tiistai 27. kesäkuuta 2023

Pientä touhuilua

Tänään minulla on iltavuoro, joten sain nukuttua niin pitkään, kuin unta riitti! Ja se oli ihanaa. 

Huomennakin minulla on ilta, mutta ei ihan niin pitkä ilta kuin tänään. Vaan saan minä huomennakin nukkua mukavasti.

Olen jälleen juhannuksen jälkeen nauttinut maalaamisesta. On se vaan niin rentouttavaa ja rauhoittavaa. Eilen aamulla, kun olin menemässä aikaisemmin töihin innostuinkin maalaamaan.....sitä ihan hätkähdin kun kelloa katsoin ja tajusin että se on lähdettävä just´ nyt ajamaan töihin tai myöhästyn.

Sellaista se on innostuu.....

Tässä kuvaa tauluista...

Tämä taulu vielä odottaa lisäystä.....mutta olen nyt tämän osalta loppu suoralla.


Tämän puun sain valmiiksi. Tässä taulussa olen käyttänyt teräshankaussientä apuna.


Valmis......








sunnuntai 25. kesäkuuta 2023

Tortillaa paistelin

Eilinen juhannus päivä meni rauhallisesti......Hiljaista on ollut kylällä. 

Ulkonakin on voinut istua, kun siellä on tuullut. Rakastan siis aurinkoa ja lämpimiä päiviä, mutta olen huomannut, etten jaksa nykyään tehdä mitään , helteisinä päivinä. En edes istua ulkona☺

Eilen tein meille illalla tortilla levyistä vähän erilaisempaa syömistä.

Kaikki meillä pitivät tämänlaisesta tortilloista.


Siis ensin maustoin jauhelihan ja sitten otin pienen osan jauhelihaa ja laitoin sitä tortilla levyn pohjaan.


Paistoin ensin jauheliha puolen. Sitten käänsin levyn. Laitoin jauhelihan päälle, juustoraastetta, salaattia, kurkkua, tomaattia ja santa marian tekemää Dip nacho cheese styleä.



Täyttävä tortilla ja myös hyvän makuinen oli tortillamme!



lauantai 24. kesäkuuta 2023

Salaatteja

Oikein ihanaa Juhannuspäivää! 

Aina puhutaan, että kaupungit tyhjenevät, kun kaupunkilaiset lähtevät mökeilleen juhannusta viettämään. 

Kyllä se tämäkin pikkuinen kylä on hiljentynyt juhannuksen viettoon. 

Eilen huomasi miten hiljaista oli kylällä illan tullen. 

Meidän juhannus aatto meni mukavan rauhallisesti.  Ihan kotosalla oltiin.

Grillailtiin, tein salaattia, keiteltiin uusia perunoita jne...perus juhannus ruokaakin syötiin.

Loma "matkaltani" toin kirpputori löytönä pelin jota pelailtiin.

Peli oli Suomen hauskin huutokauppa-peli. Oli ihan hauska pelata sitä.

Eilisen ruokiin;

-kotimaisia uusia perunoita, keiteltiin

-juustomakkaraa grillattiin, sekä;

-Wilhelmiiniin perinteistä makkaraa

-sulatejuusto-chili makkaraa

-juustotaskuja

-vihreää salaattia (yläkuva)

Laitoin salaattiin; kurkkua, cocktail-kurkkua, mansikkaa, papaijaa, ananasta, salaattia.

-makaroni-tonnikalasalaatti (alakuva)


Laitoin; kierremakaroneja, kurkkua, tomaattia, herneitä, maissia, majoneesia, kananmunia ja sitä tonnikalaa.

Tuohon makaroni-metvurstisalaattiin, laitoin melkein samat raaka-aineet, kuin tonnikalasalaattiin. Vaihdoin vain tonnikalan metvurstiin.

Herkkuja oli syötävänä, kun taas nuo itikat vittivät juhannusta, minun ympärillä...Olen ihan paukamia täynnä!!

torstai 22. kesäkuuta 2023

Jaksoinpa hyvinkin.....

Maanataista tähän torstaihin on ollut ihan mahdottoman kiirettä! Kiire toi väsymyksen. Väsymys vei voimat, tänään pääsin kello 15.00 ja kun tulin kotiin, niin menin päikkäreille!!

Ja tuo on minun kohdalla tosi harvinaista!!!!

Nukuin sitten parin tunnin päikkärit! Nämä kaksi viimeistä päivää on ollut vielä tosi painostavia....vettä on sadellut vähän, mutta ei kunnolla, eikä ukkonen ole jytissyt. Pääni sen takia ollut aika ajoin tosi kipeä.

Töissä ollut tosi kiirettä. Meillä on porukkaa lomalla ja muun syyn takia pois. Sijaisia on saatu, mutta silti on vähän väliä joutunut tekemään pitempää päivää.

Lapsia on riittänyt ja riittää vielä ainakin kolmisen viikkoa, niin että ryhmät ovat täynnä. Tuon kolmisen viikkoa olen vielä töissäkin. Sitten olisi parin viikon loma.

Tarkemmin loman jälkeisiin päiviin.

Maanantaina oli kolmen viikon työvuorolistojen teko. Työaikana en kerennyt, joten jouduin kotona tekemään....siihen meni 4 tuntia omaa aikaa!

Tiistaina menin iltaan mutta enpä voinut nukkua edellisen päivän väsyä pois, kun meillä oli kuntotarkastus siinnä uudessa asunnossa jota meinataan ostaa.

Sen osalta kaikki meni ok ja odotellaan milloin päästään tekemään kaupat.

 

Tiistaina kun illasta pääsin, niin keskiviikkona meni sitten aikaiseen aamuun. Siinnä taas uutta uni velkaa. Eilen sitten aikaisin nukkumaan...ja tänään taas aika aikaiseen töihin...Eipä ihme että tänään väsytti. Tänään oli semmoinen päivä, että jouduin tekemään vielä ylitöitä.

Rankka aloitus loman jälkeen.....

Huomenna saan vieraita....tai mitä vieraita ne ovat, kun omia lapsia tulee puolisonsa kanssa juhannuksen viettoon.

Nuorin lapseni perui tulonsa, kun häntä pyydettiin koira vahdiksi.

Makkaraa on varattu ja erilaisia salaatti tarpeita....ei kuin juhannuksen viettoon. 

Oikein ihanaa juhannusta sinulle ja perheellesi!


maanantai 19. kesäkuuta 2023

Viikko meni....

Eilen sunnuntaina saavuin kotiin viikon loman jälkeen.

Mutta ennen sunnuntaita, lauantaina vaihdoin vielä majapaikkaa. Toiseksi vanhin tyttäreni haki minut yökylään Keravalle. 

Käytiin Rustassa ostamassa piha "juttuja" ja illalla vielä grillailtiin. 

Sunnuntai aamulla olisi voinut nukkua pitempäänkin, mutta pohkeesta yritti klo 5 jälkeen "vedellä suonta". Joten pakko se oli herätä.

Viimeisen lomapäivän kruunasi, minun kesän "pakollinen" eli Heinolan kesäteatteri.  

Ennen teatteria käytiin syömässä Kahvila Tyyrpuurissa. Massu täyttyi hyvin. Siisti ja mukava paikka.

Tällä kertaa sain seurakseni 3 tytärtäni ja kolme muutakin naista. Kaksi heistä on lapsuuden ystäviäni ja he ovat pitkään olleet jo mukana tällä Heinolan "pakollisella" kesäteatteri reissulla. 

Myös toiseksi vanhin tyttäreni on ollut minun kanssani melkeinpä joka kerta...ehkä ei ihan alku aikoina, mutta sanotaanko että ainakin viimeiset 6 kertaa.

NO, eipä se Heinolan kesäteatteri tälläkään kertaan pettänyt! 

Tämän vuoden esitys on "TENORIT LIEMESSÄ", ohjaus; Sari Siikander

Se miksi pidän Heinolan kesäteatterista, on yksin kertaiseksi siksi, että he ovat vuosi vuodelta aina löytäneet mahtavat näyttelijät, niihin rooleihin mitä milloinkin tarvitaan kyseisiin esityksiin. 



Ja kun minun kesään kuuluu komediaa/naurun rätkätystä, senkin Heinolan kesäteatterin väki on vuosi vuodelta onnistunut löytämään ja täyttämään heidän osaltaan.

Tästä meidän 7 hengen porukasta oli tällä kertaa 2 "ekakertalaita". 

Onnea, kesäteatterin väki, sillä valloititte heidät. Minulle sanottiin jo nyt, että tulevan vuoden lipputilauksen, voi heidät laittaa varmana tulijana.

Tämän kauden teatteri esitykset ovat vasta käynnistynyt, joten äkkiä varaamaan lipuja, sitten Heinolaan ja teatteria katsomaan. Kesäteatterin esityskalenteri ja lipun ostoon pääset samalla TÄSTÄ.

Mielestäni kaikki näyttelijät tekivät jälleen hyvää työtä omissa suorituksissaan, mutta pakko ihan pikkuriikkisen enemmän  on kehua Santtu Karvosen  kahden roolin näyttelijä suoritusta. Hyvä "Tito"/"Beppo".

Ihana oli katsoa ihmisten pois lähtiessä iloisia ilmeitä ja muutenkin iloista mieltä. Yhtään "ryttyhuulta" en nähnyt. Joten ihan varmasti esitys oli jätti menestys!

Heinola on ihana kesäkaupunki, sinne voit mennä aikaisemminkin, ihan varmasti löydät muutakin katsottavaa!



Mutta älä missaa Heinolan kesäteatterin esitystä!!!





sunnuntai 18. kesäkuuta 2023

Melkein lepoa.....

Perjantain vietettiin, melkein lepäilen.

Ei käyty kuin Ikeassa ja Litukassa.

Ikea on kumma paikka, vaikka mitään ei tarvii niin silti siitä kaupasta poistuu kassin kanssa.

Aamulla syntyi uunimunakas aamupalaksi.

Aamupala uunissa

6-7  kananmunaa

n. 1 dl vettä

rasia pinaattia

pkt fetaa

mieli mausteita

paprikaa

tomaattia

sipulia

Laita pellille ensin pinaatit, sitten muruina feta.

Riko kananmunat ja lisää vesi ja sekoita hyvin sekä mausteita.

Laita kananmunat pelille pinaatin ja fetan päälle.

Lisää sitten pilkottu paprikat, tomaatti sipuli vielä päälle.

Tähänhän voi laittaa mieli täytteitä.

Paista n. 20 min, 200 asteessa. Riippuu tietysti täytteistä, milloin   uunimunakas on kypsynyt.


Illalla meillä oli sitten peli-ilta. Tämä peli oli minulle uusi tuttavuus.
Tosi kiva peli....pitää itsellekin etsiä tälläinen peli.




lauantai 17. kesäkuuta 2023

Mökkille

Viidentenä päivänä, suunattiin autonkeula kohti Saukkolaa.

Ystäväni on ostanut pari vuotta sitten itselleen mökin.

Saimme kutsun tulla mökille.

Tosi harvoin tulee nähtyä häntä. 

Se on harmi, sillä meillä on pitkä ystävyys takana. 

Toisaalta se meidän ystävyys on sellainen, että vaikka me näemme harvoin, niin aina tuntuu siltä että ystävyys sen kuin vain vahvistuu/syventyy! 

Koko päivä oltiin ulkona ja nautittiin auringosta. Kun lähdettiin, niin ilman lämpötila +28 astetta ja se tien lämpötila oli peräti +41 astetta.

Mökki oli ihana....







Maurikin pääsi mukaan.

Järjestettiin yksi aktiviteetti....







Me maalasimme arvotut aiheet....

1. meri

2. maalaismaisema

3. viidakko

4. metsä

Hauskaa hommaa oli....

Tietysti grillailimme ja mökin emäntä oli tehnyt meille herkullista salaattia.

Oli aivan mielettömän hauska päivä. Tuli taas naurettua ihan mielettömästi.

Elämä on niin ihanaa, kun elämässä on hänen kaltaisiaan ystäviä. 


perjantai 16. kesäkuuta 2023

Museokortti käyttöön...

Neljäntenä lomapäivänä lähdettiin Helsinkiin käymään.

Ajateltiin käydä museoissa....Sain itse tuon museokortin käyttöön.

Se on näppärä ja tulee edulliseksi, jos useassa paikassa vuoden sisällä käy. Ja minähän käyn....

Laitan ensin kuvaa näyttelystä/museossa......






















Ennen Helsinkiin lähtöä käytiin nopeasti Sellossa asioilla ja samalla käytiin kahvilassa.......


Jäätelökahvilassa.....

Helsingissä käytiin kahvia ja kookos-karamelli tuorejuustokakkua syömässä....

Päivän päätteeksi vielä käytiin syömässä Santa Fe:ssä.





Ruokahan oli hyvää, mutta minusta 45 min odotus ruuan suhteen on ihan liian pitkä aika!

Tälläinen päivä tänään meillä....






Vain kolme kuvaa-haaste

 Tässä tulevat toukokuun (T-kirjaimella siis), kolmen kuvan kuva-haaste. Tomaatintaimen , eilen käytiin puutarhalla ja ostin yhden tomaatint...