sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Markkinat meni...

Näin se syksy käynistyi sitten ihan kunnolla. Varma syksyn merkki, markkinat oli ja meni! Nyt tämä kylä hiljenee syksy/talvi kaudeksi....ihmiset käyvät talviunille ;) =D


Eilinen päivä oli mahtavan auriinkoinen ja lämmin...Iltapäivästä kävin hakemassa loput kirpparitavarat. Ja kun tavaroiden hinta on ollut 0,20-1 suurimmalta osin. Täytyy sanoa että kyllä sitä tavaraa on mennyt ihan kiitettävästi. Reilusti yli 100 euroa jäi vielä käteenkin vaikka siitä meni pöytämaksu. Olen tyytyväinen.

Markkinavieraat saapuivat perjantaina. Sekin ilta oli lämmin joten istuimme lähelle klo 2 la aamua "teltassa".

Tein illaksi meille kaksi erilaista piirakka ja pari erilaista salaattia. Toinen salaatti on meidän perinteinen makaroonisalaatti. Lapset halusivat syödä sitä ja mikä ettei. Se meni illan aikana kokonaan. Siitä ohjeesta TÄÄLTÄ lisää.

Suolainen piirakkapohja (1 kpl)

    1 dl vehnä- tai hiivaleipäjauhoja
    2 dl perunamuussia
    1 tl leivinjauhetta
    0,25 dl öljyä
    tilkka kylmää vettä

Sekoita keskenään jauhot, perunasosejauhe ja leivinjauhe. Lisää öljy. Sekoita hyvin. Lisää vesi. Sekoita käsin tasaiseksi taikinaksi.
Taputa taikina piirakkavuokaan ja paista 200 asteessa noin 10 min. Ota se uunista ja täytä haluamallasi tavalla.

Tein pellillisen (nelin kertaisesti tuo ohje) Ja laitoin puollelle peltiä kinkkusuikaleita ja toiselle puolelle tonnikalaa prk:n + tonnikala chili prk:n
Päälle vähän fetaa, mausteita.

Päälle tein:

2 dl ruokakermaa (minulla oli ruokakerma jossa jo pekoni/sipuli makua)
2 dl juustoraastetta
2 kananmunaa
Tämä seos sitten kaiken edellisen päälle.

Piirakka uuniin ja paista noin 30-40 min, 200 asteessa.









Palaan vielä viime postaukseen ja "koritarjottimeen". Tässä se on nyt kynttilöineen....







8 kommenttia:

  1. Hyvin sait kirpparilla myytyä. Noi sinun ruokajutut innostaa aina itsenikin leipomaan. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekkkin olin ihan tyytyväinen myyntiin =D Kiitos paljon, kiva kuulla että ruokajutu innostavat. <3

      Poista
  2. Juu hyvä myynti oli sinulla!😊👍
    Suolainen piirakka näyttää hyvältä!
    Ja tarjotin on tosi kaunis, kun siinä on nuo keltaiset kynttilät ja kukat!
    Hyvää sunnuntai päivää sinne!❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kIITOS, KIITOS =D sinulle mukavaa alkavaa uutta viikkoa... <3

      Poista
  3. Hyvin sait tavaraa myydyksi, kun rahaa jäi vielä pöytämaksun jälkeen noin hyvin. Ihana toi kynttilätarjotin.
    Kiva idea tehdä kaksi puolikasta piirakkaa eritäytteillä. Saapi jokainen valita makunsa mukaan.

    VastaaPoista
  4. Tarjottimesta tuli upea.. hienoa myyntiä..

    VastaaPoista

Tee minusta iloinen ja kommentoi minulle juttujani! =D

Paljon uutta näperrystä....

Hei!! Päätin kyllä etten tänne kirjoittele enään, mutta ihan rupesin muistuttamaan sinua, että tuleppa kurkkaamaan uusia blogejani. Niihin o...