Tämä ohje on kuulma IN tällä hetkellä. Pakkohan sitä oli kokeilla. Ihan on Ranskasta saannut alkunsa =D
Oli kyllä yllättävä lopputulos! Pannukakku to the next level!
Tämä taikapannari saa uunissa kuin itsestään kolme eri kerrosta paistamisen aikana.
Taikapannukakku
100 g voita
5 dl kevytmaitoa
4 kpl munaa
2 1/2 dl tomusokeria
1/2 tl omenaviinietikkaa
2 dlvehnäjauhoja
1 tl vaniljasokeria
Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Laita neliön muotoisen (20x20 cm) vuoan sisälle leivinpaperi.
Sulata ja jäähdytä voi. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi.
Erottele valkuaiset ja keltuaiset. Vatkaa toisessa kulhossa valkuaiset etikan kanssa kovaksi vaadoksi.
Vaahdota keltuainen tomusokerin kanssa vaaleaksi, kuohkeaksi vaahdoksi.
Vatkaa joukkoon voi ja vanilijasokeri. Lisää jauhot ja sekoita. Vispilöi maito vähitellen taikinaan.
Kääntele valkuaisvaahto taikinan joukkoon kärsivällisesti. Taikina on vetistä ja valkuaisvaahto ei aluksi tunnu sekoittuvan joukkoon, mutta kärsivällisillä ja hellävaraisilla liikkeillä valkuaisvaahto sekoittuu taikinaan.
Hankkiudu eroon isoimmista möykyistä, pieniä kokkareita taikinaan saa jäädä.
Kaada taikina vuokaan, paista uunissa n. 45 min - 50 min ajan. Kypsynyt leivonnainen on pinnalta ruskea ja hieman ryppyinen ja vuokaa heiluttaessa taikina ei hylly kauhean paljoa.
Anna jäähtyä jääkaappikylmäksi.
Leikkaa taikapannari neliöiksi ja tarjoa esim kermavaahdon ja hillon kanssa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Sain postia, pitkästä aikaan
No, niin... Ajattelin päivittää korttien menoa. Kortithan lähtivät syyskuun lopulla ja niitä oli 15 kpl. Mutta ensin pitää kertoa, että ...

-
Risottoa ei kauheen useasti tule tehtyä, vaikka herkullinen ruokahan se on....Tällä kertaa tein meille broileririsottoa. On muuten hyvää ja ...
-
Eilisien tonnikalapyöryköitten kanssa tein ensimmäisen gluteenittoman kastikkeen....Nam, että tulikin hyvä kastike.... Tällä ohjeella sa...
-
Ostin itselleni uuden air fryerin. Tämä on tälläinen oikea monitoimilaite. Sillähän pystyy tekemään vaikka mitä! Tosiaan tässä on kiertoilm...
Nam!
VastaaPoista