keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Kinkkupiirakka

Viikonlopun aikana tei kaksi erilaista kinkkupiirakkaa......tässä teille ohjeena ensimmäinen =D toinen tulee kun kerkeän kirjoittamaan ohjeen =D . Mutta nämä kummatkin piirakat olivat kyllä syötävän hyviä....



Kinkkupiirakka
Pohja

175 g vehnäjauhoja
1 rkl mannasuurimoita
100 g meijerivoita
 1 kananmunan keltuainen
2rkl vettä

Täyte
150 g savustettua pekonia kuutioituna
1 sipuli hienonnettuna
 2 kananmunaa
 1 1⁄2 dl maitoa
1 1⁄2 dl  Savujuusto ruokakermaa
1 dl  juustoraastetta
persiljaa
kirsikkatomaattia koristeeksi

Ohjeet
Kinkkupiirakan tekeminen alkaa murotaikinapohjasta. Sekoita keskenään jauhot ja mannasuurimot. Lisää voi ja sekoita, kunnes taikina on koostumukseltaan tasaista. Sekoita keltuainen ja 2 rkl kylmää vettä, kaada taikinan joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Jos taikina vaikuttaa kuivalta, lisää hieman vettä. Vaivaa taikina tasaiseksi. Taputtele taikina levyksi, kääri se muovikelmuun ja laita jääkaappiin 30 minuutiksi.
Nosta taikinamöykky kevyesti jauhotetulle alustalle ja taputtele se vielä hieman ohuemmaksi levyksi. Nosta taikinalevy halkaisijaltaan noin 20 cm piirakkavuokaan ja painele reunoille. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Aseta piirakkapohja uuniin ja paista 15 minuuttia tai kunnes taikina alkaa kevyesti ruskistua reunoilta. Anna jäähtyä.
Kuumenna iso paistinpannu ja paista pekonia 10-12 minuuttia. Paista sipulit pannulla pekonin rasvassa, kunnes ne ovat pehmenneet. Anna jäähtyä. Laske uunin lämpötila 175 asteeseen. Vatkaa munat, munankeltuainen, maito ja kerma. Sekoita joukkoon raastettu juusto, mausta ja lisää pekoni ja sipuli seokseen. Paista kunnes piirakan keskiosa on hyytynyt, noin 40-45 minuuttia. 









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tee minusta iloinen ja kommentoi minulle juttujani! =D

Pihin emännän lehtipihvi jauhelihasta

Näitä pihvejä olen tehtyä muutaman kerran aikaisemmin. Ja pihvit ovat siis pelkkää jauhelihaa, ei mitään muuta. Jauhelihasta "lehtipihv...