa on helpompi leikata kauniisti, kun leivot sen pari tuntia ennen tarjoilua (tai edellisenä päivänä).

Lämmitä feta-pinaattipiirakkaa ennen tarjoilua, jos se on jääkaappikylmää.

Jos haluat tehdä koko pellillisen, kaksinkertaista ohje, ja tee piirakka pellille leivinpaperin päälle.







Herkullisia hetkiä sinulle tämän piirakan parissa.



sunnuntai 19. toukokuuta 2024

Vain kolme kuvaa-haaste

 Tässä tulevat toukokuun (T-kirjaimella siis), kolmen kuvan kuva-haaste.


Tomaatintaimi
, eilen käytiin puutarhalla ja ostin yhden tomaatintaimenen. Minulla on näitä tomaatinalkuja iso kasa, jo kotona muutenkin, kun kasvatin niitä koko kevään. Tämä osto taimi oli vaan vähän erilainen. 


Vaikka kevät on loppu suoralla ja kesä on vasta alkamassa, on jo pakko ajateltava talvea. Tässä meidän talven polttopuut.

Tässä on kyllä neljäskin kuva, jolla haluan näyttää miten erikoinen kukka kyseessä. Tältä pihalta löytyi tälläinen kukka, johon en aikaisemmin ole törmännyt. Googlen kautta löysin tälle kukalle nimen. Kukka on nimeltään Tarhavarjohiippa.


Tässä siis minun tämän kuun kuvat.

perjantai 17. toukokuuta 2024

Viikon aamupalat

Joka aamu sitä on "pakko" syödä hyvä aamupala. En jaksaisi lähteä töihin jos kunnon aamupalaa jäisi väliin. 
Ajattelin laittaa näytyille miten minä tankkaan aamulla.
Viikonloppunakin voi olla että syön tukevan aamupanan ja sitten unohdan että muita ruokailuja onkaan.....ei sekään hyvä ole, että syö aamulla ja sitten joskun illalla toisen kerran. Mutta se aamupala on vaan minun juttuni.

Tässä on 1. päiväni;
Joka päivään kuuluu
-inkiväärishotti, se on aloitus
Tähän päivään laitoin;
-omatekemää patonkia
-sen päällä rasvaa eleplant
-kinkku (osassa)
-juustoa
-maksamakkaraa (osassa)
-perunasalaattia
-kurkkua
-rasvaton maito
-jogurttia (kalinkka kahvi, siis niiiiin hyvää että)
-viinirypäleitä
-vesimeloonia
-mansikkaa

Tässä on 2. päivä. Tämä oli itselleni tekemä äitienpäivä aamupala, ihan virallisena päivänä. 
-inkivääri shotti
-puuroa ja kiisseliä
-rasvatonta maitoa
-paistettua kananmunaa
-perunasalaattia
-broilerinleikkelettä
-juusto
-salaatinlehtiä
-maksamakkaraa
-kurkkua
-tomaattia
-pikku piirakoita
-mansikoita
-kakkua
-lemon spite (joku kaupan kuohareista)

3. päivä mentiinkin ihan suunnattoman keveysti.
-inkivääri shotti
-omatekemää patonkia + eleplant rasvaa
-salaattia
-juustoa
-paist. kananmuna
-kaurapuuro+ kiisseli

4. päivä
-inkivääri shotilla aloitellaan
-kaurapuuroa + kiisseliä
-rasvaton maito
-mustikoita
-ruisleipää, eleplant rasvaa
-salaattia
-broilerileikkelettä
-juustoa
-kurkkua

 
5. päivä
-aamu alkaa niin ihanasti tuolla inkiväärishotilla
-rasvatonta maitoa on myös pakko joka aamu saada
-vesimeloonia
-sämpylää
-maksamakkaraa
-salaatti
-juusto
-kaurapuuro + kiisseli


Tuollainen tarjoilu  oli viidentenä päivänä. 

Onko sinulla jotain, mitä sinun pitää aamulla pakko saada syötyä / juotua että aamu käynnistyy? 

Minulla se on tuo inkiväärishotti, niin ja rasvaton maito...muuten kyllä voin vaihdella aamupalaani, mutta jos noita kahta ei ole, aamupala ei tunnu aamupalalta.
Rasvaton maito varsinkin on sellainen, että sitä pitää saada.....



Sitten 6. pvä
-inkivääri shot (unohdin kuvasta mutta tietty se tuli juotua)
-tein smootieta sen verran että sain aamupalalla ja vielä töihinkin 
-rasvaton maito
-ruisleipää + rasva
-keitetty kananmuna
-tomaattia
-kurkkua
-salaattia
-broilerileikkelettä
-juustoa
-viinirypäleitä
-keitin vielä teetä itselle

Näin se viikko meni, tässä tulee 7 pvän aamupala

-inkivääri shot
-rasvaton maito
-paahtoleipää + levitettä
-juustoa
-maksamakkaraa toisessa leivässä
-toisessa leivässä broilerinlevitettä
-tomaattia
-kurkkua
-salaattia

Tämä 7:s päivä meni tosi kevein....syynä siihen on, että minulla oli aamuvuoro ja söin aamupalaa n. klo 4.15. 
Silloin, ei ihan jaksanut paljoa syödä!

Tämmöinen viikko minulla oli....aamupalan suhteen....


Kirsikkapuu

Tämä viikko on mennyt tähän aamuun asti vaihtelevassa säässä. Viileää on ollut ja aika tuulistakin.  Välillä aurinko on paistanut kauniisti ...