torstai 25. elokuuta 2022

Mansikkapinaatti

Keväällä laitoin  kasvamaan tällaista kuin Mansikkapinaatti. Minulle ihan uusi kasvi. Mutta se on vanha viljelyskasvi, jonka lehtiä voi käyttää kuin pinaattia. Ja niitä marjokin voi syödä.

Nykyään sen viljely ravinnoksi on kuitenkin harvinaista, mutta sitä kasvatetaan koristekasvina. Toisaalta tämän kasvis siemeniä oli tänä vuonna minusta selkeästi esillä "uutena" tulokkaana, netin puutarha myymälöissä.

Itsellä on nyt mietittävänä mitä tehdä kasvista, koska sitä tulikin mielettömän paljon. Ajatuksena on kuivata lehdet. Ja tämän marja osuuden pakastan sellaisenaan.  

Luin netistä juttua mansikkapinaatista, niin kuin yleensä joku tykkää ja joku sanoo ettei maistunut hyvältä. 

Olen marjoja maistellut. Mutta miltäänhän ne ei minusta maistuneet, mutta kauniin näköisiä ja varmasti kakkuun mahtavia koristeita. Luin että niitä voisi käyttää mehuun tai jopa värjätä lankoja.

Lehdet on hyvä valinta ainakin salaattiin. Maistelin niitäkin ja minulle tuli mieleen kyllä hyvä salaatti. Mutta silti ajatuksena on osa kuivattaa ja käyttää pinaatin tavoin.

Tosi kaunis kasvi. En yhtään ihmettele että sitä kasvatellaan koristeeksikin!

Onko sinulla ollut tätä mansikkapinaattia, annahan vinkkiä mitä sinä olet siitä tehnyt!




Kertoilen jossain vaiheessa miten tälle kasville sitten kävi ja miten sitä käytin. =D



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tee minusta iloinen ja kommentoi minulle juttujani! =D

Tontun matkassa 2022, 5. pvä

 Joulukuussa Suomen kaupoissa / kaupungeissa / kylissä.... on erilaisia joulun avajaisia.  Meilläkin täällä kunnassa kaupat valmistautuvat j...