sunnuntai 19. helmikuuta 2023

Perunarieska ja munavoita

Se oli eilen jälleen putous ilta. Sinne tein perunarieskaa ja munavoita toisena tarjottavana. 

Ensi lauantaina jää putous välistä. Olen menossa UMK-katsomo iltaan. Mutta sieltä tulee sitten ensi viikon juttu....

Pitkästä aikaan tein perunarieskoja. Ja niiden päälle kananmunavoita. 

Tässä ohje perunarieskaan.

Perunarieska

6 dl perunamuusia

½ dl vettä

½ tl suolaa

1 muna

4 dl ohra- tai vehnäjauhoja tai kumpaakin 

Laita uuni lämpenemään 225°.

Vaivaa kylmään perunamuusiin suola, munat ja jauhot. Vaivaa vain sen verran että taikina tuntuu sopivan pehmeältä levitettäväksi, älä tee sitkoa.

Levitä pellille ja pistele haarukalla, paista uunin keskiosassa n. n.20 min tai kunnes pintaan on ilmestynyt tummia laikkuja.







Ja sitten vielä kananmunavoi.

Kananmunavoi

3 kananmunaa 

100 g voita (huoneenlämp.) 

(Itse käytin floran reilusti suolattua margariinia. Se on suolattu rypsiöljystä valmistettu margariini, johon on lisätty sekä kirnumaitoa että hieman enemmän suolaa tuomaan reilusti makua. Sopii hyvin munavoin valmistukseen)

(tuoretta persiljaa)

Keitähän ensin kananmunat.

Kuori kypsät kananmunat. Murskaa ne haarukalla tai kananmunaleikkurilla.

Lisää kananmuna "silppu" pehmeään voihin.

Lisää halutessasi myös tuoretta persiljaa silppuna.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tee minusta iloinen ja kommentoi minulle juttujani! =D

Huhtikuun haaste suoritettu

Huhtikuun haasteeksi olin laittanut; Yllätä joku. Tämän yllätyksen tein yhdessä muiden näpsäköiden kanssa eräälle näpsäköistä 😂 Ehdotin ett...