perjantai 29. marraskuuta 2019

Palaverin pyörteissä

Eilen illalla kokoonnuttiin töissä suunnittelemaan / tekmään lasten joulukuuta.

Tänäkin vuonna meille saapuu Aatos-tonttu tuomaan joulupukin terveisiä joka arkipäivä. Lapset pääsevät kuuntelemaan Aatoksen ajatuksia ja lopuksi aina joku saa pienen joulupussin.

Niitä joulupusseja eilen illalla väsäiltiin. Ja kaikkihan me saatiin tehtyä valmiiksi....

 Joulupusseihin laitettiin pieni joulunami, pipari ja tehtiin myös eilen hattivatti-heijastimia. Niitä olikin kiva tehdä.

Jouluaterialle tehtiin nimikuuset.....Nekin saatiin valmiiksi...

Tehtiin myös suunnitelma joulupiha juttua varten. Meillä ei ole joulujuhlia, niin ajateleltiin järjestää perheille joulupiha toimintaa...

Pihalle tulee erilaisia pieniä  pisteita. Sinne  ollaan suunniteltu;
-piparia, glögiä ja mehua
-meidän oma joulupukki kiertelee
-Tonttujen paja johon voi salaa kurkkia....tällä kertaa siis lapset pääsevät kurkkimaan tonttujen touhua, eikä tontut kurkilasten touhuja.
-Heijastin rata
-Leikki ja laulu paikka
-Joulupukille voi kirjoittaa kirjeen
-Kuusen koristelua

Siinnä sitä touhua meille siihen iltaan.

Meillä on jouluhartauspvä, joululauluja, joulu atretiaa, itsenäisyyspäivän ateriaa, tosiaa joka päivä kokoonnutaan katsomaan Aatos-tonttua ja hänen mökkiään.

Laittelen kuvaa sitten meidän joulupihasta, kun sen aika tulee!

 


tiistai 26. marraskuuta 2019

Kynttilä askartelu

Meillä töissä ollaan alettu askartelemaan jo joulu juttuja. Tässä teille näytille kynttilätaulu askartelu, jonka työkaveri oli lapsille suunnitellut.

Askartelijat ovat iältään 2-5 vuotiaita...tässä muutama valokuva niistä kynttilöistä, näissä kuvissa taitaa olla vain yhden 5v, kolmen 4v.....loput ovat 2-3 vuotiaita....jotka ovat jo askarrelleet tämän...









maanantai 25. marraskuuta 2019

Pinaattivohvelit + kananmunakastike

Eilen päätin kokeilla kuivattua pinaattia, minkä ostin  jokunen aika sitten. Ensin ajatuksena oli tehdä pinaattilettuja, mutta mitenkäs kävikään tein vohveleita.
Tein vohveleitten kanssa kananmunakastikkeen.


Pinaattivohvelit (kuivatusta pinaatista)

Itse tein kaksinkertaisen taikina....mutta tässä teille pienempi taikina..

Pinaattivohvelit

2 kananmunaa
4 dl maitoa
5 g kuivattua pinaattia
2 dl vehnäjauhoja
1 dl ohrajauhoja
½ tl leivinjauhetta
3/4 tl suolaa
2 tl voita

Latoin ensin puoleen maitoon kuivat pinaatit. Ja annoin vähän aikaa pinaattien "levätä" nesteessä. Lisäsin jauhot, leivinjauhot, suolan. Sekoitin ja lisäsin loput maidon ja sulatetun voin.




 Kananmunakastike

    2 rkl voita tai margariinia.
    1/2 dl vehnäjauhoja.
    5 dl maitoa.
    2 keitettyä kananmunaa.
    1 kasvisliemikuutio

Sulata voi ja lisää vehnäjauhot. Sekoita, lisää maito ja liemikuutio. Kiehauta ja lisää silputut kananmunat.


Tänään on minulla myös eväänä töissä tätä herkkua.

sunnuntai 24. marraskuuta 2019

Marraskuun höpinöitä

Vielä on aikaa vuoden pimeimpään päivään ja silti tuntuu että tämä pimeys riittäisi jo. Aamulla kun heräät on pimeää ja kun töistä pääsee on pimeää. Ja kun aurinko ei pahemmin paista, niin sitten on hämärää ja harmaata!

                                        Välillä on vähän kuurua/lunta hiukan, sitten taas tulee vettä ja synkkää!

Pitkästä aikaa ostin itselle kalenterin......ostin sellaisen korukalenterin. Saa nyt nähdä millaista korua sieltä tulee....Pitäisi ensi vuodeksi tehdä teekalenteri itselle/kavereille....Tyttäreni oli bongannut että on sellainen hillo/marmeladi kalenteri...sellaisen olisin halunut, mutta ei ole löytynyt....Tyttärenikin yritti etsiä "isosta" kaupungista sitä minulle mutta eipä ole löytänyt....

Olen intoa täynnä kun tuo joulu lähenee....kauheasti olen suunnitellu, mutta oikeastaan mitään konkreettista ei ole vielä syntynyt!
Blogiin ainakin on suunitteella, joulun odostusta joka päivälle jouluun asti....

Töissäkin suunnittelemme kaikkea kivaa lapsille. Tulevalla viikolla meillä on iltapalaveri...jossa tehdään lasten joulupussit valmiiksi...suunnitellaan perheille joulupiha toimintaa.....ja tietysti Aatos-tontun seikkailuja pohdimme.



Joko sinulla on joulutohinat alkaneet? Oletko joulu ihminen, vai onko se vaan pyhä muitten pyhien joukossa ja muiden hössötistä kauhulla katselet?


Meillä kotona taas arvottiin lahjan ostajat....tarkoittaa sitä että meillä jokainen ostaa vain yhden lahjan. Se ostetaan sille kenen nimi saatiin arvonnassa. Jokainen saa yhden lahjan....Meitäkin kun on paljon, niin ei tarvitse koko omaisuutta laittaa lahjoihin....ja varsinkin kun kaikki olemme jo aikuisia :)

Ajattelin jo ihan joulukuusta alkaa laittamaan tänään tuonne nurkkaan....ei vielä koristella....mutta jos vähän valoa laittaisi sentään....Pääsisi jo pieneen joulun tunteeseen.
Ensi viikonloppuna lähdenkin pienelle teatteri"matkalle". Ollaan isommalla kaveri/tyttärieni kanssa hotellissa yötä. Menemme katsomaan Nunnia ja konnia, Lahden kaupunginteatteriin.


Mutta nyt minä poistuin teen juotiin.....Mukavaa sunnutai päivää kaikille!!!! <3

perjantai 15. marraskuuta 2019

Tee se itse - kodin puhdistusaineita

Taas on tullut etsittyä netistä joulua ajatellen kivoja ideoita. Joka vuosi on kiva tehdä jotain uutta ystäville. Nyt olen innostunut tekemään huuhteluetikoita, pyykinpesuaineita, jalkaporeita...yms.... 

Törmäsin mielenkiintoiseen sivustoon, jossa oli kotiin vinkkejä erilaisista omatekemisitä  puhdistusaineista. 

Huomaat kun katselet seuraavia ohjeita puhdistusaineisiin, että niiden valmistus on helppoa, edullista ja ne eivät kuormita ympäristöä. 

Kaiken lisäksi voi itse päättää miltä puhdistusaine tuoksuu.


Hanojen puhdistus
Hanat saa kiiltämään sitruuna- tai appelsiinimehulla. Vanhalla hammasharjalla pääsee hankaliin kohtiin.



Hedelmätahrat hiiliteräsveitsissä
Poistetaan tuhkalla.

Himmeät juomalasit
Laita 1-2 tunniksi viinietikkaan likoamaan. Huuhtele ja kuivaa hyvin. Jos lasi ei ole kovin huokoista voit kastaa teräsvillan viinietikkaan ja hangata himmentymiä sillä.

Homeenpoistoaine betonilattialla
2 dl sinappijauhetta
½ dl leivinjauhetta
3½ l kuumaa vettä
Ainekset sekoitetaan keskenään ja hangataan homekohtia. Kuumaa etikkaa voi myös kokeilla.

Homeenpoistoaine kylpytiloihin
5 dl vettä
2 tl teepuuöljyä tai greipinsiemenuutetta tai etikkaa
Laita spraypulloon ja käytä kylpyhuoneen hometahroihin.

Hopeanpuhdistus I
Tavallista hammastahnaa (ei geeli-, eikä valkaisevaatahnaa) ja hieman vettä sekoitetaan keskenään. Ota seosta hieman sieneen ja puhdista sillä hopeat. Huuhtele hyvin ja kuivaa puhtaalla liinalla.

Hopeanpuhdistus II
Kiedo puhdistettavat hopeaesineet alumiinifolioon. Laita kattilaan vettä ja 1 tl suolaa ja 1 tl soodaa. Kiehauta ja anna kiehua 3 min. Huuhtele hyvin ja kuivaa.

Hopeanpuhdistus III
Suolaa ja sitruunamehua sekoittaan keskenään ja seoksella puhdistetaan hopeat. Huuhdellaan lämpimällä vedellä ja lopuksi kiilotetaan säämiskällä.

Höyrysilitysraudan puhdistus
Täytä vesisäiliö puoliksi etikalla ja puoliksi vedellä. Kuumenna silitysrautaa 5 min, laita raudan alle joku vanha rätti tai talouspaperia ja paina höyrypainiketta. Kun kalkki on irronnut vesisäiliöstä, sammuta rauta, kaada seos ulos säiliöstä ja huuhtele hyvin.

Ikkunanpesuaine I
Ammattilaisille riittää vesi, ikkunanpesin ja liina. Me muut käytämme:
25 ml etikkaa
5 dl kuumaa vettä
muutama tippa laventelin eteeristä öljyä
(½ tl suopaa tai 1/4 tl ruokasoodaa)
Sekoita ainekset keskenään ja laita spraypulloon. Jos ikkunat ovat hyvin likaiset lisää suopaa tai ruokasoodaa.

Ikkunanpesuaine II
5 dl kuumaa vettä
2 rkl etikkaa
2 rkl maizena-maissijauhoja
Sekoita keskenään ja levitä ikkunoihin. Huuhtele hyvin.


Jäteastia haisee
Pese astia hyvin ja kuivaa. Laita pohjalle sanomalehtipaperia ja sen päälle kissanhiekkaa. Vaihda hiekka ja sanomalehtipaperi aina kun tyhjennät astian.

Jääkaapin raikastus
1 tippa sitruunan, limetin, greipin, bergamotin, mandariinin tai appelsiin eteeristä öljyä
3 dl vettä
Sekoita ainekset keskenään ja pyyhi jääkaapin pinnat.

Kahvinkeittimen puhdstus
Keitä kahvinkeittimessä etikkaa tai raparperien keitinvettä. Huuhtele hyvin.
Jos sinulla on rautapitoinen vesijohtovesi, laita magneetti kahvinkeittimen vesisäiliöön, imee itseensä rauta-ja kalkkisaostumat.

Keittiön pintojen puhdistusaine
1 tippa eukalyptuksen, laventelin, sitruunan, limetin, greipin, männyn, sypressin, sitruunaruohon, timjamin tai palmarosan eteeristä öljyä
2 dl vettä
Sekoita keskenään ja pyyhi keittiön pöydät.


Lakatut huonekalut
Kaikki lakatut huonekalut eivät siedä vettä. Sekoita keskenään jauhoja ja pellavaöljyä. Levitä seos puhdistettavalle pinnalle. Kiillota kuivalla liinalla lopuksi.

Lattianpuhdistusaine (tiili-, muovi-, korkki- ja linoleumlattioille)
3 dl valkoviinietikkaa
12 dl kuumaa vettä
20 tippaa männyn, piparmintun, sitruunan tai appelsiinin eteeristä öljyä
Sekoita kaikki ainekset yhteen.

Lattianpuhdistusaine likaisille lattioille
12 dl kuuma vettä
3/4 dl marseillensaippuaa
1½ dl valkoviinietikkaa
20 tippaa teepuuöljyä
Sekoita ainekset yhteen.stua.
Pinttynyt pelti pestään astianpesuaineella ja teräsvillalla. Huuhdotaan ja kuivataan.

Lihamyllyn puhdistus
Jauha lihamyllyssä kostutettua voipaperia tai leivinpaperia niin lihantähteet tulevat ulos.

Mahonkihuonekalujen kiillotusaine
Tee seos kamferista ja alkoholista. Ota seosta flanelliliinaan ja hankaa kunnes pinta kiiltää.

Maljakot ja vesikarahvit
Täytä kylmällä vedellä ja perunankuorilla. Anna seistä muutama päivä. Huuhtele.
Hankaa kahvinporoilla tai munakuorien keitinvedellä.
Etikan ja suolan seosta voi myös kokeilla.
Täytä maljakko 1 rkl keittämätöntä riisiä, 1 rkl viinietikkaa ja kiehuvaa vettä likarajaan asti. Anna vaikuttaa kunnes tahrat lähtevät.

Marmoriset työtasot
Yleensä pyyhkiminen nihkeällä tai kostealla liinalla riittää. Sitkeät tahrat saa pois tärpätillä.

Matonpesuaine
1 rkl marseillensaippuaa
2 dl lämmintä vettä
½ dl valkoviinietikkaa
6 tippaa laventelin eteeristä öljyä
3 tippaa muskatellisalvian eteeristä öljyä
Liuota saippua veteen. Sekoita hyvin ja lisää sitten muut ainekset. Ravistele. Ota matonpesuainetta sieneen ja levitä pestävälle matolle pieni alue kerrallaa. Harjaa. Anna kuivua ja imuroi.

Messinki- ja kuparikiillote Sopii myös kromille, pronssille ja teräkselle.
½ dl karkeita vehnäjauhoja
½ dl suolaa
3 rkl etikkaa tai sitruunamehua
½ dl vettä
Sekoita jauhot ja suola. Lisää etikka ja vettä niin paljon että seoksesta tulee tahnaa. Levitä seos metallipinnalle ja anna vaikuttaa hetki. Hankaa pintaa keyesti liinalla tai harjalla. Huuhdo hyvin ja kuivaa pinta.
Oliiviöljyllä sively estää tummumista.

Mikrouuninpuhdistusaine
Tee tahna, jossa on 3-4 rkl ruokasoodaa ja vettä. Levitä sienelle puhdistettaville pinnoille, muista myös luukku. Poista kostealla sienellä tarkasti. Huuhtele hyvin.


Haiseva mikroaaltouuni
Laita kuppiin vettä ja muutama pisara sitruunamehua. Lämmitä vesi uunissa. Poistaa hajua, mutta ei korvaa siivousta.

Nahkasohvat, tuolit, autoinstuimet
Ota nihkeä siivousliina ja hankaa siihen marseillensaippuaa. Käy läpi puhdistettavat alueet ja kuivaa lopuksi puhtaalla liinalla kuivaksi.
Tahrakohtia voi käsitellä hirvensarvisuola-vesiseoksella. Tee seoksesta tahnamainen.
Kiiltonsa menettäneen nahan voi uudistaa vaseliinilla, kiillota lopuksi kuivalla liinalla.

Noki puupinnoilla
Jos pinta on käsittelemätöntä puuta kastele sitruunanpuolikas suolaan ja hankaa sillä. Voit kokeilla myös kevyttä hankausta teräsvillalla.

Noki lasisella uuninluukulla
Ota tuhkaa pesästä kosteaan liinaan tai talouspaperiin ja hankaa lasia tuhkalla. Noki lähtee ja lasista tulee kirkas. Pyyhi vielä lopuksi kostealla liinalla tuhka pois ja kuivaa lasi kuivalla talouspaperilla.

Paistinpannu
Jos paistinpannu alkaa polttaa ruokia kiinni pohjaansa, hiero siihen suolaa, pese ja hankaa rasvalla.

Parkettivaha
250 g keltaista mehiläisvahaa
½ l tärpättiä
Sekoita ainekset keskenään ja jätä valmistumaan seuraavaan päivään (yön yli). Levitä kuivalle lattialle. Kiillota villakankaalla.

Pesukoneen puhdistusaine
25 ml etikkaa tai sitruunamehua pesukoneen pesuainelokeroihin. Sopii myös vaatteiden valkaisuun.

Pinttyneet kahvi- tai teekupit
Hankaa teräsvillalla tai kahvinporoilla.
Laita kupin pohjalle 1 rkl etikkaa ja kaada kiehuvaa vettä päälle, anna vaikuttaa yön yli. Toista tarvittaessa.

Pinttyneet puutarhahuonekalut
1 dl etikkaa tai spriitä 1 l vettä.
Puiset puutarhahuonekalut voi hioa hiekkapaperilla ja käsitellä puuöljyllä.

Pohjaanpalanut kattila
Liota 3 rkl ruokasoodaa kuumaan veteen ja kaada kattilaan. Anna vaikuttaa kunnes palanut ruoka irtoaa. Huuhtele vedellä. Tiskaa kattila normaalisti.

Pohjaanpalanut kattila
1 l vettä + 2 rkl pyykinpesuainetta
Keitä kunnes pohjaan palanut ruoka irtoaa. Tiskaa kattila sen jälkeen normaalisti.

Pohjaanpalanut kattila
1 l vettä ja 1 dl etikkaa. Kiehauta seos kattilassa. Jos kattila on ollut tyhjillään liedellä, voipi olla että kattila on täysin pilalla ja sitä ei saa puhtaaksi millään.

Pohjaanpalanut kattila
Keitä kattilassa tuhkaa ja vettä.

Pohjaanpalanut emalikattila
Keitä kattilassa veden ja tuhkan seosta. Voit keittää kattilassa myös suolavettä tai ruokasoodaa.

Puinen leikkuulauta
Pyyhi pinta etikalla tai sitruunamehulla.
Pinttyneet kohdat saa puhtaaksi hankaamalla suolalla tai hiekkapaperilla. Voitele pinta lopuksi pellavaöljyllä.

Puiset keittiövälineet
Tummumat saa pois hankaamalla hienolla hiekkapaperilla ja sen jälkeen voitelemalla pellavaöljyllä. Pellavaöljy jättää suojaavan kalvon, jolloin lika ei tartu niin helposti uudelleen. Puisia keittiövälineitä ei saa pestä koneella.

Puuhuonekalujen puhdistusaine
½ tl oliiviöljyä
30 ml etikkaa tai sitruunamehua
½ l lämmintä vettä
Sekoita ainekset keskenään kulhossa. Kasta pehmeä puuvillaliina seoksessa ja puhdista huonekalut.

Puuhuonekalujen puhdistusaine
25 ml pellavansiemenöljyä
25 ml etikkaa
40 ml sitruunamehua
Sekoita ainekset keskenään kulhossa. Ota seosta puuvillaliinaan ja puhdista huonekalut. Huonekaluihin tulee pähkinäisen sitrusmainen tuoksu.

Puuhuonekalujen puhdistusaine
1/4 dl mehiläisvahaa
2-4 rkl tärpättiä
Sulata mehiläisvaha vesihauteessa ja lisää siihen tärpätti. Kostuta liina seoksessa ja levitä pinnalle. Hankaa kiiltäväksi puhtaalla liinalla. Huom! Seos on helposti syttyvää. Jos olet arka ihminen älä kokeile tätä. Hävitä liina käytön jälkeen, palovaara!

Puuhuonekalujen puhdistusaine
10 tippaa ylang-ylangin eteeristä öljyä
30 ml jojobaa
Sekoita ainekset keskenään ja kostuta liina seoksessa. Levitä puupinnalle. Hankaa kiiltäväksi puhtaalla liinalla.

Rasvanirroittaja
½ tl ruokasoodaa
2 rkl viinietikkaa
1/4 tl juoksevaa kasvissaippuaa
5 dl kuumaa vettä
Sekoita kaikki ainekset keskenään. Kaada spraypulloon ja ravista varovasti että ainekset sekoittuvat. Suihkuta minne tarvitsee ja kuivaa sienellä tai liinalla.

Rottinkihuonekalut
Käsittelemättömät: Soodaa ja vettä.
Käsitellyt: Pellavaöljyä.
Harmaantuneet: kylmää vettä ja sitruunamehua

Ruostetahrat
Klinkkeri - kuumaa vettä ja soodaa. Seos jauhetusta liidusta ja ammoniakista. Annetaan vaikuttaa kunnes tahrat katoavat.
Kylpyamme - etikkahaude.
Linoleum - pellavaöljy-tärpätti -seos. Molempia yhtä paljon.
Matto - Hiero tahraan kivennäisvettä tai ruokasoodaa. Jos matto kestää valkaise 12 % vetyperoksidilla. Suolaa ja sitruuna yhdessä voi myös kokeilla. Kuumaa vettä ja etikkaa ja matto ulos aurinkoon.

Ruostumattoman teräksen puhdistus
Sekoita sitruunamehua ja suolaa keskenään. Levitä liinalla ja huuhtele vedellä. Voit käyttää myös etikkaa ja vettä. Hieman kalliimpaa puhdistusainetta saat tabascosta. Voit kokeilla myös perunajauhoilla hankaamista. Teräsvilla naarmuttaa ruostumattoman teräksen, älä käytä sitä.

Ruostuneet veitset
Hankaa niitä kuoritulla sipulilla, tuhkaan kastetulla perunalla, etikalla, suolalla tai hio hiekkapaperilla.

Samppanja- ja viinilasit
Hyvin kapeita laseja ei voi pestä astianpesuharjalla ja hienot lasit eivät kestä astianpesukonetta. Ota sormiin hieman hammastahnaa ja pyörittele lasi puhtaaksi, huuhdo vedellä, huuhdo etikalla ja kuivaa. Sitruunakuorta ja sitruunamehua voi myös käyttää puhdistuksessa. Jos omat sormet eivät yllä lasin pohjalle, kasta siivousliina sitruunamehuun tai etikkaan ja pyörittele lasin pohja puhtaaksi liinalla. Ole varovainen hennot lasit ovat hauraita.

Sementtilattian rasvatahrat
Sekoita yhteen savea ja vettä pastaksi. Levitä tahralle ja kun savi kuivuu harjaa pois.


Suoja-aine lasittamattomille laatoille
4 dl pellavaöljyä
1 dl mehiläisvahaa
Laita ainekset katilaan ja sulata miedolla lämmöllä, koko ajan sekoittaen kunnes vaha sulaa. Jäähdytä. Levitä laatoille ja kiillota.

Sälekaihtimet
Osta apteekista puuvillaisia kertakäyttökäsineitä (ne voi pestä ja käyttää moneen kertaan). Suihkauta hieman vettä käsineisiin. Laita käteen ja pyyhi sälekaihtimen lamellit. Vanhat lapset ja sukat sopivat myös tähän käyttötarkoitukseen.

Tahrat pöytäpinnalla
Vaaleat renkaat pullojen ja lasien pohjista jäivät jäljelle juhlista. Sekoita koivuntuhkaa, majoneesia ja ruokaöljyä keskenään. Jos ei tämä auta niin hankaa tahroja korkilla. Voit kokeilla myös sahanpurua tuhkan sijaan tai 4 rkl suolaa yhdistettynä 3 rkl oliiviöljyä.  

Tahranpoistoaineita tuntemattomille tahroille
Kivennäisvesi. Soodavesi. Valkoisten papujen keitinliemi (1 kg papuja 3 l vettä).

Tahranpoistoaine, tahra tuntematon
250 ml etikkaa
250 ml halpaa shampoota
500 ml vettä
Sekoita ainekset keskenään pullossa. Ravista ennen käyttöä. Levitä tuntemattomalle tahralle, anna vaikuttaa muutama tunti ja pese normaalisti.


Tehosekoitin
Laita tehosekoittimeen kuumaa vettä ja astianpesuainetta ja laita käyntiin. Kaada vesi pois ja täytä kuumalla puhtaalla vedellä. Toista huuhtelu niin kauan kunnes vesi ei enää vaahtoa.

Termospullo
Tummuneen sisuksen saa puhtaaksi hammaproteesinpuhdistusaineella. Termospullo pestään aina käytön jälkeen, kuivataan korkki auki. Silloin tällöin termospullo on hyvä puhdistaa suola- tai soodavedellä ja huuhtoa korkkia kuumassa vedessä.

Tiskiaine
Raasta kasvissaippuaa raastinraudalla. Laita yhdessä veden kanssa kattilaan ja anna saippuan sulaa hiljaisella lämmöllä. Kestää 1-2 tuntia. Kaada seos sopivaan pulloon ja käytä tiskiaineena. Voit lisätä joukkoon etikkaa, parantaaksesi rasvanirroitustehoa. Käytä käsin tiskatessasi.

Tiskiaine
½ dl saippuahiutaleita
3 dl kuumaa vettä
½ dl glyseriiniä
½ tl sitruunaöljyä
Sekoita ainekset keskenään. Pullota ja käytä käsitiskissä. Jos sitruunantuoksu ei miellytä sen voi korvata esim. teepuuöljyllä, laventeliöljyllä, limettiöljyllä, bergamottiöljyllä, appelsiiniöljyllä tai männynhavuöljyllä.

Tiskipöytä kirkkaaksi
Hieman lämmintä vettä ja leivinjauhetta. Perunoiden keitinvesi käy myös puhdistukseen. Vesitahrat saa pois valkoviinietikalla.
Kuivaa talouspaperilla ja jos haluat kiillottaa kunnolla hankaa talouspaperilla ja levitä vielä vauvanhoitoöljyä päälle.

Tuhkakupin hajunpoisto
Laita tuhkakuppiin hiekkaa ja voimakkaan tuoksuisia mausteyrttejä (timjami, rosmariini, basilika, neilikka jne.)
Hankaa kuppi puhtaaksi sitruunanpuolikkaalla, jonka olet kastanut suolaan.

Tummuneet kahvi-, teekupit sekä teekannu
Ota ruokasoodaa ja hankaa sillä. Voit kokeilla myös hammastahnaa (ei geeliversio). Alka-Seltzeriä voi kokeilla myös ja suolaa. Jos kupit sen kestävät teräsvillaakin voi kokeilla.

Tummuneet veitset
Hankaa raa'alla perunalla tai hienolla hiekalla.

Uuninpuhdistusaine
Sekoita keskenään ruokasoodaa tai leivinjauhetta ja vettä. Levitä puuro uuniin ja anna vaikuttaa yön yli. Pyyhi kaikki tarkasti pois liinalla tai sienellä.

Uuninpuhdistusaine tuoreille tahroille uunissa
Kaada hieman vettä likaisille kohdille ja ripottele niille karkeaa suolaa. Kun uuni on jäähtynyt voit pyyhkiä tahrat pois.

Uuninpuhdistusaine
Sivele likaisiin kohtiin mäntysuopaa. Lämmitä uuni 50°C:een ja anna vaikuttaa vähän aikaa. Kun uuni jäähtyy pyyhi kostealla liinalla.

Uuninpuhdistusaine
2 rkl mäntysaippuaa
2 tl booraksia
4 dl vettä
1 dl ruokasoodaa
Sekoita ainekset hyvin ja levitä uuniin. Jätä vaikuttamaan tunniksi. Sulje uunin luukku. Hankaa puhtaaksi karkealla sienellä. Toista käsittely, jos ei tullut puhdasta.

Valurautakattilan pesu
Älä käytä sitä koskaan marjaruokien valmistamiseen, pääset vähemmällä, etkä pilaa kattilaasi. Älä koskaan pese astianpesukoneessa. Älä käytä ruokien säilyttämiseen.
Pese kuumalla vedellä ja harjalla tai pyyhi talouspaperilla. Kuivaa pesty astia kuumentamalla se uunissa tai liedellä. Käsittele valurautakattila kuivauksen jälkeen suolattomalla rasvalla. Sivele sitä sisä- ja ulkopuolelle, laita 150° C uuniin 2 tunniksi. Kun kattila jäähtyy poista imeytymätön rasva talouspaperilla.
Ruostuneen valuraudan saa puhtaaksi teräsvillalla tai -harjalla. Sen jälkeen rasvaus kuten edellä.
Säilytä valurautapata kaapissa kansi raollaan.

Vedenkeittimen puhdistus
Täytä keitin puolilleen vedellä ja toinen puoli etikkaa (valkoviinietikka), niin että liuos on juuri ja juuri tahrarajan yläpuolella. Kiehauta. Ole varovainen liuos kuohahtaa helposti yli. Sammuta keitin ja jätä aineet vaikuttamaan yön yli. Hankaa aamulla nailonsienellä pinttyneempiä kohtia. Jos ei vielä tehonnut toista käsittely 2-4 kertaa. Huuhtele keitin hyvin ennen kun keität siinä uudestaan vettä. Toista käsittely, joka toinen kuukausi, niin ei pinty niin pahasti.

Vedenkeittimen puhdistus
Laita keittimeen sitruunamehua 2-3 kupillista tai enemmän jos pinttymät ovat korkeammalla keittimessä. Kiehauta. Anna vaikuttaa 20 min. Huuhtele keitin hyvin puhtaalla vedellä, ennen kun käytät sitä veden keittämiseen.

Vedenkeittimen puhdistus
Laita keittimeen vettä normaalisti ja kiehauta vesi. Lisää joukkoon pore-C-vitamiinitabletti (askorbiinihappoa). Anna vaikuttaa useita tunteja tai yön yli.

Veritahra kangassohvalla
Hienonna aspiriinitabletti morttelilla ja sekoita kivennäisvettä joukkoon niin että saat tahnaa. Levitä tahralle, anna vaikuttaa kunnes tahra irtoaa.

Viemärinaukaisija
Kaada 50 g ruokasoodaa viemäriin ja sitten perään 1 dl etikkaa tai sitruunamehua. Varo! Seos kuohahtaa voimakkaasti. Odota 15 min, kaada sitten kuumaa vettä päälle.
Karhupumppu on myös tehokas. Sijoita viemärin päälle, paina alas ja nosta ylös nopeasti. Toista tarvittaessa. Älä kaada koskaan paistinrasvoja tai muita rasvoja viemäriin.

Vihreä korroosio messinki- ja kuparipinnoilla
Ruosteenpoistajaa hammasharjalla pinnalle ja kevyt hankaus teräsvillalla.

Värinkirkastaja tekstiileille
Laita vaatekappale tai pöytäliina, josta värit ovat haalenneet, hetkeksi suolaliuokseen 5 rkl suolaa ja 1 l vettä.

WC:n puhdistusaine
150 ml etikkaa
350 ml vettä
1 tl nestesaippuaa
2 tl teepuuöljyä
Sekoita ainekset keskenään ja pullota sumutinpulloon (500 ml). Suihkuta pinnoille ja anna vaikuttaa 15-20 min. Harjaa ja huuhtele hyvin. Teepuuöljyn voi korvata greipinsiemenuutteella, sitruunaöljyllä, laventeliöljyllä, mäntyöljyllä tai eukalyptusöljyllä.

Wokkipannun hoito
Wokkipannua ei pestä. Se pyyhitään kostealla liinalla. Aito hiiliteräksestä valmistettu wokki ei kestä pesua. Vain jos pannu ruostuu se pestään. Pesun jälkeen wokki laitetaan liedelle ja kuumennetaan kunnes vesipisarat alkavat pannulla tanssia ja pannun pinta tummuu hieman. Otetaan talouspaperia ja rutistetaan mytyksi. Kastellaan talouspaperi seesamiöljyllä ja pihtejä tai muuta kättä pidempää käyttäen pyyhitään pannun pinta seesamiöljyllä. Lieden lämpöä lasketaan ja annetaan olla 15 min. Sen jälkeen annetaan jäähtyä. Tämä tehdään aina ennen ruuanlaittoa wokissa.
 
Yleispuhdistusaine
1 kuppi pellavaöljysaippua tai muuta nestemäistä saippuaa
1/4 tl bikarbonaattia (ruokasooda)
1/4 tl teepuuöljyä
4 tippaa eteeristä öljyä tuoksuksi (esim. laventeli, rosmariini, mänty, sitruuna, minttu jne.)
vettä
Laita kaikki ainekset spraypulloon ja puhdistusaine on valmista käytettäväksi. Sopii esim. keittiön ja kylpyhuoneen puhdistukseen.

Yleispuhdistusaine
2 rkl viinietikkaa tai siruunamehua
½ tl kasvispohjaista saippuaa tai suopaa
5 dl kuumaa vettä tai voimakasta rosmariiniteetä
muutama pisara eteeristä öljyä tuoksuksi
Laita spraypulloon. Suihkuta ja pyyhi puhtaaksi.

Yleispuhdistusaine
65 ml etikkaa
65 ml astianpesuainetta
2 l vettä
Ravistele seosta kunnes se alkaa vaahdota. Käytä karkean harjan kera pintojen pesuun.

Yleispuhdistusaine
2 sitruunan kuoret
3½ dl etikkaa
4-5 dl vettä
½ tl soodaa
Laita sitruunakuoret etikkaliemeen likoamaan 2 viikoksi. Poista kuoret ja lisää muut aineet. Kaada spraypulloon ja käytä.

Tuomoisia ....löydät lisää kyseiseltä sivustolta TÄÄLTÄ

sunnuntai 10. marraskuuta 2019

Isänpäivä

Tänään on täällä meillä ollut tosi sateinen ja sen myötä harmaa päivä! Harmaudesta välittämättä tänään on juhlit isänpäivää!
Kun puhutaan liputuksesta, isänpäivä kohosi tänään ensimmäistä kertaa samalle tasolle kuin äitienpäivä. Liput nostettiin salkoihin isien juhlan merkiksi kello 8.
Sillä valtioneuvosto hyväksyi maaliskuussa liputusasetuksen muutoksen, jonka myötä isänpäivästä tuli virallinen liputuspäivä. Ennen se oli "vain" vakiintunut liputuspäivä. Hienoa että saimme uuden virallisen liputus päivän!!!
Meidän 6 lapsesta 4 pääsi paikan päälle kotiin juhlistamaan päivää. Kaksi muuta olivat työvuorossa. 
Kokoonuimme tänne kotiin aamupalalle.
Minun lahja oli se että valmistin "hotelliaamiaisen" tai ainakin sinne päin. =D 

Tässä kuvaa....


 Eilen tein ja täytin 6 kananmunan kakkupohjan....


Eilen jäi perunamuussia joten aamulla tein sitten perunarieskaa...



Tässä täytekakku koristeltuna


Perunarieskaa, croisantteja, pasteijoita, karjalanpiirakoita.


Munakokkelia

 Haudutettua kaurapuuroa.


Erilaisia päälisiä...

Illaksi tein sitten kermaista lihakastiketta...

Tässä siis vähän kuvaa mitä olen tänään väsäillyt,,,Oikein ihanaa isänpäivää teille sinne koteihinne!!!


keskiviikko 6. marraskuuta 2019

Isänpäiväkortti ja lahja

Hip hei ja tervehdys....onkin hetki kun olen kirjoitellut! Paljon on tapahtunut ja kaikenlaista on tullut tehtyä! Mutta aika on rientänyt siihen malliin että en ole kerennyt tähän koneelle! Mutta täällä taasen ollaan....
Isänpäivä juhlaa on viikonlopulla. Tämmöisen kortin ja lahjan suunnittelin tällä kertaa töihin....

Ja sitten kuviin..

Tarvittiin;
-korttipohja, pienempi paperi
-liimaa
-sormiväriä, vihreä
-värikynät tai tussit

ja lahjaan

-puukiekko pieni, siihen porataan reikä
-värit
-nahka"naru"
-avaimeinen laitto rengas

Tässä suunnitelmani =D





Tässä korteista kuvaa...






Isoimmat kertoivat kolme tärkeintä syytä miksi rakastavat isäänsä...ja sitten toiselle sivulle laitettiin pieni runo. Pienimmät liimailivat vain runon....




Lahjaksi tehtiin avaimenperä...




Pienimmät maalasivat kummankin puolen mielensä mukaisesti ja isommat kirjoittivat toiselle puolelle " ISI "


Tässä valmiit....


Onnea kaikille iseille!

Nuudelisalaatti

Tein töihin tälläisen salaatti "pohjan".  Vaikka tätä muutaman päivän kerkesin syömään, niin silti en syöynnyt yhtään päivää samaa...