keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Porkkanalevitettä ja patonkia

Tarjolla rippijuhlissa oli myös patonkia ja porkkanalevitettä.

Tein lauantaina koemaistoon tuota patongia...ja hyvin teki kauppansa, joten sitä sitten tein juhliinkin. Ja hyvin maistui myös vieraillekin....


Porkkanalevite 

5  keitettyä porkkanaa
2 rkl kevytlevitettä
200 g maustamatonta tuorejuustoa
0.5 tl mineraalisuolaa
1 tl sokeria
0.5 tl mustapippuria
 (tuoretta, hienonnettua) basilikaa, oreganoa ja/tai persiljaa

Soseuta kypsät porkkanat jäähtyneinä sauvasekoittimella tai haarukalla.   Lisää soseen joukkoon kevytlevite ja tuorejuusto. Mausta suolalla, sokerilla, pippurilla sekä yrteillä ja sekoita tasaiseksi.


Sitten patonki ohjeeseen...

Patongit 

4 kpl

5dl vettä
50g hiivaa TAI 2pss (à 11 g) kuivahiivaa
1tl suolaa
1rkl juoksevaa hunajaa
1/2dl oliiviöljyä
11-13dl hiivaleipävehnäjauhoja
Pinnalle; seesamin- tai unikonsiemeniä

Liuota kädenlämpöiseen veteen hiiva. Lisää joukkoon suola ja hunaja. Alusta taikinaan jauhot vähitellen ja lisää öljy loppuvaiheessa. Anna patonkitaikinan kohota lämpimässä paikassa peitettynä.
Jaa taikina neljään osaan ja leivo osista pellin pituisia tankoja. Nosta patongit pellille leivinpaperin päälle. Leikkaa terävällä veitsellä patonkeihin vinot viillot. Kohota hyvin.
Voitele patongit kylmällä vedellä ja ripottele pinnalle seesamin- tai unikonsiemeniä. Paista 250-asteisen uunin keskitasolla noin 10 minuuttia. Jäähdytä patongit peittämättä.


Lihapullat

Tein rippijuhliin kahdellaisia lihapullia. Toiset oli meidän perheen kestosuosikit eli salamilihapullat...niistä olenkin laittanut aikaisemmin ohjetta ja sinä löydät ohjeet TÄÄLTÄ.

Toiset lihapullat olivat Helpot lihapullat.....ja niistä ohje tulee tässä.....


Helpot lihapullat

(600g tulee n. 25 reilun kokoista lihapullaa)

1 prk kermaviiliä
1 dl korppujauhoja
1 kpl sipulikeittopussi
600 g jauhelihaa
2 kpl kananmunia
1 rkl tomaattipyrettä
paprikajauhetta
yrttejä (oman maun mukaan)

Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen. Aloita sekoittamalla kulhossa keskenään kermaviili, sipulikeittopussi ja korppujauhot. Voit myös lisätä mausteet jo tässä vaiheessa.
Lisää jauheliha, käsin saat seoksesta tasaisen.
Lisää kananmunat, vaivaa nekin joukkoon niin että taikinasta tulee tasaista.
Anna seoksen tekeentyä hetki. Tee lihapullat.
Paista uunissa n.20 - 30 min, kunnes niiden pinta on kauniin ruskea.

Tässä kuvassa kumpiakin lihapullia ja savukinkkua!


HUOM.....Vielä kerkeää osallistua arvontaa! TÄÄLTÄ.

tiistai 21. kesäkuuta 2016

Maalaissalaatti

Salaattia pöytään juhannuksena.....meillä tätä tarjottiin rippijuhlissa. Salaatin yrttiöljy sai kehuja....niinkuin salaattikin. 



Ohjeeseen.....

Maalaissalaatti

4 annosta

3-4 kananmunaa
1pkt(120 g) HK Amerikan marmoripekonia
1ps (100 g) jääsalaattia
1 ruukku  tammenlehtisalaattia
1rs(250 g) miniluumutomaatteja
100g kurkkua
1(70 g) punasipuli (meillä tämä oli eri astiassa, salaatin vieressä)
50g parmesaanijuustoa

Yrttiöljy

20 lehteä basilikaa
1dl persiljanlehtiä
1/2dl ekstra neitsytoliiviöljyä
1/2dl rypsiöljyä
1rkl sitruunanmehua

Yrttiöljy: Ryöppää yrttejä miedosti suolalla maustetussa vedessä noin 10 sekuntia. Valuta yrtit hyvin. Pane yrttiöljyn ainekset tehosekoittimeen ja soseuta.

Keitä munat koviksi, noin 8 minuuttia. Jäähdytä kylmällä vedellä, kuori ja lohko ne. Paista pekonit kuumalla pannulla tai grillissä rapeiksi. Rouhi pekonit veitsellä karkeaksi.

 Revi salaatit vadille. Puolita kirsikkatomaatit ja viipaloi kurkku. Suikaloi kuorittu sipuli.
Asettele salaatin ainekset vadille, kaada päälle yrttiöljyä (osan öljystä voit tarjota erikseen). 

Salaatti aineet kulhossa....ja sitten sekoittelemaan....

Pastasalaatti

Täältä pääset osallistumaan arvontaan.......joka vielä muutaman pvän on käynnissä, TÄÄLTÄ.


Pastasalaatti

1 pussi moniväristä kierrepastaa
450 g Oltermannia tai muuta kermajuustoa
1 pss herneitä
1 purjo (vähän vajaa jos iso)
200 g palvikinkkua
2 maustekurkkua
majoneesia
mustapippuria
(suolaa)

Keitä pasta kypsäksi. Kuutioi omena, oltermanni, maustekurkut ja palvikinkku. Lisää kaikki ainekset isoon kulhoon. Lisää joukkoon herneet. Pese purjo hyvin ja leikkaa se ohuiksi siivuiksi salaatin joukkoon. Lisää sitten joukkoon pari lusikallista kerrallaan majoneesia (mielen mukaisesti). Maistelemalla pääsee parhaaseen lopputulokseen. Mausta salaatti mustapippurilla. Voit myös lisätä suolaa jos tuntuu, että salaatti kaipaa sitä.

maanantai 20. kesäkuuta 2016

Rippipvä meni...

Huh, sitä tuli nukuttua viime yönnä peräti 10 tuntia....erittäin outoa minun tapauksessa. Edelliset päivät ovat menneet tiiviisti juhlia laitellessa....tällä viikolla laitan reseptejä, mitä tuli laiteltua rippijuhliin. Aluksi muistutan arvonnasta, vielä muutaman päivän kerkeet osallistumaan, TÄÄLTÄ.

Nuoret olivat tehneet ihanat risti leirillä ja kirkossa oli sellainen iso kangas johon olivat oppitunneilla laitelleet ajatuksiaan, asioista josta olivat keskustelleet!

Tässä tyttäreni maalaama risti. Väri oli minusta aivan ihana. Risti koristelikin juhlapöytää...


Tässä kirkosta otettu kuva...kehottivat ottamaan paikalta kuvat....ymmärrän sen ettei kaikki voi hyppiä pitkin kirkkoa....vaikka menimmekin aikaisin kirkkoon...oli se jo täynnä, joten meillä oli tosi huono paikka....en saannut kunnon kuvia...onneksi yksi tyttäreistäni meni ylös ja sieltä napsi kuvia...niin että saatiin  tilaisuudesta jotain kuvia...
Harmittaa kun itse juhlapvänä vettä satoi. Kirkosta kun tultiin, vettä tuli ihan kaatamalla!!!


Meille suurin osa vieraista tulivat pitemmältä joten piti tehdä suolaista syömistä enemmän.....että jaksavat ajella taas takaisinkin =D

Vaikka pöydässä oli kuivakakku ja keksiä, ne jäijät käsiin.....ne olivatkin ainoat jotka ostimme....Mutta kyllä se nykypäivänä paljolti suolasen puolelle menee tarjottavissa...

Pöydästä löytyi myös savukinkku jota en ole tehnyt....veimme kinkun savustamoon jossa se oli viikon ja perjantaina haimme sen pois...

Tähän postauksen loppuun laitan reseptin Jääteestä....Ihanan raikasta oli....

JÄÄTEE


1 litra sitruunateetä
½ dl tummaa sokeria
puolen sitruunan mehu
tonic red (rainbow tuote) Laitoin tuolaisen litran.

Valmista tee sitruunanmakuisesta pussiteestä tai instant-teejauheesta (itse valmistin teejauheesta). Anna teen jäähtyä.
Lisää sitten muut aineet.
Tarjoa kylmänä.



sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Kesän arvonta...

Taisin jossain vaiheessa luvata arvontaa....tässä se tulee.....Joten eikun kaikki joukolla mukaan......


-Kesän arvonta starttaa NYT ja päättyy 25.6.2016 kello 24.00.

-Mukana arvonnassa olet, kun vastaat kysymykseen (alempana), siis tämän postauksen  alle ja muistat laittaa toimivan sähköpostiosoitteellasi!
Mikäli et halua laittaa sähköpostiosoitettasi näkyville, laita se minulle sähköpostiini; riitsair@luukku.com
Ja ilmoita silloin nimimerkkisi, jota olet kommentissasi käyttänyt, niin osaan kohdistaa osallistujan.

-Lisäarvan saat  linkittämällä blogiisi arvonnasta (1 arpa).

-Arpoja on siis tarjolla yhteensä 2 kpl per osallistuja.

-Ilmoitathan postaukseen monella arvalla olet mukana.


Kysymykseni on; Mikä sinun kesässäsi on tänä vuonna odottamisen arvoinen asia? (lomakohde/juhla/festari/ synnytys =D tms meno)

Ai, mitäkö voit voittaa jos vastaat tuohon yllä olevaan kysymykseen.......


lauantai 11. kesäkuuta 2016

Puutarhassa tapahtuu.....

Viikko rippijuhliin ja minä aloitan puutarhasta kaikki tekemiset ;) =D . Visiota ei ole, mitä meillä tarjoillaan juhlissa.....Mutta ehkä tänä iltana sekin syntyy, kun alkaa laittamaan paperille mitä kaikkea pitäisi töitten ohella saada aikaseksi!

Tänään käytiin puutarhalla hakemassa vähän kaikenlaista....Joka vuosi tieni vie tänne samalle puutarhalle, sillä sieltä kyllä saa parhaimmat kukat yms....Ja vielä kun vastassa on ystävällinen henk.kunta.....tätä paikkaa ei mikään voita...Se kuuluu joka kesään.. voit kurkata paikkaa TÄÄLTÄ, Hellqvistin puutarhaa.


Tänä vuonna mukaan tarttu aivan uusi tuttavuus ainakin minulle....semmoinen kuin curry yrtti. Kuva ei kyllä nyt ole häävi...luulin että sain hyvän kuvan...heh...mutta ei nyt sitten ollutkaan hyvä....mutta kumminkin jotain kuvaa....

Tämmöisen jutun löysin siitä; Hopeanhohtoinen curry-yrtti

Välimereltä kotoisin oleva yrtti viihtyy aurinkoisella paikalla ja sopii hyvin samaan ruukkuun vaikka oreganon, salvian ja timjamin kanssa. Kun lehden rikkoo ja hieroo sitä käsissä, lähtee siitä currymainen aromi. Nimestään huolimatta sitä ei käytetä intialaisen curry-mausteseoksen valmistuksessa. Kasvin lehtiä voi käyttää curryn tapaan riisin mausteena, keitoissa sekä vihannes-, liha-, ja pataruuissa. Lehtiä paistetaan ensin pannulla, jolloin aromi irtoaa ja maku hienontuu (se on raakana aika tujua). Sitten ne voi lisätä ruuan joukkoon. Curry-yrtti on meillä puutarhassa yksivuotinen, mutta sen voi talvettaa sisällä noin 5-10 asteessa.

Sitten tänä vuonna uskalsin ostaa oliiviyrtin.....


Oliiviyrttiä kasvatetaan ja korjataan samoin kuin rosmariinia. Oliiviyrtille sopii hiekansekainen multa ja niukahko kastelu. Se ei viihdy märässä maassa eikä talvehdi Suomessa avomaalla. Versonkärjet ja lehdet sopivat mm. pizzaan, pastaan, salaatteihin, patoihin, grilliruokiin ja marinadeihin. Se sopii myös tuoreen tomaatin mausteeksi.

Sitten löytyy......Basilika, persillija, lehtipersillija, sitruunamelissa, pinaattia, salaattia...jne....






Kaapistani löytyi kikherneitä paketista....Laittelin niitä ihan paketista suoraan maahan...ja KATSOKAA sieltä niitä mullan läpi puskee...  Eli,  Kikherne (Cicer arietinum) on hernekasveihin kuuluva palkokasvi. Se tunnetaan myös nimellä kahviherne.
Yksi rivi niitä nyt sitten kasvaa minun penkissä =D



Ostin kaupasta salaatin ja käytin.....juuret iskin sitten multaan ja sieltä se kasvaa uudelleen!


Munakoison ostin tänään....

Pensapapua nousee..



Ja kukkia......




Nyt on hyvä aloittaa suunittelemaan rippijuhlia....ja tapasiltaa....jne... :) Jos juhannusviikolla pääsis jo betoninkin kimpuun....


Kesä alkaa olemaan lopuillaan

Alkaa tosiaan kesä jäämään taaksemme ja syksyä kohden vie nämä askeleemme.  Toivotaan kumminkin, että vaikka nyt ovat luvanneet sateita pari...