sunnuntai 2. lokakuuta 2022

Koulutuspäivä

 Lokakuu........tämä aika tosiaan menee siivillä! 

Eilen kun aloitettiin uusi kuukausi, alkoi se minun kohdalla koulutuspäivällä. Jos ihan rehellisiä ollaan niin kaikki ylimääräinen on rasittavaa ja eikä tosiaankaan tehnyt mieli lähteä viettämään vapaapäivään koulutuksen merkeissä.

Mutta se koulutuspäivä tuli ja meni. Nyt sitten voi valikoida päivän milloin viettää yhden vapaapäivänsä.

Tästä eilinen päivä alkoi....

Päivä koostui kahdesta eri aiheesta.....tuttuja aiheita oli....eihän tässä varhaiskasvatuksessa oli enää mitään uutta keksittävää. Vaan näihin johonkin vanhoihin aiheisiin tehdään lakimuutoksia ja silloinhan se on jälleen koulutusta edessä!

Tokihan aina koulutukset muistuttavat kyseisestä aiheesta, ja tuovat pieniä vinkkejä sen toteuttamiseen. 

Koulutus vietettiin täällä meidän kunnassa, johon myös 4 muun kunnan varhaiskasvatuksen väkeä tuli oppimaan. Meitä oli n. 80-90 henkilöä.

Tässä kuvaa eilisestä;



Ruuaksi meillä oli broileria, riisiä, lämpimiä kasviksia, paria eri salaatti......Erittäin hyvää ruokaa oli!


Täällä linna-hotelin puolella käytiin syömässä. Valitettavasti tämä hotelli ei ole varsinaisesti toiminnassa. Toivonmukaan löytyisi henkilö joka haluaisi hyvän yrityksen pyöritettäväksi.

Täällä opiston puolella meillä oli sitten koulutus.





Kotiin päästyä oli aika virkkauksen ja kahvin.....



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tee minusta iloinen ja kommentoi minulle juttujani! =D

Loma hommeleita

 Pari päivää lomasta mennyt ja paljon pientä puuhastelua on tullut tehty ja apuna ollut. Tulee itselle hyvä mieli kun pystyy olemaan apuna. ...