keskiviikko 17. helmikuuta 2021

Helppo persikka-jogurttikakku

 Tein tuohon lauantai putouspöytään ekan kerran ihan kakun herkutteluun....noita jälkiruokia ei kauheasti ole ollut tarjolla siinnä lauantailla, noooh, ne vohvelit oli, mutta niissäkin käytin suolaseen sekä makeaan samoja vohveleita. Tämän kakun tekoon meni vuorokausi. Mutta kyllä oli sen väärti, niin maukasta tuli että.....


Helppo pesikka-jogurttikakku


75 g margariinia (itselläni oli juoksevaa margariinia)
200 g pipareita (niitä on kaapit täynnä kun mieheni niitä on ostanut ennen joulua)


Murskaa keksit hienoksi joko monitoimikoneessa tai muovipussissa kaulimella hakaten. Sulata margariini. Sekoita keksimurskan joukkoon rasva ja sekoita hyvin. Painele seos leivinpaperilla vuorattuun, halkaisijaltaan 24–26 cm irtopohjavuokaan.

6 kpl liivatelehteä
3 dl maustamatonta jogurttia
2 tl vaniljasokeria
200g sitruuna tuorejuustoa
120 g smetanaa
3 rkl sitruunamehua
2 dl sokeria


Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä 5 minuuttia. Sekoita  jogurtin  tuorejuuston, smetanan joukkoon sokeri ja vaniljasokeri. Kiehauta sitruunamehu pienessä kasarissa ja liuota liivatelehdet mehuun. Valuta liivateseos jogurttiseokseen samalla sekoittaen. Valuta seos kakkuvuokaan ja peitä. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään neljä tuntia.

3 kpl liivatelehteä
3 rkl sitruunamehua
330 g persikka sosetta


Liota päällystettä varten liivatelehdet kylmässä vedessä 5 minuuttia. Kuumenna sitruunamehu  ja liuota liivatelehdet liemeen. Valuta seos persikkasoseen joukkoon samalla sekoittaen. Levitä seos kakun pinnalle ja nosta takaisin kylmään. Anna hyytyä jääkaapissa yön yli.










tiistai 16. helmikuuta 2021

Salaatti fetalla

 Jääkaapin antimista tein itselleni salaatin. 


Salaattia fetalla

salaattia

kurkkua (otin kuoren pois)

kirsikkatomaattia

anansta

fetaa

Pilko raaka-aineet ja sekoita keskenään.


 Maukkaita salaatti hetkiä....


maanantai 15. helmikuuta 2021

Kukka

 Nuorin tyttäreni vinkkasi vinkin, miten metfurstista sai helposti tehtyä kukan. Ja pitihän se kokeilla, ja mikä on paras kokeilu aika, niin tietysti putous pöydän eväät....

Tein lauantaille juustoisen jauhelihapiirakan ja sen päälle sitten laitoin tämän minun meetfusti ruususen....

Tarvitset;

kuoharilasin

metfurstia

Ja sitten lähdetään ruusua tekemään.....


Yläkuvassa ensimmäinen kerros, toinen kerros laitetaan niin että tuon "loven" kohdalle tulee aloitus, näin saadaan kerroksia hienosti.



Kun olet saanut tarpeeksi monta kerrosta  kukkaasi niinlaita lasi  väärin päin, niin saat kukan esille...





Helppo ja nopea, sekä näyttävä ruusu!

sunnuntai 14. helmikuuta 2021

Juustoinen jauhelihapiirakka

Minulla oli eilen taas putouskatsomo. Seuraa ei eilen ollut, kun tyttäreni oli omilla menoillaan, ja pojat eivät ole kiinostuneet tästä ohjelmasta. Joten itselleni tein hirmuisen määrän ruokaa....😂😂😂 Eipä nälkä yllätä!

Perjantaina töissä puhuttiin ruuasta ja eräs työkaveri puhui herkullisesta lihapiirakasta, jota tekee usein ja vieraat myös pyytävät häntä välillä tekemäänkin tätä piirakkaa kun tulevat kylään. Kyselin vähän mitä siihen tulee, ja kun mietin putousevästäni niin "kuukletin" ja katselin kuvia, niiden vinkkien perusteilla mitä sain lihapiirakasta, jota työkaverini "mainosti"!

Ja kun löysin sellaisen niin laitoin työkaverille kyselyn että onko tämän tapainen piirakka.....ja heti nappasi....oikean lainen resepti....

Ja niin sitä piti heti kokeilla.....onko niin hyvää kuin mainostettiin!?😁


Tässä tulee tuon herkullisen piirakan ohje, sillä se oli myös minun mielestä tosi herkullinen piirakka.

Juustoinen jauhelihapiirakka

Pohja:
75 g margariinia
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
½ prk kermaviiliä

Sekoita leivinjauhe jauhoihin. Nypi huoneenlämpöinen, pehmennyt margariini jauhojen kanssa sekaisin, voit käyttää myös juoksevaa margariinia. Lopuksi lisää kermaviili ja laita jääkaappiin täytteen teon ajaksi odottamaan.
 

Täyte:


250-350 g jauhelihaa
2 sipulia
1 porkkana
½ tl mustapippuria
vajaa 1 tl jauhelihamaustetta
1 ½ tl paprikajauhetta
1 tl suolaa
2-3 rkl tomaattisosetta/pyrettä
1 valkosipulin kynsi
 

Kuorrutus:

200 g sulatejuustoa 

2 dl maitoa 

2 munaa
 

Hienonna sipulit ja raasta (tai kuutioi pieneksi) porkkana. Ruskista jauheliha kevyesti, lisää joukkoon sipulit ja porkkanaraaste. Hauduta hetki ja mausta. Levitä seos pohjalle. Kuumenna maito ja sulata siihen juusto. Anna jäähtyä hetki, lisää munat. Kaada seos täytteen päälle. Kypsennä 200 asteessa 20-30 min.  









Hyvää ystävänpäivää teille kaikille! Pitäkäähän ystävistänne hyvää huolta!

keskiviikko 10. helmikuuta 2021

PerunaPitsaa juustotäytteillä

Mietin mitä voisin tehdä perunasta kun sitä oli niin paljon jäänyt edellisestä päivästä. Minulla oli kasa keitettyä perunaa joka oli valmiiksi kuorittu.

Olin nähnyt joskus jonkun ohjeen, että pitsaan oli tehty pohja perunasta...jotein etsin ohjetta. Kaikki ohjeet johon törmäsin oli tehty raaoista perunoista, joten ajattelin kumminkin kokeilla omilla "taidoillani". Ja hyvä että kokeilin, tästä pitssapohjasta tuli kyllä älyttömän hyvä ja maukas!!!


PerunaPitsa juustotäytteellä

Minulla oli siis keitettyjä perunoita jotka oli ennen keittoa kuorittu. Viipaloin ne. 

Laitoin viipaleet pitsapohjksi. Voitelin öljyllä ja maustoin suolalla, ripottelin vähän juustoraastetta päälle. Laitoin uuniin 200 asteeseen n.15-20 min.

Otin uunista pois ja täytin pohjan.

 Yläkuvassa pohja ollut 15 min. 


Yläkuvassa laitetut juustot.


Täytteeksi laitoin, mozzarella juustoa, fetaa, kirsikkatomaattia Ja päälle paljon tavallista juustoraastetta ja sitten jälleen uuniin 200 asteeseen. Pidä uunissa n.20-30 min. niin että pinta on kauniin värinen.

Pitsa onnistui tosi hyvin ja mikä ihana maku....



tiistai 9. helmikuuta 2021

Jauhelihatäyte

Tässä tulee viikonlopun vohveleiden toinen täyte. Tämä täyte oli minusta ihan mielettömän maukas että tykästyin kyllä heti ensi maistelullani !!! 

Heti alkoi päässäni rattaat pyörimään mihin kaikkeen tätä täytettä voisi käyttääkin!! Ja sainhan minä montakin ajatusta.....pitsa, letut, piirakka, lämmin voileipäkakku....jne...


Jauhelihatäyte

250 g jauhelihaa

1½ dl tomaattimurskaa yrtillä maustettua

1 dl ruokakermaa

1 kasvisliemikuutio

1-2 rk makeaa chilikastiketta

1 rkl soijakastiketta 


Paista  jauheliha. Lisää muut aineet ja anna kiehua kokoon. 

Tälläinen oli siis toinen täyte jota tein viikonloppuna. Hyvin näillä eväillä sai putousta katsottua =D Vielä huomenna tulee putouksen eväistä yksi ohje.....




maanantai 8. helmikuuta 2021

Tonnikalatäyte

 Viikonlopun suolaisiin vohveleihin, tein kaksi suolaista täytettä. Toisen ohjeen laitan huomenna, tänään laitan tonnikalatäytte ohjeen.

Tätä voi käyttää muuhunkin täytteeksi kun vain vohveleihin....voileipäkakkuun, lettujen täytteeksi....jne....

Kuvankin otin ihan yksinään tästä täytteestä, MUTTA painoin ajatuksissani ihan väärää nappulaa ja nämä kuvathan hävisi!! Voi ne varmaan jostain löytyä jos tietää tietokoneen ihmeellisestä maailmasta enemmän kuin minä, mutta minä en löytänyt!


 Tonnikalatäyte

2 prk tonnikalaa

2 dl kevytviiliä

0,5 dl majoneesia

1 rkl sitruunamehua

0,5 tl chilitahnaa

0,5 tl sokeria

2 tl tilliä

0,5 tl pippuria

0,5 tl suolaa

Sekoita kaikki aineet keskenään, tasaiseksi massaksi.




Helppo pippurikastike

Tässä ohje herkulliselle ja todella nopealla sekä helpolle kastikkeelle. Pippurikastike 1/3 rkl kokonaisia mustapippureita 1/3 rkl kokonaisi...