maanantai 14. maaliskuuta 2022

Pitsaa koko perheelle

 Lauantain putous pöytään tein pitsaa. Eilisen päivän ohje oli boston"pulla" pitsa ja tämän päivän pitsa on normi pitsa. 


Kokeilin myllärin pitsajauhoja. Olivat todella hyviä jauhoja. Pohjasta tuli todella hyvä!!

Pussissa tällainen ohje;

Juureva pizzataikina

5 dl vettä (kädenlämpöistä)

25 g hiivaa, sekoita veteen ja anna liueta

n. 14 dl myllärin pizzajauhoja, lisää veteen vähitellen ja lopuksi laitetaan öljy

½ dl öljyä

Kun taikina on valmis anna taikinan levähtää noin 10 min.

Sain tuosta 5 isoa pitsaa.

Leivo pitsat. 

Päälle;

ensin tuo pohjan päälle laitoin; tomaattimurska + pure + pitsamaustetta

Sitten täytteisiin;

Itselleni jaoin pitsan neljään osaan, että sain kivoja täytteitä.

-mozzarella

-sinihomejuustoa

-ruohosipuli juusto

-valkohomejuusto

-tomaattia

-ananasta

-tonnikalaa

-sinihomejuustolla täytettyjä kivikylän jauhelihapullia

Miehillä oli sitten vielä tarjolla näitä täyteitä:

-jauhelihaa

-pekonia

-metvurstia

-makkaraa 

-kinkkua

Siinä oli meidän valinta mahdollisuus! Pitsaa paistetaan 250 asteessa noin 12 minuuttia






Toi lihapulla pitsa oli ihana herkullista.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tee minusta iloinen ja kommentoi minulle juttujani! =D

Nuudelisalaatti

Tein töihin tälläisen salaatti "pohjan".  Vaikka tätä muutaman päivän kerkesin syömään, niin silti en syöynnyt yhtään päivää samaa...