torstai 3. maaliskuuta 2022

Täytetyt tuulihatut

 Täytettyjä tuulihattuja olen tässä muodossa syönyt joskus aikoinaan, "sata vuotta" sitten, kun olen asustellut Helsingissä. 

Tajusin muuten yhtä äkkiä etten tänä lauantain "pääsekään" tekemään putous eväitä. Minähän olen lähdössä reissuun. Lähden Etelä-Suomeen päin katselemaan Sami Hedbergin show:ta. Minä se nauran ihan eri vitseille, kun putous alkaa lauantaina.

No, mutta tuulihattuihin. 


Tuulihatut

1½ dl vettä

75 g voita

Kiehauta nuo. Lisää 

½ dl vehnäjauhoja ja sekoita puu haarukalla, niin kauan kun taikina on kiinteä pallo ja jäähdytä sen jälkeen.

Kun taikina on jäähtynyt, lisää

3 kananmunaa yksitellen. Riku yksi kanan muna joukkoon ja vatkaimella vatkaa 2 min, lisää toinen kananmuna ja vatkaa jälleen sen 2 minuuttia. Lisää kolas kananmuna ja vatkaa 4-5 minuuttia.

Laita taikina pursottimeen ja pursota leivinpaperin päälle 20 tuulihattua. Paista niitä 200 asteessa noin 25 min.

Anna jäähtyä.



Sekä yläkuvassa ja alakuvassa näkyy miten ihana tasku tuulihatun sisällä on. Mutta näitä ei siis tarvitse aukaista kun laitamme täytteen. Ja nyt sitten täytteen tekoon.


Täyte suolasille tuulihatuille

Nyt en määriä tiedä, kun itse vain lisäsin summa mutikassa.

Laitoin maksamakkaraa, ja sitten tuorejuustoa ja sitten kermaa niin että sain täytteen siihen muotoon että se on helppo pursottaa pursottimella.


Kun täyte on valmis laita se pursottimeen. Parhaiten saat tuulihattuun pursotettua jos sinulla on ,unkki tylla. Toki muunlaisellakin saat pursotettua.


Pohjasta työnnät tyllan sisään ja pursota täytettä tuulihattuun.


Vähänlaisesti itse uskalsin puristaa täytettä, eli enemmänkin olisi voinut olla, mutta kyllä oli herkullisia.


2 kommenttia:

  1. Nyt täytyy tunnustaa, että olenkohan koskaan edes maistanut tuulihattuja...?! En siis suolaisia enkä makeita, tai ainakaan en muista maistaneeni. Muistan kyllä että äitini tädillä oli niitä tapana aina juhliin tehdä, mutta niin nuorelle tyttöselle ei kyllä ole jäänyt mitään muistijälkeä niistä. Sen sijaan hänen tekemien bebeleivosten maun voin melkein vieläkin maistaa suussani! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mamma lomallahan sinä voit kokeilla tuulihattujen tekoa =D =D =D
      Bebe leivokset ovat ihanan makuisia!

      Poista

Tee minusta iloinen ja kommentoi minulle juttujani! =D

Loma hommeleita

 Pari päivää lomasta mennyt ja paljon pientä puuhastelua on tullut tehty ja apuna ollut. Tulee itselle hyvä mieli kun pystyy olemaan apuna. ...