maanantai 25. toukokuuta 2015

Ananaskukat

Jaahasta.....suomalainen ei hevillä luovuta......ja vieläkin jäi petrattavaa!!! Tosiaan yhden kerran olen jo kokeilin näitä, tähän toiseen kertaan kaivoin netistä uudet ohjeet....joku ulkomaalainen sivusto oli, ja ajattelin että nyt onnistuu....Muuten olisikin varmaan mutta siinnä ohjeen uuninlämpötilassa ja ananaskukan uunissa oloajassa on kyllä jotain vikaa.....
Meinaan ohjeessa luki että pidä uunissa ensin 30 min /250 asteessa....käännä ja pidä toiset 30 min!!! Juu, meni kurkkaa 15 min. päästä ja minulla ananas oli jo kärventynyt reunoista =( Silti en lannistu, niistä tulee kakkuun koristukset olivat ne nyt sitten millaisia tahansa....Tässä kuvaa tekeleistä.....

Ananas ja se kuoritaan ja samalla otetaan tummat kohdat pois anannaksen pinnasta, lusikalla.



Leikataan ohuita paloja ja laitetaan ne talouspaperin päälle kuivumaan vähäksi aikaan.


Pellille leivinpaperin päälle ja uuniin....laitan seuraavan kerran n. 150-180 astetta. Ja ensin toinen puoli n. 15-30 min seuraile!!! Ja sen jälkeen käännä ananakset ja "paista" toiseltakin puolelta saman ajan.


Minulla on tuollainen silikoonivuoka tikkareille, jotan siihen laitoin kuivumaan.

Kirsikka ja se puoliksi, cocktailtikku


Tikulla läpi ananaskukan keskeltä ja tikun päähän kirsikka puolikas. Kyllä niistä kaunista koristusta tulee, kun vielä mintunlehdet laitetaan kukilla :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tee minusta iloinen ja kommentoi minulle juttujani! =D

Pihin emännän lehtipihvi jauhelihasta

Näitä pihvejä olen tehtyä muutaman kerran aikaisemmin. Ja pihvit ovat siis pelkkää jauhelihaa, ei mitään muuta. Jauhelihasta "lehtipihv...