keskiviikko 6. syyskuuta 2023

Salaatit "kehiin"

Tosiaan, viime viikonlopulla meillä täällä vietettiin markkinoita. Meille tulee, tänä viikonloppuna ystäviä ja tuttavia synnyin seuduiltamme. 

Osa menee yöksi paikalliseen majoituspaikkaan, osalla on oma asuntoauto ja osan saamme majoitettua tänne meille. 

Joka vuosi tarjoan jotain pientä kivaa.

Tänä vuonna ajattelin tehdä uuni lihapiirakat ja sinne väliin nakkeja ja niiden kanssa sitten salaattia.

Tein kolmea salaattia ja tässä ohjetta ja kuvaa.

Ensimmäinen salaatti oli tällainen;




Feta-kuskussalaatti

200g  feta-juustoa

2½ dl kuskusia (laitoin enemmän)

kurkku ( laitoin reilun puolikkaan kurkkua)

kirsikkatomaattia

paprikaa

Kiehautin ensin vettä ja sitten laitoin kuskusit siihen likoamaan. (ohjeen löydät kuskusin laatikosta) Kun olivat lionneet, laitoin vähän oliivi öljyä.

Sitten pilkoin kurkut, tomaatit ja paprikat pieniksi paloiksi. 

Sitten vaan kaikki kuskusin sekaan. Minulla oli fetana; Apetina red pepper ja herbs & spices.


Toinen salaatti oli;





 Mansikkasalaatti

mansikoita

vihreää salaattia

hunajamelonia

kurkkua

juustoa ( itse käytin Milbonan juustoa, jossa on tomato, olive & basil cheese)

Pilkoin ja sekoitin kaikki sekaisin.


Kolmantena salaattina tein ihan "perussalaatin" lisukkeena siihen tonnikalaa

Eli;




Tonnikalasalaatti

vihreää salaattia

kurkkua

tomaattia 

tonnikalaa

Pilkoin ja sekoita kaikki sekaisin. Lisää valutetut tonnikalat.


Tallasiä salaatteja meillä viikonloppuna oli. Hyvin tekivät kauppansa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tee minusta iloinen ja kommentoi minulle juttujani! =D

Iloa iltaan

Olipa kiva tulla kotiin töistä, kun posti oli tuonnut postilaatikkoon viisi korttia. Tässä onkin aikaa, kun viimeksi kortteja kilahti postil...