lauantai 12. lokakuuta 2019

Ruokakurssilla

Minulla oli jälleen maanantaina kansalaisopiston ruoka/askartelukurssi. Tällä kertaa ei askarreltu.Tämä kerta oli pyhitetty ruualle.
Tällä kertaa friteerattiin kuhaa, tehtiin salaattia ja valmistettiin baklavaa. Laitan ensin kuvaa ruuasta ja sitten vasta laitan kuvaa baklavasta, josta me aloitimme kyllä tekemisen. Siinnä menee sen verran enemmän aikaa kuin itse ruuan valmistamisessa.

Ensin kuhaan....

Friteerattavaksi sopivia kaloja, kuhan lisäksi, ovat myös esimerkiksi kolja, turska. Kala säilyttää mehukkuutensa rapean kuoren alla.

 Kuha leikattiin paloiksi ja niiden päälle puristettiin vähän sitruunaa.


Friteeraukseen tehtiin lettutaikinan tapainen taikina, ehkä vähän löysempi.  Mutta muuten samanlainen.
Kuhapalat pyöräitettiin siinnä taikinassa ja laitettiin paisto öljyyn paistumaan. Niin että niissä on kauniin ruskea pinta.



 

Kalalle ja salaatille tehtiin smetanasta kastike. Johon lisättiin paljon tuoretta tilliä, mausteita, sitruunamehua. sokeria.


Salaattiin tuli vain tomaattia, kurkkua ja salaatinlehteä.

 Tässä  meidän herkullinen ruokamme lautasella.....

Sitten meidän valmistamaan Baklavaa...

Baklava (turk., kreik. μπακλαβάς, baklavás) on filo-taikinasta valmistettu makea leivonnainen, jota syödään erityisesti Turkissa, Kreikassa, muualla Balkanilla, Lähi-idässä sekä muilla entisillä Osmanien valtakunnan alueilla ja myös Etelä-Aasiassa.
Baklavan pääraaka-aineet ovat filo-taikinan lisäksi pähkinät ja siirappi.

Tämä meidän versio on opettajamme oma, jota on oppinut tekemään aikoinaan itse.

Me emme esimerkiksi käyttäneet filo-taikinaa vaan teimme oman taikinan, emmekä käyttäneet siirappia vaan hunajaa...

Tässä kuvat ohjeesta..

 taikina;
4 keltuaista     (valkuaiset tarvitaan voiteluun)
300 g voita
250 g sokeria
800 g jauhoja
1/4 rkl leivinjauhetta
ripaus suolaa

täyte;
500 g sokeria
300 g pähkinää (silppua ihan pieneksi)

Päälle; pähkinää


uuni 180 astetta, n. 30-35 min
10 min ennen valmistusta ota baklava pois uunista ja laita päälle hunajaa 150 g (jotta saat juoksevaksi niin käytä mikrossa hunaja) 

 Taikina jaetaan neljään osaan ja laitetaan jääkaappiin tunniksi tai 20 min pakastimeen.
 Ensin kaulitaan pohja, pellin kokoiseksi.. Se voidellaan kananmunan valkuaisella joka on joka on kevyesti vaahdotettu. Sen päälle täytettä. Jälleen uusi taikina kerros ja samattekemiset.




Tehdään valmiita paloja joihin päälle pähkinää.



On tämä sen verran makiaa ettei tätä voinnut kuin pienen palan syödä. Ihan mielenkiintoinen ohje. Ja ihan hyvän makuista,mutta ehkä ei ihan minun makuuni. Eli toisin sanoen tuskin tulee minun tehtyä uudelleen. Meillä kotona ei ihan näin makeaa syödä.

Kiva oli kuitenkin kokeilla ja maistella Baklavaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tee minusta iloinen ja kommentoi minulle juttujani! =D

Pihin emännän lehtipihvi jauhelihasta

Näitä pihvejä olen tehtyä muutaman kerran aikaisemmin. Ja pihvit ovat siis pelkkää jauhelihaa, ei mitään muuta. Jauhelihasta "lehtipihv...