keskiviikko 7. heinäkuuta 2021

Puutarhan satoa

 Tänä keväänä en montaa syötävää kasvia laittanut kasvamaan. Ostin puutarhalta pari pinaattia, maissia ja munakoison...ja sitten siemeniä, niitä tiputtelin jonkun verran multaan. Niistä löytyi porkkanaa, tilliä ja persilijaa. Kukkakaupasta muutaman yrtin ostin. Ja nythän sitä satoa pääsee jo keräämään joistakin kasveista.

Tänään keräsin pinaattia ensimmäisen erän...



Pinaatin käyttö

Pinaattia voi syödä tuoreena tai keitettynä. Lehdet kannattaa käyttää mahdollisimman pian poimimisen jälkeen.

Pinaattia voi kuivata kuten yrttejä ja nokkosia, esimerkiksi kuivurissa tai kiertoilmauunissa mahdollisimman miedolla lämmöllä. Pinaatin maku pysyy raikkaampana, jos sen pakastaa. Ryöppää pinaatti vähässä vedessä eli keitä pari minuuttia. Jäähdytä ja leikkaa pinaatti pieneksi silpuksi. Pakkaa sopiviin annoskokoihin pusseihin tai rasioihin ja pakasta.

Pinaatti sisältää muiden vihreiden lehtivihannesten tapaan nitraattia, joka muuttuu elimistössä haitalliseksi nitriitiksi. Lannoitus, valon määrä ja myös kasvin käsittely vaikuttavat nitraattipitoisuuksiin. Muun muassa keitetyn pinaatin soseuttaminen tai säilytys huoneenlämmössä nopeuttavat nitraatin muuttumista nitriitiksi.

Pinaatissa on paljon kivennäisaineita ja vitamiineja. Rautaa pinaatissa on suunnilleen saman verran kuin muissa vihreissä kasviksissa. Pinaatin sisältämä oksaalihappo vähentää raudan imeytymistä.





 Minä ryöpsäitin pinaatin ja sitten laittelin pakkaseen. Saapahan sitten myöhemmin tehdä keittoa tai lettuja.

Munakoisokin tekee satoa, mutta se saa vielä jonkun aikaa kasvaa.


 Ja jo näkyy minun maisseisanikin tähkät....maissintähkät...



Voi tätä ilon ja onnen päivää....kun sentään jotain kasvaa kunnolla puutarhassani! Porkkanat pitäisi harventaa.....se jää toiseen päivään....

Nyt vaan odotan seuraavaa kasvun täyttymystä! 👍😀

4 kommenttia:

  1. Kiitos ihanista puutarha kuvista.
    Minulla on myös takapihalla hyötypuutarha ja se tuottaa niin paljon iloa ja riemua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iloa ja riemua tuo kyllä pienikin puutarha, on niin kiva kokeilla kaikkea vaikka se nyt ei ihan putkeen menisikään! Mutta ilos sekin loppu tulos sitten tuo jos kaikki ei mennyt putkeen =D

      Poista
  2. Satoa omalta maalta on ilo kerätä/poimia.

    VastaaPoista

Tee minusta iloinen ja kommentoi minulle juttujani! =D

Loma hommeleita

 Pari päivää lomasta mennyt ja paljon pientä puuhastelua on tullut tehty ja apuna ollut. Tulee itselle hyvä mieli kun pystyy olemaan apuna. ...