torstai 19. toukokuuta 2022

Kevätretki

 Eilen oli loistava päivä lähteä retkelle lasten kanssa. Saatiin nimittäin kaunis ja lämmin päivä.  

Lähdettiin kello 9.00 pienellä linja-autolla kohti Heinolaa. 

Lapsethan olivat ihan innoissaan kun pääsivät linja-autoon. Vaikka kyllä sieltä alkoi 15 minuutin kuluttua jo kuulua; "Joko kohta ollaan perillä?" ja sitten kuului;" Joko kohta saadaan eväät?" 😂😂😂

Linja-auto matka meni hienosti. Ja innokkaana lähdettiin tutkimaan mihin olimme saapuneet.

Retki paikkana meillä oli Heinolan lintuhoitola.













Tässä vähän tietoa tuosta hoitolasta ja ssen toiminnasta.

Heinolan lintuhoitolassa on hoidettu loukkaantuneita luonnonvaraisia lintuja jo vuodesta 1963. Vuosittain hoitoon tulee noin 200-250 lintua, joista 30-40% pystytään palauttamaan luontoon. Ne, joita ei voida syystä tai toisesta vapauttaa, jäävät tarhalle asumaan. Kotimaisten lintujen lisäksi lintutarhalla on nähtävänä erilaisia papukaijoja, jotka tulevat lintutarhalle erilaisten pitovaikeuksien vuoksi.

Lintuhoitolaan toimitetaan lintuja hoitoon joka puolelta Suomea. Valtaosa loukkaantumisista johtuu ihmisen aiheuttamasta toiminnasta. Liikenne on suurin onnettomuuksien aiheuttaja, samoin voimajohdot ja erilaiset lasiset rakennukset, joihin linnut törmäävät. Osa loukkaantuneista linnuista saadaan hoidettua niin hyvään kuntoon, että ne voidaan päästää takaisin vapauteen, huonokuntoisimmat linnut joudutaan lopettamaan, mutta tarhalla pärjäävät jäävät lintuhoitolaan asumaan.


Paikka oli ihan kiva ja sopivan mittainen kierrokseltaan. Lapset ja me aikuisetkin tykkäsimme katsella tuttuja ja vähän tuntemattomiakin lintuja.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tee minusta iloinen ja kommentoi minulle juttujani! =D

Synkeä Sakari perunalajike

Sain lahjaksi ystävältäni kilon perunaa. Enkä ihan mitä perunaa vaan! Vaan sellaista lajiketta kuin synkeä sakari-lajiketta.  Minulle tämä p...