torstai 11. kesäkuuta 2026

Mielettömän ihana päiva

Aloitetaan ihan aamusta eilisen päivän kertominen....

Eiliselle päivälle minulla oli aika rintasyöpä seulontaan kutsu. 

Ja koska meillä ei julkiset kulkuneuvot oikein kulje, kuin silloin tällöin on hyvä jos pääsee jonkun kyydillä....mutta eipä nyt mennä kertomuksen edelle...

Heräsin jo klo 5.30 😂. En yhtään tykkää kiireellä lähteä mihinkään. Ensin suihkuun ja sitten vasta aamupalalle. Vähän ilmettä silmiin ja hiukset "somasti". Lopuksi nautin mukavasta ja rauhallisesta aamusta.

Lähtö olikin sitten 9.30. Kolmen naisen porukka lähti kohti ensimmäistä etappia. 

Kuva kopsattu Pyytäjät.fi sivulta

Se oli Heinolassa, paikassa Pyytäjät (Tommolankatu 1, LH 1, Heinola, Finland, 18130      

Aivan ihana kauppa, ja henkilökunta aivan super ihania! Kannattaa poiketa tässä paikassa, jos käy Heinolassa.

Tämän jälkeen olikin aika lähteä kohti Lahtea ja terveystaloa. Perille päästiin ja ihan ajallaan olin paikalla. 

Sisälle kun pääsin niin kyselin että jos aikaa on niin voisiko hän ottaa ystäväni tähän minun jälkeen. Selitin että kun meitä on kolme ja viimeisimmällä on aika vasta klo 16.

Ja niinhän siinä kävi että melkein päästiin peräkkäin....vai yksi omalla ajalla tullut henkilö, tuli paikalla ja pääsi tietys ystäviäni ennen käymään....Joten asiat hoitui samalla kertaa! Miten hienoa palvelua ja miten ihanaa meille.

Nooh, eihän me kumminkaan kotiin lähdetty ajamaan vaikka päästiin kaikki heti käymään "kuvauksissa"! 

Suuntana oli Lahden kirppikset. Paljon tavaraa, hienoja kirppiksiä, toiset todella hienoja ja hinnat sen mukaisia.

Kävin antikkiiliikeessä, josta löysin hienon posliisisen muumipurkin. Ja hinta oli sellainen, että ostin sen purkin. Kyseessä oli "muumi seikkailu, Muutto purkki 1,2 L.

Tuon antiikkiliikkeen vieressä oli ruokakauppa joka kylttien mukaan myi kreikkalaista ruokatavaraa. Sinnehän me menikin katsahtamaan mitä kaikkea siedä myydään. Ovella jo tuli ihan kreikkalaisen kaupan näkymä mieleen ja siitä sitten muistotkin,  kun itse kävin aikoinaan Kreikassa.


Tässä kaupassa menikin sitten jokunen heti, sillä lopuksi me kolme leidiä joimme teetä, kaupan omistajan kanssa.

Hän oli syntyperältään syyrialainen, ja muuttanut Kreikkaan, asunut siellä jonkin aikaan, jonka jälkeen -90 alussa muuttanut Suomeen. Joten reilu 30 vuotta suomessa asuneena, on nyt muuttamassa takaisin kotiseudulleen. Mielenkiintoista keskustelua käytiin ja teehän oli todella hyvää.

Tämän hienon hetken jälkeen lähdimme jälleen valloittamaan kirpputoreja. 

Hollolan puolella kävimme ensin ostamassa leipomosta, tuoretta leipää. Siinnä samassa on kahvila. Jossa piti hieman hiukopalaa syödä.

Leipää maistelin jo heti eilen iltapalana. Ja oli se vaan hyvää.

Hollolan kirppikseltä löysin aivan ihania lastenvaatetta. Täällä sitten vaatteet odottaa Siennaa, kun tulevat kylään!

Tähän kaikkeen kiertelyyn oli aikaa kulunut 6 ½ h.

Lähdimme ajamaan kotia kohti, mutta vielähän sitä oli ihan pakko pysähtyä puolessa välissä ja käväistä Lidl:sä.


Kotona oltiin sitten 8 h jälkeen. Aivan ihana reissu, mutta väsyhän siinnä kun pitkästä aikaan tuli käveltyä paljon!

Vaan voi sitä naurun määrää mitä tuohon matkaan mahtui! Ja sanontahan sanoo että; Nauru pidentää ikää, joten nyt sitä on tullut taas muutma sata vuotta lisää elämään!

Aivan ihana saada viettää aikaa ihanien ihmisten kanssa.💖💖💖💖💖💖

Sellainen päivä.....Nyt on alettava huomista päivää suunittelemaan....näpsäkät tulevat meille huomenna! Siitä sitten tuonnempana lisää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tee minusta iloinen ja kommentoi minulle juttujani! =D

Mielettömän ihana päiva

Aloitetaan ihan aamusta eilisen päivän kertominen.... Eiliselle päivälle minulla oli aika rintasyöpä seulontaan kutsu.  Ja koska meillä ei j...