perjantai 23. tammikuuta 2026

Nyt se on alkanut....

Keskiviikko 21.1. oli minun viimeinen työpäivä. Olin aamuvuorossa, päivä oli kyllä päälisin puolin ihan normaali työpäivä....

Ennen ruokailua aikuiset kokosivat lapset saliin ja sinne "vietiin" sitten minut. Istui tuolilla ja sain päähäni kruunun ja olkapäille mummomaisesti viltin. Sain valita mieli leikkilaulun joka sitten leikittiin ja laulettiin yhdessä. Lauluhan oli "Metrolla mummolaan". Tämän jälkeen sitten vielä pääsin aarrearkusta katsomaan lahjaa itselle. 

Lapsille vein vähän herkkuja, nalle-sipsiä ja Kex-sulkaapötköt. Vein myös päiväkodin lapsille sillä suurin osa on mennyt päiväkotiin meidän hoidon kautta.

Hoitajille,  sekä minun työpaikalle että päiväkotiin, vein isot korit täynnä herkkuja. Sieltä löytyi; suklaata, karkkia, keksiä, sipsejä, poppareita, muffineita jne...

Tulin töistä kotiin ja kun minä tein ruokaa, ovi "kävi". Kaksi vanhinta lastani yllätti minut....Heillä oli herkkuja....prinsessakakku, pullapitko ja tuulihattuja. Halusivat yllättää ja juhlistaa minun työelämän viimestä päivää! Oli kiva ilta....


Meillä oli cannelonilaatikkoa.... ihana ruoka, mutta pikkusen enemmän työtä....

Eilen illalla istuttiin sitten näpsäköiden kanssa alas ja tehtiin keskeneräisiä käsitöitä. Tuohon iltaan tein; vohvelikuppeja sekä makealla ja suolaisella täytteellä.

Näin tämä minun reilun 2 kuukauden loma on käynnistynyt...nyt loppu viikko menee varmaan ihan yöpuku-viikkona...olen vaan ja nautin....ensi viikolla sitten otetaan uudelleen kiinni jostain ja aletaan tekemään niitä asioista  joista pidän...ja nautin. En kerennyt nyt ensimmäisenä kahtena iltana tekemäään kasvo-, käsi-, jalkahoitoa.....Tänä iltana varmaan se toteutuu...

Aamulla oli taasen pakkanen nousuttu yli kymmenen asteen. Se tarkoittaa että se on jälleen koirallekin puettava nuttua päälle. Tuntui jälleen tosi kylmältä, näin muutaman lauhan päivän jälkeen,

torstai 22. tammikuuta 2026

Tiesitkö tästä....

 Tyttäreni oli löytänyt tälläisen kirjan lukuhaasteen. 

Meistä ei kumpikaan ole aikaisemminen törmännyt tälläiseen lukuhaaseeseen. Vaikka tämä haaste on jo monta vuotta pyörinyt vuosittain netissä. 

Tässä teille vähän tietoa lukuhaasteesta. 

"Helmet-lukuhaaste on leikkimielinen, koko vuoden kestävä lukuprojekti. Lukuhaasteessa on 50 haastekohtaa. Jokainen kohta liittyy erilaiseen kirjaan. Tarkoitus on, että tutustut haastekohtiin ja valitset lukemista niiden avulla.

Helmet-lukuhaasteen avulla kirjoista etsitään tänä vuonna jääkiekkoilijoita, sirkuksia sekä huvipuistoja. Tervetuloa mukaan!

Lukuhaasteen ovat koostaneet kirjastoammattilaiset. Vuoden 2026 Helmet-lukuhaaste on jälleen saatavilla myös selkokielellä. Haasteen on selkomukauttanut Selkokeskus. 

Mikäli 50 kohdan lukuhaaste tuntuu liian suurelta projektilta, tarjolla on myös Pieni Helmet-lukuhaaste eli 25 kohdan lukuhaaste. Pieni lukuhaaste laaditaan erityisesti lapsille sopivista haastekohdista, mutta siihen saavat tarttua sekä pienet että isot lukijat. Kaikki Pienen Helmet-lukuhaasteen kohdat löytyvät myös Helmet-lukuhaasteesta, joten pienen lukuhaasteen teosta voi siirtyä tämän haasteen pariin kesken vuoden."

Itse, kun tykkään kirjoja lueskella (kuunnella), niin ajattelin tänä vuonna osallistua tähän haaseeseen. Isoinpana innoiteena on se, kun tulee luettua vain dekkareita / true crime tekstejä yleensä. Tässä se monipuolisuus tulee "pakosta" eteen!

Helmikuussa 2024 haastoin itseni lukemaan toisenlaisia kirjoja kuin dekkarit, jo silloin huomasin miten mielenkiintoisia kirjoja on tarjolla. Mutta aina minä vaan palaan niihin dekkareihin, joista varmuudella löytää aina itselleen mielenkiintoista luettavaa.   

Siksi on ihana lähteä haasteeseen ottamattaan selvää miten ihmeellinen maailma onkaan kirjamaailma!

Tässä tulee tuo 50 kirjan luettelo.....

Helmet lukuhaaste 2026

1. Brittiklassikko

2. Kirjan nimessä on sana tähti tai sen taivutusmuoto

3. Kirja liittyy Agatha Christieen (kuolemasta 50 v.)

4. Kirja on Otavan kirjaston kirjalistalla

5. Kirjassa on epilogi eli jälkisanat

6. Kirja sijoittuu kaupunkiin, jossa on järjestetty 

talviolympialaiset

7. Romanttinen viihdekirja

8. Kirjassa ei rakastuta

9. Kirjassa on jääkiekkoilija

10. Kirjassa leikataan

11. Kirjassa on 400–500 sivua

12. Kirjan nimestä ei voi päätellä, millä kielellä kirja on 

kirjoitettu

13. Kirjassa on syntymäpäivät

14. Kirjassa on robotti, drooni tai jokin vastaava laite 

15. Kirjan kannessa tai nimessä on lintu

16. Kirjailija on kirjoittanut sekä aikuisille että lapsille tai 

nuorille

17. Kirjan nimessä on jokin kansallisuus

18. Kirja, joka kuuluu useampaan eri genreen

19. Kirjan nimessä on jokin talon osa

20. Haluaisit olla joku kirjan hahmoista

21. Kirjassa käydään museossa

22. Kirjan kannen pääväri on sininen tai kirjan nimessä on 

sana sininen

23. Cozy crime -dekkari

24. Kirjassa on sirkus tai huvipuisto

25. Matkakertomus

26. Sateenkaarikirja, jossa on onnellinen loppu

27. Kirjassa on puutarha

28. Kirjassa tanssitaan

29. Kirjan tapahtumat sijoittuvat useammalle 

vuosikymmenelle

30. Kirjan päähenkilön vanhemmat ovat kadonneet tai 

muuten poissa

31. Kirjassa on soittolista tai kirjassa mainitaan jokin biisi

32. Kirjan kannessa tai nimessä on linna

33. Kirjan päähenkilö on yli 60-vuotias

34. Kirjassa mennään piiloon

35. Kirjassa on lyhyet luvut

36. Kirja, josta haluaisit keskustella muiden kanssa 

lukemisen jälkeen

37. Kirja liittyy radioon tai televisioon (Yle 100 vuotta)

38. Kirjassa keräillään jotain

39. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut 

aiemmin

40. Kirja sijoittuu syksyyn

41. Kirjan kansi tai nimi on mielestäsi kaunis

42. Kirjassa on sanoja tai lauseita toisella kielellä

43. Uusin kirja lempikirjailijaltasi

44. Kirja on ollut ehdolla Helsingin Sanomien 

kirjallisuuspalkinnon saajaksi

45. Kirjassa on kiusaamista

46. Trilogian ensimmäinen osa

47. Trilogian toinen osa

48. Trilogian kolmas osa

49. Kirja on julkaistu vuonna 2026

50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä


~Jos haluat mennä tämän haasteen sivuille, pääset sinne TÄÄLTÄ.


maanantai 19. tammikuuta 2026

Löysin....

Eilen, kun kävin isolla kylällä niin löysin itselle uuden lehden luettavaksi! Ja tosiaankin yli 100 reseptiä.

Sinulla kenellä on airfryer niin kannattaa jälleen ostaa tämä lehti. 

En tiedä monta näitä lehtiä on ilmestynyt, mutta tämä on minun toinen "Parhaat reseptiti Airfryer" lehdestä.

Taas on monta kokeiltavaa...


Kiinostavin resepti on lihapullat....niihin tulee raakamakkaraa ja jauhelihaa...ja toinen on possu-perunakofat.

lauantai 17. tammikuuta 2026

Mitäs sanotte?

Vähiin käy ennenkuin loppuu, eli minun työpäiväni! 

Tämä viikonloppu menee nyt ihan kotona, kun iski sellainen nuhan "poikanen". Tuntuu että on ihan "raato", nenä ei pahemmin vuoda, köhityttää vähän, mutta ihan tukossa ollaan!

En nyt olisi kaivannut tähän  loppu, tälläistä tautia....

No, tässä lepäilyn välissä yritin kyhäillä töihin taululle vanhemmille jotain lappua etteivät ihmettele mihin minä vain haihduin ilman mitään sanomista.....

Tuntuu vaan siltä että aivot ihan jumissa...Mitä mieltä olette tälläisestä lapusta.....

Työpaikan pihalta erään aamuna kun taivas oli kauniin punainen!

KIITOS näistä vuosista!!!

Kaksikymmentä vuotta leikkiä,

lauluja ja hassuttelua,

pienet kädet kädessä,

ja suuret seikkailut mielessä.


Vanhemmille lämmin kiitos:

luottamuksesta, tuesta, hymyistä.


Nyt heilutan teille iloisesti,

matkani jatkuu toisaalla,

mutta muistot – ne jäävät

loistamaan sydämeen kuin aurinko.⁹

Tuollainen siitä tuli, mutta mitä mieltä olette....voiko sen kiinittää taululle kiitokseksi?

 

perjantai 16. tammikuuta 2026

Isoäidin piimäkakku

Samalla, kun tein eilen piimästä pannukakkua, niin tein piimäkakunkin. Se on herkkua, siitä ei pääse yli eikä ympäri!!!

Tässä ohje kuivakakkuun.



Isoäidin piimäkakku

n. 15 annosta

2 dl  graham täysjyvävehnäjauhoja

2 dl karkea vehnäjauhoja tai erikoisvehnäjauhoja

2 dl sokeria

1 tl soodaa

1 tl neilikkaa

1 tl inkivääriä

2 tl kanelia

3 dl piimää

1 dl margariinia sulatettuna

Halutessa voi lisätä myös:

rusinoita,  kuivattuja hedelmiä, pähkinärouhetta, rommia

Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen. Yhdistä kuivat aineet, lisää piimä ja jäähdytetty sula margariini. Lisää tässä vaiheessa myös mahdolliset rusinat ja pähkinärouheen

Sekoita taikina tasaiseksi. Kaada voideltuun ja jauhotettuun litran vetoiseen vuokaan. Paista uunissa noin tunti ja kumoa kakku jäähtyneenä. Säilyy viikon huoneenlämmössä ja kaksi viikkoa jääkaapissa.

Vaihtamalla mausteet kaakaojauheeseen saat suklaakakun. Voit lisätä sekaan myös porkkanaraastetta. Parasta tässä kakussa on se, että se on kananmunaton ja aloittelijankin helppo valmistaa.


Taas voi juoda teetä kun on kakkua tarjolla....

torstai 15. tammikuuta 2026

Piimäpannukakku

Tänään  tein piimästä pannukakkua. En ollutkaan aikaisemmin tehnyt piimästä....Tuloksena ihan syötävän hyvä pannukakku.

Piimäpannukakku

8 dl piimää

1/2 tl suolaa

1 rkl sokeria

1 tl vanilliinisokeria

4 kananmunaa

4 dl vehnäjauhoja

2 rkl rypsiöljyä

Mittaa piimä astiaan. Riko joukkoon munat yksitellen ja sekoita vispilällä. Mittaa sokeri, suola ja vanilliinisokeri. Sekoita. Mittaa jauhot vähitellen ja sekoita. Mittaa viimeisenä joukkoon rypsiöljy ja sekoita.

Laita uuni lämpenemään +225 °C . Taikina saa turvota sen aikaa kun uuni lämpiää.

Kaada taikina leivinpaperin päälle uunipellille. Tasoita. Paista uunin toisiksi alimmalla tasolla 25-30 min. Anna pannukakun jäähtyä muutamia minuutteja ennen tarjoilua.

Tarjoiluun esimerkiksi makeita mansikoita ja hienosokeria.


Minun pannukakusta tuli vähän liian paksu, mutta oli pienemällä pellillä normisti olisi.


keskiviikko 14. tammikuuta 2026

Lumisade "taulu"

 Tässä tulee minun viimeinen töihin suunittelemani työ. 


Teoksen alkuun.....

Meidän ryhmässä suurin osa lapsista on 2-3 vuotiaita, parit vuoden ikäisetkin löytyy. Eli aika pientä väkeä on....

Otin netistä puun rungon.

Sormivärillä sitten tehtiin lunta puuhun ja maahan. 

Puu oli vaalensinisellä paperilla joka liimattiin sitten vielä vähän isommalle paperille. Näin saatiin hienot taulut tehtyä.

Osalla oli oikein lumimyräkkä. Kukaan ei kerrennyt syömään väriä😉😉, osalla oli kummatkin kädet  ihan sormivärissä, ennen käsien pesua ei sotkettu huonekaluja tai muita jne....😂😂😂😂


Tälläisen rungon löysin netistä. 


Siihen sitten töpöteltiin sormivärillä valkoista lunta maahan /puuuhun....



Kyllä niistä tuli hienoja! Nyt on töissä seinät täynnä kauniita talvisia tauluja!


Vuoden 2026 haaste, 3 asiaa keittiössäni, Heinäkuu

Haaste kuuluu; Kerro kolme kesäherkkua jotka loihdit keittiössäsi tai kesäkeittiössäsi. Itselläni ei ole kesäkeittiötä, joten kesäiset ruuat...