Jos viimeksi kokeilin tiikerikakkua pellillä, niin nyt kokeillaan mokkapaloja kakun muodossa!
Uskoisin, että aika moni on tehnyt mokkapaloja. Ne olivat ainakin meidän lasten suosikkeja aikoinaan. On tullut tehtyä myös muffiini versiota mokkapaloista, mutta kakkua en ole aikaisemmin tehnyt!
Tätä kakkua voi halutessaan nauttia ihan vaan kuivakakkuna, ilman täyttämistäkin. Kuorrutuksena toimii suosittu mokkapalojen kuorrutus nonparelleineen.
Tässä tulee ohje kakkuun. Ja koska tämä kerta oli kakun teossa haasteellinen niin kirjoitan sulkuihin, miten se minun kohdalla sitten loppupelissä meni!
Edellisenä iltana katselin että kaikkea tarviketta on...ja aamulla sitten aloin tekemään. No, ei ollut...ja vaihdoksia tuli, joten niissä suluissa.
Vaikka menikin vähän erilailla kuin ohje, niin kyllä tätä minunkin versioita söi ihan mielellään.
Mokkapalakakku
n. 10 ann.
Taikina
200 g voita tai margariinia
3 munaa
3 dl sokeria
3½ dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
3 tl vaniljasokeria
¾ rkl sokeritonta kaakaojauhetta
1 dl kermaa (tai kahvia)
Suklaatäyte
2 dl kuohu- tai vispikermaa (Laitoin toisenkin kuohukerma prk eli yhteensä 4 dl)
1 tl vaniljasokeria
150 g tummaa suklaata (No, ihan suklaata ei ollutkaan joten laitoin after eight suklaata)
Vuokaan
2 rkl voita tai margariinia
2-3 rkl korppujauhoja
Kostutus
1 dl maitokahvia (juomaa)
Kuorrutus
30 g voita tai margariinia
2 rkl kahvia (juomana)
n. 3 dl tomusokeria
2 rkl tummaa kaakaojauhetta
Koristeeksi
2-3 rkl nonparelleja ( no, juu ei löytynytkään! Olin niin varma, mutta....)
~Sulata taikinaan tuleva rasva etukäteen, anna jäähtyä. Voitele ja korppujauhota kakkuvuoka.
Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi kulhossa. Mittaa vehnäjauhot omaan kulhoon. Sekoita leivinjauhe, vaniljasokeri ja kaakaojauhe jauhoihin.
Lisää jauhoseos munavaahtoon vuorotellen kerman ja jäähtyneen sulatetun rasvan kanssa. Kaada taikina vuokaan ja tasoita pinta. Paista 175-asteisen uunin alimmalla ritilätasolla n. 45– 50 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä hetki ja kumoa tasaiselle alustalle. Anna jäähtyä viileässä mieluiten seuraavaan päivään.
Valmista suklaatäyte ajoissa. Kuumenna kerma ja vaniljasokeri kiehuvaksi kattilassa. Nosta kattila heti pois liedeltä, paloittele suklaa joukkoon. Sekoita kunnes se on sulanut. Siirrä jääkaappiin.
(Tässä tuli minun mokani. Ekanakin afterit olivat väärä valinta, sillä minttutäyte "löysentää" seosta. Ja sitten vielä mikä olisi se aika että neste olisi ollut oikean asteinen, sillä minulla oli hyvin jäähtynyt seos.)
Vatkaa hyvin jäähtynyt seos kuohkeaksi vaahdoksi sähkövatkaimella, älä vatkaa kuitenkaan liikaa.
(Mikähän on liikaa...vatkasin ja vatkasin, ja kun mitään ei tapahtunut, lisäsin ensin toisen purkin kermaa, mutta kun sekään ei tehonnut, niin lisäsin 2 rkl tomusokeria sitomaan vaahtoa. Juu ei tuokaan sitonut. Minulla oli siis 4 dl pehmeää ehkä vähän vaahdottua seosta joka maistui mintulta. Seuraavaksi laitoin tuohon määrään 5 liivatelehteä. Ja näin sentään jotain kakun väliin. Seuraavana aamuna sain huomata, että aivan ihana täyte oli tullut tuosta kaikesta sekoilusta!!
NO, mutta palataan kakkuun ja sen tekoon)
Leikkaa kylmä kakku terävällä, sahalaitaisella veitsellä kahteen osaan. Kostuta levyt maitokahvilla. Kokoa kakku niin, että päällimmäinen levy (paistopinta) tulee pohjaksi ja pohja (tasaisempi pinta) tulee päällimmäiseksi. Levitä suklaamousse väliin.
Valmista kuorrutus. Sekoita kuorrutteen aineet tasaiseksi ja sileäksi, sulata ensin rasva ja lisää siihen kahvi, tomusokeri ja kaakaojauhe.
Kaada kuorrutus kakun päälle ja levitä se välittömästi lastalla tasaiseksi. Säilytä kakku viileässä.
Kaikenkaikkiaan hyvää tuli mokkapalakakusta, jossa keskellä after eight - hyydyke. Ihana kahvihetki kakkua syöden.








Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tee minusta iloinen ja kommentoi minulle juttujani! =D