maanantai 12. joulukuuta 2022

Tontun matkassa 2022, 12 pvä

 Meillä on muutamana vuonna ollut jo bataattilaatikkoa. 

Tällä kertaa teen sen vähän erilailla. Vanhat bataattilaatikon ohjeet löydät TÄÄLTÄ  ja toisen ohjeen löydät TÄÄLTÄ sitten löytyy vielä kolmas ohje, TÄÄLTÄ. Kaikki ovat olleet hyviä. 

Tässä neljännessä bataattilaatikon ohjeessa on paljonkin erilaisuutta edellisiin ohjeisiin verrattuna. Kuten, että tähän tulee riisiä, tähän käytetään kookosmaitoa, ja sitten vielä eri maustetta.

Ja kun riisi sekoitetaan bataattisoseen joukkoon raakana, on sen tarkoitus imaista kypsyessään ylimääräinen neste. Joten, tämän ansiosta bataattilaatikko tiivistyy uunissa ilman kananmunaa. 

Kookos-bataattilaatikko

 1 kg bataattia

 1 limetti

 ½ tuore chili

 1 prk (400 ml) kookosmaitoa

 2 rkl tummaa siirappia

 1½ tl suolaa

 1½ dl puuroriisiä

 2½ dl vettä

Kuori ja kuutio bataatti. Laita kuutiot kattilaan ja lisää vettä niin, että ne peittyvät. Keitä kypsiksi, noin 15 minuuttia. Purista limetistä mehu ja hienonna chili.

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.

Kaada bataattien keitinvesi pois. Lisää kookosmaito, siirappi, limetin mehu, chili ja suola kattilaan bataattien joukkoon ja soseuta tasaiseksi sauvasekoittimella.

Sekoita riisi ja vesi bataattiseokseen.

Kaada bataattiseos voideltuun uunivuokaan. Kypsennä laatikkoa uunin alatasolla noin 1 tunti.




Maistelin ja tykästyin. Chilin tulisuus sai kyllä ihanan maun näihin laatikoihin! Ja tuo riisi oli kanssa kiva lisä, kookosmaidosta tykkäsin myös. Kokonaisuudessa hyvä ohje!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tee minusta iloinen ja kommentoi minulle juttujani! =D

Loma hommeleita

 Pari päivää lomasta mennyt ja paljon pientä puuhastelua on tullut tehty ja apuna ollut. Tulee itselle hyvä mieli kun pystyy olemaan apuna. ...