tiistai 31. elokuuta 2021

Pinaattiletut

Lauantaina vein ystävälleni kasan pinaattia, ja sitä jäi tuonne puutarhaani vielä vähäsen. 

Päätin tehdä niistä lopuista sitten pinaattilettuja. 

Nooh, ihan  näytti isommalta se määrä mikä jäi puutarhaan, mutta sitten kun aloin tekemään lettuja, niin eihän siinnä ollutkaan paljon!

No, joka tapauksessa tein lettuja, kun ohje oli uusi. Ja todella hyvän oloinen.


 

Pinaattiletut tuoreesta pinaatista
(8 kpl)

0,5 l maitoa
200g tuoretta pinaattia
3 dl vehnäjauhoja
3 kananmunaa
0,5 tl sormisuolaa
1 tl sokeria
0,25 dl sulatettu voita

Paistamiseen:
voita

Lisäkkeeksi:
puolukkahilloa

Huuhtele ja kuivaa pinaatinlehdet. Aja pinaatti maidon kanssa tasaiseksi vihreäksi seokseksi sauvasekoitinta tai tehosekoitinta apuna käyttäen. Lisää joukkoon jauhot, kananmunat, suola, sokeri ja sulatettu voi. Sekoita taikina kertaalleen ja anna sen turvota tovi. Paista letut kuumalla paistinpannulla voissa. Tarjoile pinaattiletut puolukkahillon kera.






Teen kyllä tällä reseptillä uudelleenkin.

maanantai 30. elokuuta 2021

Taittelutortillat

Tilasin itselleni ihan oikean lehden tulemaan. Tuntuu, että siitä olisi ikuisuus, kun olen lukenut lehteä paperi muodossa! 

Lehdeksi valitsin kotivinkin. Nyt ensimmäinen lehti tuli ja ihan innoissani sitä olen lukenut. Ja tietysti myös ruoka ohjeita löytyi.....

Pitihän tuosta lehdestä ainakin yhtä ohjetta kokeilla. Luulen kyllä, että siitä tulee muitakin ohjeita jossain vaiheessa kokeiltua. Mutta tässä nyt ainakin näin "verekseltään" yksi ohje.


 

Taittelutortillat

4 annosta | 15 min

Kirjoitan ohjeen niinkuin se lehdessä on, itse vähän sävelsin ja vihreäähän minulla ei ollut. Laitoin pekonia, kinkkua, nakkeja, tomaattia , maustekurkkua, kinkkuleikkelettä ja juustoraastetta. Mutta nyt sitten ihan lehden ohjeeseen.

4 isoa vehnä- tai maissitortillaa

100 g vaaleaa cheddarjuustoa tai goudajuustoa

2 tomaattia

8 ilmakuivattua kinkkuviipaletta

75 g rucolaa, punamangoldia ja / tai pinaattia

Raasta juusto ja viipaloi tomaatit. Aseta tortille leikkuulaudan päälle. Leikkaa tortillaan kesketä reunalle ulottuva viilto.

Levitä viillosra myötäpäivään ensimmäiseen neljännekseen pari viipaletta ilmakuivattua kinkkua, toiseen salaattia, kolmanteen tomaattiviipaleita ja viimeiseen neljännekseen juustoraastetta. Taittele tortilla viilosta myötäpäivään sektoreittain aian seuraavan täytteenpäälle, jotta siitä muodustuu napakka kolmionmuotoinen paketti.Täytä ja taittele loput tortillat samaan tapaan.

Paahda tortillat molemmin puolin vohveliraudalla tai pannulla. Lisää pannulle tarvittaessa tilkka öljyä.


Tein vierelle Makarooni-tonnikalasalaattia ohjeen löydät TÄÄLTÄ

Tässä kuvaa teko vaiheesta....









 Kaupaksi meni meidän perheen miehille!

sunnuntai 29. elokuuta 2021

Elokuu loppusuoralla

Aika tosiaan menee lentäen!!! Ollaan jo elokuun lopulla. 

Tämä elokuu on kyllä saanut  aikaan sellaisen tunteen, ettei kesä kunnolla olisi ollutkaan!!!!

Sateet, tuulet/myrskyt.....hyi....silti yritän uskoa, että "vielä on kesää jäljellä, vielä tulee aurinkoisia päivä!" Niinkuin eilinen päivä.

Eilen täällä meillä kylällä ja ympäristössä, oli jälleen "kirppisralli".

 Kävin kylällä katsomassa, millaista kirppis tarjontaa siellä oli. 

Pistäydyin myös herkuttelemassa.


La Kar de Mumman Herkkukammaista, saa parhaimpia herkkuja, niin suolaisia, kuin makeitakin.

Olen niin hurahtanut kuvan  suolaiseen voileipäkakkuun. Kävin perjantaina ostamassa kotiin pari palaa.....ja palasin lauantaina syömään tuota herkkua kahvilaan uudelleen. 

Aivan uskomattoman hyvää!!!

Tässä Herkkukammarin uudet aukioloajat; ma-to 11-17, pe-la 11-21, su 11-20.

Perille löydät, kun ajat osoitteeseen; Yhdystie 3, 19600 Hartola.

Kannattaa pistäytymässä!!


Vielä viikko töitä ja sitten olisi lomaa!   Aivan ihanaa päästä taas vähän rentoutumaan!!

Ja ehkä pienelle reissulle sukulaisiinkin! 


Eilen purkasin, minun kesä "asunnon" eli telttani. Ensi kesää odotellessa. Pitää vaan pohtia sen paikka toiseen paikkaan ettei se ole niin myrsky alttiilla paikalla.

Tänään pitää tuo toinen teltta laittaa ensi viikkoa varten valmiiksi. Olin saanut sinne "ystävän" jota en todellakaan  kaipaa! 


Täytyy tälläisille antaa häätö ihan muihin ympäristöihin!! 

Teille kaikille oikein ihanaa alkavaa viikkoa!! 

Nautitaan kauniista alku syksystä!!

lauantai 28. elokuuta 2021

Tein toisenkin

Niin, olen innostunut maalailemaan tauluja, jotta!!!

Sain toisen tauluni valmiiksi.....tässä valokuvaa toisesta taulustani.

Tästä se alkoi....suunnittelusta...










sunnuntai 22. elokuuta 2021

Viikonlopun menoa

 Tämä viikonloppu on ollut aika sateinen. Mutta onneksi sateen välissä on ollut poutaa ja  ihania aurinkoisia hetkiä.


Tähän päivään päättyi yksi pieni aikakausi. Käytiin auttamassa nuorimman lapsen asunnon loppu siivouksessa. Nyt "mamman vauva" muuttaa pitkälle....Hän lähti Tampereelle opiskelemaan. Ja se on pitkällä "mamman" mielestä.......

Taasen yksi kasvun paikka näin äitinä olemassa olossa....Edellinen asunto oli vain puolen tunnin matkan päässä......nyt menee reilusti kolme tuntia....

Mutta hienoa kun hän jaksaa opiskella ja tehdä elämästään sellaista mistä itse pitää...Onneksi on kännykät ja pelit ja vehkeet että saadaan höpötellä kun siltä tuntuu.


Lauantai meni omalla painollaan suunnitellen erilaisia projekteja. Laittelin meidän pienelle näpsäkät ryhmälle, vuoden loppuun asti tapaamispäivät. Ja ilmoittauduinhan minä yhdelle kansalaisopiston kurssillekin, tosin se on vain sellainen kahden päivän kurssi....kahtena lauantaina, ja nekin päivät ovat vasta tuolla ensi vuonna huhtikuussa. Ja kurssi oli; PIENTÄ JA HELPPOA SAVESTA.

Yhden kerran olen käynnyt aikaisemmin savesta tekemässä "taidetta", mutta sen jälkeen en sitten ole koskenutkaan saveen......Pidin kyllä siitä mateaarillista....siitä oli ihana työstää omia ajatksen tuomia juttuja....

Innolla odotan tuota kurssia. Olisin halunnut johonkin ruokakurssille mennä, mutta eipä siellä ollut sellaista kurssia. Naapurikunnassa olisi....mutta minulla kun ei ole ajokorttia, niin olisi aina kiinni muiden menosta ja olemisesta.....

Perjantaina meidän kylä heräsi pieneksi hetkeksi eloon. Täällä järjestettiin Taiteiden yö.....

Kuvassa voi olla ‎tekstissä sanotaan ‎TAITEIDEN YÕ HARTOLASSA pe 20.8.2021 klo 18-00 Yhdystie 3 Livemusiikkia Taidetöitä Käsityömyyjia Työnäytöksiä RuokamyyntiÄ Taidetta löydät myös muualla Hartolassa, mm. kirkossa ja museolla. Tapahtumaa sponsoroi mm: ک HÃMEENMAA Säästöpankkisäätiö TERVETULOA! VAPAA PÄÄSY KH OP Järvi-Häme SıLMUKKA KOUKUSSARY‎‎

On kyllä hienoa, että on ihmisiä jotka jaksavat puurtaa muidenkin iloksi kaikenlaista hauskaa.  Ihmisistä huokui ilo ja onnellisuus...pitkään aikaan kun ei ole järjestetty mitään näillä kulmilla.







 Tämän vuoden markkinatkin ovat jälleen peruttu......mutta puheitten mukaan myyjiä olisi tulossa....se jää nähtäväksi...parin viikon päähän.....silloin ainakin meille kotiin kokoontuu minun kuusi lastani + heidän avokit mikäli on......me pidämme omat illan istujaiset ja meillä on myös ulkopeli ohjelmaa....toivotaan vaan että ilmat suosivat vielä silloin meitä.


lauantai 21. elokuuta 2021

Taulu valmis

 Muutamat päivät venähti tuossa taulun teossa. Mutta sen verran innoissani olen tuon esimmäisen tauluni jälkeen, että lisääkin ajattelin väsätä. 

Tässä minun taulussani on käytetty erilaisia maaleja ja betonia. Innokkeen sain kesän retkestäni Emäsaloon. 

Tässä kuvaa....


Tästä se läähti....minulla oli sellainen vanha kaupasta ostettu taulu, jonka kuva pikkusen repesi. Meinasin heittäää sen pois, mutta onneksi en heittänyt kokonaan pois. Revin sen kuvan pelkästään pois. 



Kaapista löytyi sellaista huonekaluihin tarkoitettua kangasta josta laitoin taulun kehykseen kankaan taululleni.


Tässä betoni vellini.......




Maalauksen ensi vaiheet.......









Tuo betonin pinta tulee kauniiksi kun sen maalasi...tauluun tulee syvyyttä betonin avulla.

Panimoravintola Plevna

 Viime viikon lopulla kävin ekan kerran vierailulla nuorimman tyttäreni luonna Tampereella, jonne hän muutti syksyllä, kun opiskelut alkoiva...