sunnuntai 16. maaliskuuta 2025

Piimäsämpylät

Sitä kun aamusin herää aikaisin, niin kerkeää tekeään vaikka mitä! 

Eilen aamulla heräsin vapaaapäivän kunniaksi ennen kukkoa! Ja kun sitä aikaa oli ennenkuin muut heräävät niin päätin tehdä vähän pitemmän kaavan mukaan sämpylät.

Näitä piimäsämpylöitä nostatetaan pari kertaa, joten aikaa pitää löytää näiden tekemiseen. Sitähän minulla oli......ja aina sen huomaa sämpylöissä jos ne on kohotettu pitemmän kaavan mukaan!!!

Piimäsämpylät

n. 8 kpl

3 dl piimää

40 g hiivaa

2 tl sokeria

1 tl suolaa

n. 6.5 dl jauhoja (näistä 6,5 dl laitoin 1 dl ruisjauhoja, loput vehnäjauhoja)

Lämmitä piimä kädenlämpöseksi. Liuota joukkoon hiiva ja lisää sokeri. Sekoita joukkoon puolet jauhoista ja suola. Lisää jauhoja vähitellen samalla taikinaa vaivaten, kunnes se alkaa irrota kulhon reunoilta. Jätä taikina pehmeäksi. Peitä kulho, laita se esim. lämpimää (huom! ei kuumaa) vettä sisältävään altaaseen kohoamaan. Kohota kaksinkertaiseksi n. 30-45 minuuttia.Kun taikina on kohonnut, kippaa se ⁶ pöydä jauhotetulla lle. Jaa taikina noin kahdeksaan osaan kahdeksaan osaan ja pyörittele palloiksi. Laita taikinapallot leivinpaperin päälle uunipellille. Kohota kaksinkertaisiksi n. 45-75 minuuttia.

Voitele munalla ja ripottele pintaan vaikka kaurahiutaleita. Paista 225 asteessa n. 10-14 minuuttia.







Kylläpä tulikin hyviä sämpylöitä....




torstai 13. maaliskuuta 2025

Piimäkakku

Jälleen olen avannut uuden keittokirjan kokeiluuni. Tämäkin keittokirja oli uusien kirjojen joukossa. Kirja on nimeltään; Hyvää ruokahalua!

Kirjasta löytyy kotikokin parhaat leivontaohjeet.

Tein sellaisen kakun kuin Sylvin piimäkakku. Vein töihin puolet ja jätin kotiin toisen puoliskon. Ja kummassakin paikassa kakku maistui hyvin. 


Kokeilin tälläisiä pikkukakku vuokia, taas ajatellen niitä juhlia. Mutta ei ollut kiva idea sitten kumminkaan.

Sylvin piimäkakku

3 dl piimää

3 dl sokeira

150 g voita sulatettuna

1 kananmuna

4 ½ dl vehnäjauhoja

1 ½ dl rusinoita

½ rkl kardemummaa

½ tl kanelia ja neilikkaa

2 tl soodaa

Sulata voi. Sekoita piimä, sokeri ja sooda. Lisäävehnäjauhot. Ja anna soodan käydä noin 15 min. Lisää mausteet, kananmuna ja sulatettu rasva. Sekoita.

Kaada isoon voideltuun kakkuvuokaan. Paista noin 1 tunti 175 asteessa, kunnes kakku on kypsä.


Tämä oli hyvän makuin kuivakakku. Ei ihme että se meni kuin "kuumille kiville". 

keskiviikko 12. maaliskuuta 2025

Mielenkiintoinen kirja

 

Tykkään kuunnella kirjoja, kun teen jotain tai käy lenkillä Bertan kanssa!

Yleensä ne kirjat ovat true crime tai dekkareita. Pidän kyllä tosi paljon myös elämänkerta kirjoista, JOS henkilö on minua kiinostava. 

Pitkään aikaan ei ole tullut minua kiinostavaa elämänkertaa vastaan! Mutta nytpä tuli, tämä kirja on vuodelta 2024, äänikirja on tämän vuoden tuotosta "vasta".

Miksikö juuri tämä kirja sitten kiinostaa? 

Kirja kertoo sellaisesta henkilöstä kuin Laukku-Leena, joka täällä meidänkin kunnassa oli useana kesänä käymässä, näillä omilla retkillään. 

Hyvin paljon erilaista juttua liikkui hänestä. Ja kumminkaan kukaan ei oikeasti tuntenut tätä ihmistä. Kuulin myös että tästäkin kunnasta löytyi ihmisiä jotka veivät hänelle välillä ruokaa / tms hän tarvitsemaan asiaa.

Hän eli lähes 20 vuotta ihan luonnon armoilla. 

Itse en koskaan törmännyt niin, että olisin jutellut hänen kanssaa. Näin hänen majapaikkansa kesäisin. Ja ihmettelin aina miten joku voi asua noin...ja sitten näin kun hän liikkui, kantaen matkalaukkujaa vähän kerrallaan eteenpäin. Erittäin mielenkiintoinen oli hänen elämäntyylinsä. Ja nyt avautui mahdollisuus tutustua hänen tarinaansa.

Ikävä kyllä hän kuoli vuonna 2021, tuossa meidän naapuri kunnassa.

Se miten tähän tarkasteluun avautui tilaisuus oli se, että hän oli pitänyt päiväkirjaa elämästään.

Tässä artikkeli Kulttuurimedian sivuilta lyhennettynä:

Laukku-Leena, Naiskulkurin tarina, kirjoittaja: Päivi Ketolainen

Julkaisija: Pro Bono kustannus, Kirjapaino Kari, Jyväskylä 2024

Kauppakeskus Tuulosessa perjantaina 18.10.2024, kun Päivi Ketolainen julkisti kirjoittamansa kirjan Leenasta. 

Vuonna 2017 Leena ilmestyi  Jämsän Halliin, jossa hän asui leiriytyneenä parisen vuotta, kunta hankki hänelle asunnon, jossa hän viihtyi 2 kuukautta, mutta palasi ulos asumaan. Jämsä, joka on Päivi Ketolaisen asuinkunta, oli pitkin maata kiertelevän kulkurin yksi kiintopiste. Ihmiset tarjosivat hänelle apua, antoivat ruokaa ja lämpimiä vaatteita.

Sitten hän katosi yhtäkkisesti,  mutta osa laukuista oli jäänyt “leiriin”.  Sitä ihmeteltiin, koska hän oli hyvin tarkka tavaroistaan, hänellä oli  yleensä mukanaan 40 – 80 laukkua ja pussia .

Paikallinen kauppias nosti jätetyt matkalaukut käyttämättömään pakettiautoonsa odottamaan omistajan paluuta. Monien kuukausien kuluttua, kun Leenaa ei kuulunut, päättivät kylän miehet ja naiset tyhjentää laukut ja silloin löytyi tavaroiden joukosta valtava määrä päiväkirjoja, joista Päivi Ketolainen kiinnostui ja halusi palauttaa ne omistajalleen. Ahkerien  etsintöjen ja kyselyjen jälkeen selvisi, että Leena asui Sysmässä, jossa hänellä oli asunto kerrostalossa.  Päivi Ketolainen päätti  lähteä tapaamaan  Leenaa, mutta asunnossa ei ollut pitkään aikaan asuttu ja myöhemmin selvisi, että Leena oli ollut kuolleena jo yli vuoden etsintäkäynnin ajankohdasta. 

Ketolainen ryhtyi selvittämään Leenan lähipiiriä ja taustoja ja hänelle selvisi, ettei Laukku-Leenalla ollut perhettä, eikä läheisiä eikä myöskään sukulaisia, joita olisi kiinnostanut kulkurin elämä. Päivi Ketolainen päätti tämän tiedon jälkeen lukea haltuunsa tulleet päiväkirjat. Hän ryhtyi kirjoittamaan tämän materiaalin  pohjalta kirjaa, josta syntyi yhtenäinen tarina Leenan elämästä tien päällä kulkurina. Ensimmäisten vaellusvuosien aikaiset päiväkirjat ovat kadonneet, joten varsinainen syy kulkurielämän valitsemiseen on jäänyt pimentoon.

Päivi Ketolainen on kirjoittanut elämäntarinan empaattisesti ja päähenkilöä kunnioittaen. Hän on rakentanut kirjan päiväkirjojen ja muun matkatavaroista löytyneen materiaalin pohjalta,  lainaten niitä siltä osin, kun ne vievät tarinaa eteenpäin. Tarina on rankka kertomus suomalaisessa ilmastossa ympäri vuoden  ulkona asuvan ihmisen elämästä. Hänelle tarjottiin useita kertoja asuntoa, joita hän joskus ottikin vastaan, mutta ei viihtynyt enää sisätiloissa. Hän ei myöskään asunut teltassa,  vaan  taivasalla pressu päällä pahimmalla kelillä, välillä takapuoli jäätyneenä kiinni maahan. 

Kirja on perinpohjainen kuvaus niiltä vuosilta,  kuin päiväkirjamerkintöjä oli saatavissa. Ketolainen on tehnyt tutkivaa journalismia ja saanut lisätietoja päiväkirjamerkintöjen lisäksi Leenan elämän vaiheista, kirjassa on myös jonkin verran sukualbumista saatua valokuvamateriaalia. Kulkurielämään päätyminen jää edelleen arvoitukseksi. Päiväkirjamerkinnät antavat karun kuvan ulkoilmaelämästä ja katkerasta mielestä, joka on pettynyt ihmisiin, yhteiskuntaan ja politiikkaan.

Tämä kirja oli tosi mielenkiintoinen elämänkerta. Ja siitä löytyi vastaukset minun ihmettelyyn. Miksi yhtenä keäsänä häntä ei enään näkynytkään, miksi hän oli valinnut tuollaisen eläntyylin, jne...

Lukekaan / kuunelkaa ihmeessä tämä kirja.  Hyvin mielenkiintoinen kirja.

tiistai 11. maaliskuuta 2025

No hienostihan se meni......vai menikö?

Ne jotka ovat lukeneet blogiani, muistavat ehkä, kun tammikuun alussa istuttelin multaan sellaisen kalenteri"sivun" jossa oli siemeniä. 

No, ne siemenet olivat olleet viikonloppuna 64 pvää mullassa ja olin ne laittanut niin että muovipussi pitää kosteutta, jotta nämä kukansiemenet itäsivät. 

Vähän väliä olen käynnyt kurkkimassa muovin alle, mutta mitään ei ole näkynyt!

Viikonloppuna ajattelin että "tämä peli on menetetty" eikä siitä siemenkalenterista mitään kukan alkuja tule. 

Poistin muovin. 

Ja jäin tuijottamaan kukkapurkkia, kun otin muovipussin pois kokonaan.....ja sitten rupesi naurattamaan!!! 

Vau sanon minä....miten tuuheasti siellä kukan siemenet kasvavatkaan!!

Katso kuvaa ja nauti minun taidostani saada puutarha kukoistamaan kauniista kukista! 😂😂😂😂

                                 Mikä tuuheus....täytyy koulita....mihin lie mahtuu tämä taimet...taimi!!!!😂



maanantai 10. maaliskuuta 2025

Kahvi-banaanimuffinit

Tämän reseptin nappasen sellaisesta kirjasta kuin, Seura leipoo - suolaiset ja makeat herkut.

Meillä on kesäkuussa tulossa juhlat ja suunnitelmassa olisi, että tekesin täytekakun tilalle muffineja. Haaveena olisi, että saisin ne täytettyä ja koristeltua kauniisti. Erimakuja jne....

Olen etsinyt sellaista perus hyvää muffini reseptiä. Sellainen mikä maistuu hyvälle vaikka siinnä ei olisi mitään.

Tässä ohjeessa olisi nyt sitä.....eli hyvää makua, minun mieleinen maku yhdistelmä, hyvä rakenne, uskoisin että hyvä täytettävä......jne...

Kahvi-banaanimuffinit

2 munaa

2 dl sokeria

100 g voita tai margariinia sulatettuna

1 dl vahvaa kahvijuomaa

2-3 banaania soseutettuna

3 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

1 rkl kanelia ja 1 tl inkivääriä

Tässä muffini ohjeessa oli myös kuorutus. Sitä en kokeillut, kun etsin pelkästää muffiniohjetta. Mutta laitan tähän tämän kuorrutuksen ohjeen.

kuorrutus;

noin 2½ dl tomusokeria

2 rkl vahvaa kahvijuomaa

1-2 rkl sulatettua voita tai margariinia

koristeeksi;

kahvinpapukaramelleja, suklaarouhetta tai mantelilastuja

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää vähän jäähtynyt rasva, kahvi ja soseutetut banaanit vaahdon joukkoon. Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää jauhoseos muiden aineiden joukkoon ja sekoita varovasti nostelemalla tasaiseksi taikinaksi.

Jaa taikina muffinivuokiin ja paista 175 asteen uuninlämmössä noin 25 min.

Sekoita tomusokerin joukkoon kahvia ja sulatetuta rasvaa sen verran, että saat notkean kuorrutteen. Levitä seos muffien päälle ja koristele leivonnaiset.





Tykkäsin tämän muffinin mausta. Pidän yleensäkin kaikesta missä sanotaan kahvia.....en juo ihan pelkästään kahvia, mutta kaikki mikä sisältää kahvia, kyllä maistuu  😂😂

sunnuntai 9. maaliskuuta 2025

Lihapullat

Eilen lupasin lihapulla reseptin. 

Ja tämä resepti siis löytyy kirjasta, Pirkan parhaat ruokaohjeet. Eilinen kastike oli tarjoiltu näiden lihapullien ja perunoiden kanssa siinä ohjeessa.

Lihapullat olivat mielestäni vähän miedomman makuisia kuin odotin, mutta sitten kun maistoi lihapullia currykastikkeen kanssa niin, ne natsasi hyvin yhteen. Hyvä kokonaisuus siis.

Lihapullat

4 henk.

400 g vähärasvaista naudan jauhelihaa

3/4 dl vettä

1 dl ruokakermaa

1 dl korppujauhoja

½ rkl juoksevaa margariinia

½ sipuli

1 kannmuna

3/4 tl suolaa

1 rkl sinappia

2 tl timjamia

mustapippuria

Mittaa tilavan kulhon pohjalle vesi ja ruokakerma. Sekoita joukkoon korppujauhot. Anna turvota pari minuuttia. 

Kuumenna paistinpannussa margariini ja kuulota sipuli. Lisää kulhoon jauheliha, sipuli, muna, suola, sinappi,timjami ja mustpippuri. Sekoita taikina tasaisesti. 

Paista lihapyörykät 200 asteessa uunin keskitasolla noin 15 min.




Herkullinen annoksen saimme jälleen ruokaa.



lauantai 8. maaliskuuta 2025

Currykastike

 Olen nyt saanut näitä keittokirjoja siihen malliin parin viikon ajan, että ajatellin heti laittaa niitä kirjoja  "kehiin" ja kokeilla jotain reseptejä.

Ensin nappasin kasasta kirjan, Pirkan parhaat ruokaohjeet. Kirjassa on ruokaa vuoden jokaiselle päivälle. 

Tämän päivän resepti, currykastike löytyi marrakuun kohdalta. Tämän kastikkeen kanssa tarjoiltiin kirjassa lihapullia, mutta niistä saatte reseptin vasta huomenna. 😄

Tämä currykastike oli minusta ihan mielettömän hyvän makuinen. Suosittelen.....niin oli hyvää jotta!

Currykastike

4 henk.

2 rkl juoksevaa margariinia (no, minä käytin kyllä ihan voita)

1 rkl currya

½ sipulia

½ dl vehnäjauhoja

3 dl vettä

½ tl suolaa

1 tlk (150g) raskankermaa

Kastiketta varten hienonna sipuli ensin. Kuumenna paistokasarissa rasva. Siirrä kasari pois levyltä ja lisää curry. Sekoita hyvin. 

Lisää sipulisilppu. Siirrä pannu takaisin kuumalle levylle. Ripottele joukkoon vehnäjauhot ja sekoita. Kaada kasariin vesi, sekoita ja anna kiehua muutama minuutti. Lisää suola ja ranskankerma. Kuumenna.

Tälläinen kastike löytyi. Ja meillä miehetkin pitivät kastikkeesta....ja he jos ketkä ovat ronkeleita. Siitä tietää, että se on erikoisen hyvää, kun uusi asia maistuu heille! 😀😀


Lämmin sinappikastike

Tein tänään kokeilu mielessä uutta kastiketta, tai no uutta ja uutta. Olenhan minä tehnyt tuollaista kastiketta, mutta tänään lisäsin sinapp...