keskiviikko 8. joulukuuta 2021

Joulu 2021 / sytykesipsit

 Ollaan päästy jo luukku 8:n aukaisemaan. 

Tänään tulee taasen vinkki joululahjaan. Jos sinulta löytyy kynttilän pätkiä niin eikun sulattelemaan niitä. Sitten vielä kasa vanutuppoja. Sitten vielä muuta pientä...riippuen siitä millaisia teet. Niin ja sitten vielä sipsi purkin pienen. Ja sen koristelemiseen paperia tms.



Tähän mennessä on tullut tehtyä, vain sytykeruusuja. Näitä sytykesipsejä olen ihaillut ja nyt sitten pääsin kokeilemaan, kun kaivoin nuo minun vanhat kynttilän pätkät kaapista. 

Ne olikin nopeita tehdä, eikä niille hintaakaan paljon tule.

Toisaalta meille tulee paljon munakennoja, joten niitäkin riittää, niistä sitten myöhemmin kerron millaisia sytykkeitä sain tällä kertaan aikaiseksi.

Tarvikkeet:

 -vanulappuja (kasvonpuhdistukseen tarkoitettuja löytyy joka kaupasta)    

-kynttilän jämiä

-sulatuskattila tai astia vesihauteeseen

-pihdit

-leivinpaperia

Jos teet kaksivärisä sytykesipsejä, niin kastele ensin puolet vanulapusta toisessa värissä ja anna kuivua, ja sitten kasta toisessa värissä toinen puoli ja anna kuivua.

Näihin sytykesipseihin voi laittaa myös jouluista tekstiä. Tekstit saat tehtyä ihan tietokoneella ja tulostettu tavalliselle tulostuspaperille. Leikkaa neliöitä, tai vanulapun mukaisesti pyöreäksi. Niihin teksteihin voi kirjoittaa mitä ikinä mieleen juolahtaa. 

Vaikka;

*Lämpöä kaikille

*Hyvää joulua

*Lämmintä joulua

*Iloa ja lämpöä

*Lämmin henkäsy

JNE....

 Tekstit näkyvät parhaiten vaaleissa pohjissa. Joten jos sinulla on tummia kynttilän jämiä niin ei kannata tekstejä laittaa.

Itse käytin tällä kertaa servettiä. 

ota servetistä ala paperit pois.

Sulata kynttilän pätkät vesihauteessa metalliastiassa. Älä anna massan kuumeta yli 90 asteen.



 Tähän yläkuvaan vanulappuihin sitten laitetaan toinen servetin puoli päälle. Ja niinkuin alakuvasta näet, sevettiin tulee selvästi vanulaput näkyviin. Ne on helppo leikata kuivuttua.


Tein tosiaan sipsipurkista näille sytykesipseille oman "sipsipurkin".






Näin on taasen yksi lahjaerä tehtynä.....

3 kommenttia:

  1. Kiitos haasteesta. Vastailen piakkoin =D

    VastaaPoista
  2. Minun on kans pitänyt näitä testata. Nyt oli niin hyvät ja selkeät ohjeetkin mukana <3 että ehkä jopa minä rähmäkäpälä selviydyn.
    Kiitos ohjeista ja mukavaa joulun odotusta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä....ja jos tarviit jotain puuttuvaa ohjetta, neuvon mielelläni. <3 Oikein ihanaa joulun odotusta sinullekin.

      Poista

Tee minusta iloinen ja kommentoi minulle juttujani! =D

Loma hommeleita

 Pari päivää lomasta mennyt ja paljon pientä puuhastelua on tullut tehty ja apuna ollut. Tulee itselle hyvä mieli kun pystyy olemaan apuna. ...