torstai 17. marraskuuta 2022

Paperitähti

 Aikani kuluksi piti kokeilla yhtä kaunista tähden mallia. Olen vähän huono kokeilemaan tämän tyyppisiä askarteluja, vaikka paljon askartelenkin.

Tässä alkuperäisessä ohjeessa käytettiin kakkupapereita ja kuumaliimaa. Itsevarmasti lähdin kahvikupin aluspapereilla ja liimatikulla. Voin sanoa että haastetta riitti, varsinkin tuo puikkoliiman osalta. No, mutta se tuli tehtyä ja kokeiltua! 

Tässä kuvina tuo askartelu ja vähän selvitystä siihen "kylkeen".

Tällaisia kahvikupin aluspapereita löytyi minulta. Halkaisijaltaan tämä on n. 12,5 cm. Eli aika paljon pienempi kuin kakkupaperi. Tarvitset 14 kpl, teet sen sitten kakkupapereista tai näistä kahvikupin aluspapereitakin.

Taita paperi puoliksi. Tee kaikki 14 valmiiksi.

Tässä kaikki taitettuna.


Avaa paperi ja käännä paperi niin että taitos kohta tulee pystyyn keskelle. Käännä alhaalta ja ylhäältä reunat keskelle. Käännä paperi niin että keskikohta tulee ylläolevan kuvan lailla.  Sen jälkeen käännä paperi puoliksi. Alla oleva kuva.



Kun kaikki on taiteltu aletaan liimailemaan. Avaa  "kääröä". Laita paperin sivuille liimaa ja paina kiinni.. Sitten laita paperin keskelle liimaa ja alareunaan. Paina seuraava paperiliiman päälle ja aloita sen liimaaminen sitten, avaamalla ja liimalla ensin reunat, laita paperi kiinni ja liimaa jälleen ulkopuolelta jälleen keskelle ja alareunaan liimaa. Jälleen uusi siihen kiinni.


Tässä ne ovat nyt liimattu kasaksi. laitoin vähäksi aikaa painon alle kuivumaan. Silla tosiaankin tuo liimapuikko ei ollut ihan nopein tapa liimata ja kestäväkään!


Liimaa viimeinen ja ensimmäinen paperi sitten kiinni....Käännä nevarovasti yhteen. 


Tällainen tähti siitä syntyi. Paperin koko teki haasteita, ehkä olisi voinut aloittaa vähän isommalla harjoittelun, ja tuo puikkoliima näin pieneen ei ollut kestävin vaihtoehto, No, mutta valmista tuli ja tähdestä ihan kaunis!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tee minusta iloinen ja kommentoi minulle juttujani! =D

Nuudelisalaatti

Tein töihin tälläisen salaatti "pohjan".  Vaikka tätä muutaman päivän kerkesin syömään, niin silti en syöynnyt yhtään päivää samaa...