lauantai 8. helmikuuta 2020

Hapankorppu-lohirullat

Tein tälläisen rullan sinne meidän naisten "Minun Päiväni" päivään. Oli kyllä hyvää ja maistuvaa. Ja ihan varmasti tulee tehtyä toiseenkin kertaan. Mukavaa pientä syömistä.



Tässä jo täytteet laitettu



Hapankorppu-lohirullat

    30 viipaletta
    yli 60 min

        15 hapankorppua
        1 pkt (150 g) kylmäsavustettua kirjolohifileetä
        1 rs (180 g)  yrtti tuorejuustoa
        1 rkl maitoa
        1 dl tilliä hienonnettuna

Kostutukseen

        2 rkl sitruunan- tai limetinmehua + vettä

Valmistus
    Kasta hapankorput sitruunaveteen ja levitä ne kelmun päälle hieman limittäin (3 x 5 kpl) suorakaiteen muotoiseksi levyksi.
    Sekoita tuorejuuston joukkoon maito. Levitä hapankorppujen päälle puolet tuorejuustosta ja sitten lohiviipaleet. Levitä pinnalle loppu tuorejuustoseos ja tilli.
    Peitä pinta kelmulla ja anna hapankorppujen kostua noin 15 minuuttia, kunnes levyn voi kääriä rullalle. Kääri levy tiukalle rullalle kelmun avulla. Kiedo rulla vielä alumiinifolion sisään.
    Anna vetäytyä jääkaapissa pari tuntia tai yön yli. Viipaloi tarjolle.



Ohjeen kala määrään tekisin kyllä lisäyksen....Mutta kyllä oli maukasta....

perjantai 7. helmikuuta 2020

Helmikuu, VäriVuosi 2020

Helmikuu värivuosi väriksi olen valinnut sinisen. Se ei ole ihan mikä sininen vaan, se on taivaan kaunis sininen, joka näin helmikuussa kaikkein kauneimmin näyttäytyy.....

Taivaan sininen......se on niin kaunista katsottavaa  pimeän  talven jälkeen. toki sininen on aina kaunis. Mutta itselle tulee niin energinen ja intoa täynnä oleva olotila kun talven jälkeen alkaa olemaan useammin sininen taivas...
Toki helmikuussakin on vielä pakkasia ja lunta tulee, mutta se antaa voimaa odottaa sitä kaunista suomen kesää...

Tällä kertaa laitan valokuvia joita olen ottanut ja ..... joissa jokaisessa on sininen pääosissa....Suurin osa on taivaasta otettuja kuvia......tai taivas on "osallisena" kuvaa... Mutta siis sininen on se väri joka minua viehättää....

Tässä helmikuun värini....










torstai 6. helmikuuta 2020

Maustekakku pienillä ylläreillä

Löysin jälleen netin ihmeellisestä maailmata kivan ohjeen.....No, koska minun aikataulu oli tälle kakulle nopea, niin se jäi tekemättä...koska en löytänyt lähikaupoista erästä raaka-ainetta.  Mutta idea sai minut kokeilemaan niillä raaka-aineilla mitä talosta tai kaupasta löytyi. Tälläinen siitä tuli....


Maustekakku
    150 g voita tai margariinia
    1 dl sokeria
    2 munaa
    1 dl vaahterasiirappia tai siirappia
    2 dl kermaviiliä, piimää tai kermaa
    1rkl kanelia
    1 tl inkivääriä
    1 tl neilikkaa
    1 tl kardemummaa
    1 tl pomeranssia
    ripaus muskottipähkinää
    ripaus maustepippuria
    1 tl ruokasoodaa
    4,5 dl vehnäjauhoja

Täyte;
     kermavaahtoa
     tuorejuustoa
     maustettua rahkaa

Oikean täytteen ohje;
½ c. (1 stick) butter, softened
1 (7.5-oz.) jar marshmallow creme  (Marshmallowfluffia tätä etsin, en löytynyt ja netti kaupastakin oli loppu)
3 c. powdered sugar
1 tsp. pure vanilla extract
2 to 4 tbsp. heavy cream


1. Voitele ja jauhota 1,5 litran kakkuvuoka.
2. Sekoita vehnäjauhojen joukkoon sooda ja mausteet. Sulata rasva ja jäähdytä. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää sekaan rasvasula, vaahterasiirappi ja kermaviili. Lisää jauhoseos, mutta älä vatkaa enää. Taikina on melko löysä.
3. Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteessa noin tunti. Tarkista kypsyys tikulla, jos kakku on kypsä taikinaa ei tartu tikkuun.
4.Anna jäähtyä kunnolla. Itse jatkoin vasta seuraavana päivänä. Kaiva kakun pohjaan reiät ja pursota täyte reikiin.
5. Laita kakku reiät alaspäin lautaselle. Leikatessa palaan täyte tulee vasta esille. Varmasti yllättää syöjänsä.





Oli kyllä hyvä ja vieraat olivat innoissaan yllätyksestä.....

keskiviikko 5. helmikuuta 2020

Nuudeli-broilerisalaatti

Tuonne minun päivääni tein tälläisen salaatin. Maistui kaikille ja itsekin pidin paljon.

 Nuudeli-broilerisalaatti

    5-6 annosta
    alle 30 min

        2 ps (à 65 g) kana-yrttinuudeleita
        1 rs (300 g) broilerin fileesuikaleita, esim. pintamaustettu chili
        1-2 rkl öljyä
        1 ruukku  jääsalaattia
        1/2 (n. 150 g) kurkku
        1  suippopaprika
        1/2 (n. 500 g) hunajamelonia
      
Kastike

        2 tl appelsiininkuorta raastettuna
        n. 1 dl appelsiininmehua
        2 rkl öljyä
        ripaussuolaa
        ripausmustapippuria



    Valmista kastike. Raasta pestyn appelsiinin kuori ja purista mehu. Sekoita kaikki kastikeainekset keskenään.
    Pieni kuiva nuudeli ja valmista nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan, valuta ne tarvittaessa ja sekoita kastikkeen joukkoon.  Paista broilerit rasvassa kypsiksi.
     Paloittele kurkku, paprika ja meloni. Pilko salaatti.
    Kokoa salaatti; kasvikset, broilerit ja nuudelit, salaatti, sekoita varovasti. Laita lopuksi kastike salaatin päälle.



tiistai 4. helmikuuta 2020

Runebergin kakku

En pahemmin pidä runebergintortusta. Mutta tällä kertaa ajattelin tehdä töihin  maistiaisia, kun tuo nimipäiväkin oli ja meni.

Olen tehnyt vain pari kertaa aikaisemmin. Yhden kerran levymuodossa ja toisen kerran perinteisittäin. Tällä kertaa tein kakun muodossa. Ja tämä oli kyllä paras...pidin... Ainoa moka tuli kun itselläni oli vähän liian iso kakkuvuoka. Mutta makuun se ei vaikuttanut ollenkaan!

Runebergin kakku
5 h 5 min
8 palaa


1 kananmuna
¾ dl sokeria
½ dl fariinisokeria
2 dl vehnäjauhoja
¾ dl mantelirouhetta
1 tl ruokasoodaa
¼ tl kardemummaa
1 dl juoksevaa marg.
1 dl kuohukermaa

Kostutukseen
¾ dl kuumaa vettä
½ dl sokeria
1 dl punssia tai mantelilikööriä
Koristeluun
1 prk (200 g) maustettua rahkaa Irish cream & coffee / meiltä ei tätä löytynyt joten otin maustettua rahkaa kuningatar
1 dl vadelmamarmeladia

Vatkaa muna ja sokerit vaahdoksi.
Yhdistä kuivat aineet. Sekoita ne vaahtoon rasvan ja kerman kanssa vuorotellen.
Kaada taikina leivinpaperilla pohjustettuun ø 20 cm:n irtopohjavuokaan tai voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan.
Paista uunin alaosassa 175 asteessa n. 45 min tai kunnes kypsä. Anna jäähtyä hetki.
Sekoita kuumaan veteen sokeri. Lisää likööri. Sekoita ja maista. Kostuta torttu valelemalla kostutuslientä hiljalleen pinnalle kauttaaltaan. Anna maustua mielellään useita tunteja tai seuraavaan päivään ennen tarjoilua.
Irrota kakku vuoasta. Pursota rahka kakun päälle ympyräksi. Pursota vadelmamarmeladi rahkan sisälle.


maanantai 3. helmikuuta 2020

Minun päiväni

Viikonloppuna vietettiin nyt minun päivääni ensimmäisen kerran. Ajatus lähti viime syyskuussa lentelemään,  kun oltiin naisporukalla mökillä. Silloin lauantaina tuli televisiosta vain elämää ohjelma. Juteltiin että olisi kiva joku sen tapainen päivä viettää....

Tämän tekstin on yksi naisporukkalainen leikellyt. Tämä on syyskuisen mökkireissun tiimoilta otettu kuva.

Tosiaan siitä tämä kaikki lähti.....vaikka päivän nimi onkin minun päiväni, niin meitä on aina kaksi jotka viettää päivää....Niin lauantainakin...minuä olin ihan ensimmäinen joten korkkasin tämän jutun. Päivää mentiin tällä kertaa viettämään toisen henkilön kotiin joka oli sitten minun jälkeen päivän viettäjä....

Minun päiväni ideana on se, että jokainen nainen saa tehdä siitä omanlaisensa. Siitä mitä tykkää tehdä tai harrastaa....voi olla niitä mitä esittelee muille ryhmäläisille.


Omaan päivääni annoin jo ennakkoon "tehtävän". Laitoin naiset pareittain ja jaoin heille kuukaudet. Jokaisen naisen piti ottaa mukaansa kuukautta vastaava tavara. Sellainen tavara joka hänelle tuo mieleen sen kuukauden.

Ihania tavaroita ja tarinoita niiden ympärille. Ensin käytiin ne yhdessä läpi ja sitten tulikin kysymys heille;" Tiedätkö mitä näillä tavaroille tehdään nyt?"

Eipä kukaan arvannut.....Arvaatko sinä?!

No, pidän todella paljon valokuvaamisesta. Joten nyt alettiin ajoissa tekemään jo kalenteria!!! Joka kuulle otein kuvan ja niissä kuvissa piti näkyä ne tavarat mitkä he olivat tuonneet! Ja kyllä uimapukukin oli eräällä....ja kyllä lumen keskelle mentiin kuvaamaan! Kuvista tuli kyllä kivoja ja on kiva työstää tulevaa kalenteria!!


Seuraavaksi olinkin tehnyt kysymyksiä minusta......15 kysymystä.....eli "Tunnetko sinä minut ja miten hyvin.......

Seuraavaksi olikin ruokaa. Talon emäntä oli keittänyt broilerikeittoa. Herkullista.....

Seuraavaksi sitten kisailtiin...pidän kaikenlaisesta leikkimielisistä kilpailuista ja leikeistä....

Nyt vähän tietoa näistä meidän leikeistä.....

Yhtenä tehtävänä oli yrittää kertoa; mistä elokuvasta on kyse?
Eli laitoin lapulle muutaman leffan nimen ja joukkue esitti toiselle joukkueelle pantomiinina näitä leffoja....
Laitoin myös vähän vuosikymmentä milloin leffa on tehty että vähän tietäisivät mistä voisi olla kyse...

Tässä vähän mallia; 1990-luvulla Tulitikkutehtaan tyttö, 2000-luvulla Riisuttu mies, 2010 luvulla Napapiirin sankarit, 2010 luvulla Prinsessa jne.....


Sitten löysin netistä sellaisia tulostettavia "kortteja".....Missä oli tauti, hassu sellainen  ja sitten hoito siihen tautiin....ja sekin varmasti hassu.....

Kuva kopsattu RyhmäRenki-sivustolta johon alla olevasta linkistä pääset!
Löydät kortit täältä.

Mitkäs menot ne on jossa ei olisi "ennustusta"...Meillä oli kolme noppaa ja niiden summa oli sitten se mitä "tapahtuu" tulevana vuonna.

Noppien heittäminen ja säännöt.......

Heitä 2-3 noppaa pöydälle ja laske niiden silmäluvut yhteen. Jos yksi nopista putoaa pöydältä, lue vain pöydälle jääneiden noppien silmäluvut. Jos kaikki nopat putoavat tai luvuksi tulee alle kolme, heitä uudelleen.

Noppien silmälukujen merkitykset
    3: yllätys tai odottamaton hyvä uutinen
    4 :pettymys, ikävyyksiä tai huonoa onnea
    5: toiveesi toteutuu
    6: epäonnea raha-asioissa
    7: takaiskuja
    8: varo epäoikeudenmukaisuutta
    9: onnea rakkaudessa
    10: menestystä työelämässä
    11: eroa tai sairastumista
    12: hyviä uutisia
    13: surua ja murhetta
    14: uusi ystävä
    15: varo sortumasta epärehellisyyteen
    16: onnistunut matka
    17: muutos suunnitelmiin
    18: menestystä, vaurautta ja onnellisuutta


Sitten olikin kahveet...tein kakun ja hapankorppu-lohirullat.

sunnuntai 2. helmikuuta 2020

Tammikuun värivuosi 2020

Tammikuu meni ja päästiin jo helmikuuhun! Äkkiä tuo aika meni!!!

Linkitän tähän nyt värivuosi 2020 jutut tammikuulta. Vielä ei ole liian myöhäistä hypätä mukaan.....on vielä monta kuukautta tehdä väriä elämääsi =D Ohjeet täältä.


Minun värini oli valkoinen, löydät värivuosi värini täältä.

Kuva otettu joulukuu 18 pvä.

Täältä pääset katsomaan toista tammikuun osallistujaa, Elämäni Erikana.

Tämä kuva on tammikuulta 2020, ei uskoisi. Ihan kun keväällä otettu.

Helmikuun väri jutut voi laittaa tämän jutun alle kommenteihin.....minä sitten jälleen kokoan maaliskuun alussa kaikki ja linkitän.

Leivottiin...

Tänään pitkästä aikaan vanhin tyttäreni tuli meille, klo 8 ja aloitettiin leipomaan.  Meillä oli "selvät sävelet"! Oltiin puhuttu ...