Löysin tälläisen kakun ohjeen ennen rippijuhlia ja innostuin heti. Ohjetta piti kokeilla ennen juhlia, mutta enhän minä kerennyt...joten tein juhliin ensimmäisen "kokeilun". Onneksi onnistui...ja mikä parasta, kakku oli valtavan hyvän makuinen.....kehuja tuli!
Jaa sitten siihen ohjeeseen....
Minttu-suklaakakku mansikoilla
12-15 annosta
KAKKUPOHJA
5 munaa
2 dl sokeria
1 ½ dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
KOSTUTUKSEEN
1 ½ dl maitoa
1 tl vaniljasokeria
TÄYTE JA KORISTELU
3 prk (à 200 g) maustettua rahkaa minttu-suklaa
4 dl vispikermaa
2 dl mansikkamarmeladia
750 g tuoreita mansikoita
minttutäytteisiä suklaamakeisia , esim. After eight
mintunlehtiä
Pingota leivinpaperi Ø 23 cm:n irtopohjavuoan reunan ja pohjan väliin.
Vaahdota huoneenlämpöiset munat ja sokeri paksuksi vaaleaksi vaahdoksi. Sihtaa joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet. Nostele varovasti tasaiseksi.
Kaada vuokaan. Paista uunin alaosassa 175 asteessa 45 min.
Kumoa hiukan jäähtynyt kakku ritilän päälle. Anna jäähtyä hyvin.
Leikkaa sahalaitaisella veitsellä vaakasuoraan kolmeen yhtä paksuun osaan.
Vaahdota vispikerma. Yhdistä se rahkan kanssa. Kuutioi 2/3 mansikoista.
Nosta alin pohja tarjoiluvadille. Kostuta vaniljasokerilla maustetulla maidolla. Levitä levylle puolet mansikkamarmeladista, puolet mansikkakuutioista ja n. 1 cm:n paksuudelta kerma-rahkaseosta.
Nosta päälle keskimmäinen kakkulevy, kostuta. Täytä kuten edellinen väli. Nosta päällimmäinen levy kakun päälle. Kostuta.
Levitä loppu kerma-rahkaseos kakun pinnalle ja reunoille. Tasoita lastalla.
Asettele kakun pinnalle loput mansikat puolitettuina, minttusuklaamakeisia ja mintunlehtiä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Sain postia, pitkästä aikaan
No, niin... Ajattelin päivittää korttien menoa. Kortithan lähtivät syyskuun lopulla ja niitä oli 15 kpl. Mutta ensin pitää kertoa, että ...

-
Risottoa ei kauheen useasti tule tehtyä, vaikka herkullinen ruokahan se on....Tällä kertaa tein meille broileririsottoa. On muuten hyvää ja ...
-
Eilisien tonnikalapyöryköitten kanssa tein ensimmäisen gluteenittoman kastikkeen....Nam, että tulikin hyvä kastike.... Tällä ohjeella sa...
-
Ostin itselleni uuden air fryerin. Tämä on tälläinen oikea monitoimilaite. Sillähän pystyy tekemään vaikka mitä! Tosiaan tässä on kiertoilm...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tee minusta iloinen ja kommentoi minulle juttujani! =D