Tämä pääsiäisen jälkeinen viikko on ollut kiireinen viikko. Tai no, sanotaanko, että se on tuntunut kiireeliseltä vaikka eipä tässä viikossa ole ollut mitään erityisen kiireellistä.
Pääsiäisen jälkeen heti tiistaina meillä oli töissä perheiden ilta. Varhaiskasvatuksen kaikki lapset perheineen ja hoitohenkilökunta, kokoontui liikuntamajan kentällä.
Tämä oli kolmas vuosi, kun tälläinen tilaisuus pidettiin. Kahtena muuna kertana henkilökunta on keksinyt erilaisia pisteitä missä lapset ja vanhemmat pääsivät kokeilemaan taitojaan.
Tällä kertaa kentän täytti PHLU:n ihmiset, kivoilla jutuillaan. Ja tällä kertaa me varhaiskasvatuksen henkilökunta kiertelimme ja keskustelimme vanhempien ja lasten kanssa.
Ja olihan siellä tarjolla grillimakkaraa ja pillimehua......
Tänään palattiin lasten kanssa liikuntamajan vieressä oleviin kuntopolulle. Kierettiin ja tutkittiin kevään luontoa sillä nämä kuntopolut kiemurtelevat kauniin metsän keskellä.
Tässä pieni info meidän liikontamajasta;
Tämä meidän liikuntamaja ympäristöineen on monipuolinen liikuntakeskus aivan kunnan keskustan tuntumassa.
Liikuntamajalta löydät kuntosalin, urheilukentän, tenniskentän, valaistut kuntoilureitistöt, DiscGolf radan, talvisin luistelukentän ja -kaukalon ja hiihtoladut.
Liikuntamajan pihapiirissä, ”Soriksella”, on kuntopolkujen starttipaikan ohella pesäpallo ja lentopallokentät sekä kolme tenniskenttää, frisbeegolf-rata, MOBO-suunnistusrata ja vuonna 2017 valmistuneet kuntoportaat. Talvisin piha-alueelta starttaavat hiihtoladut ja luistelijoita palvelevat jääkiekkokaukalo ja erillinen luistelukenttä.
Tällä kertaa me...
-Kuuneltiin lintujen ääniä, ja käytettiin tätä minun sovellusta, josta näimme heti millaisia lintuja metsässä viserteli.
-kuuneltiin tuulta
-kosketeltiin sammalta, sileitä kiviä, ja mietittiin pistävätkö havunneulaset jos niitä koskee
-etsittiin ötököitä, niitäkin jo nähtiin, sen verran lämpimästi aurinko paistoi tänään
-nähtiin perhonen
-herkuteltiin pienellä välipalakeksillä
-löydettiin jättisieni (vesitorni 😁)
Meillä oli kiva retki tänään.
Aamusin olen kerennyt tekemään pikkusen pitempää lenkkiä Bertan kanssa. Jotenkin sitä on saanut itselleen paljon uutta energiaa, kun tuolla ulkona kulkee ja pääsee näkemään miten kevät tekee tuloaan!
Ja tietysti olen nauhotellut lintujen ääniä ja katsellut sovelluksesta, miten paljon eri äänniä mahtuu metsätien varrelle! Ja paljon mahtuu!
Tein yhtenä iltana sämpylät sosekeiton lopuista.
Olen ottanut skootterin talvi "teloilta". On ollut kiva ajella sillä taasen.
Ainoa mikä on tehnyt tästä viikosta ikävämmän on tämä kova köhä. Pari yötä on nyt tullut nukuttua huonosti, kun yskittää. Nyt voi vaan sanoa että onneksi huomenna on jo perjantain ja saa pari päivää lepäillä. Ja toivon että alkaa tuo lääke "puremaan".
Tämmöistä tällä viikolla...paljon muutakin on tullut tehtyä.... mutta tässä päälimmäiset asiat.
Onpas teillä ollut mukavaa touhua lasten ja vanhempien kanssa siellä, just parhautta olla ulkona, kuunnella luontoa ja linnunääniä ja syödä grillimakkaraa! 🌞 viikonloppua!
VastaaPoistaps. nuo sämpylät ,nam😋
Kiitos, kiitos.....oikein hyvää viikonloppua sinullekin! <3
Poista