sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Simaa valmiina

Viikko sitten laiton aloitin siman teon ja nythän tuo on juotavaa...Tein kahta eri simaa, ja kummankin tein ihan eri ohjeella kuin ennen...Joten mielenkiinnolla odotin että mitä niistä syntyy! Kyllä, nyt tuli hyvät simat kyllä....

Tein greippisiman ja perinteisen siman....

 Ylä kuvassa ; Greippisima

Greippisima 

4 litraa vettä
1 greippi
1 pieni sitruuna
250 g Fariinisokeria
250 g Taloussokeria
0,5 dl Tummaa siirappia
1/5 tl tuoretta hiivaa (herneen kokoinen pala)
rusinoita


Viipaloi kuoritut hedelmät. Kiehauta osa vedestä ja kaada se hedelmäviipaleiden, sokerien ja siirapin päälle ja sekoita. Lisää loput vedestä. Murenna hiiva haaleaan juomaan. Anna seistä yön yli. Siivilöi ja pullota sima. Lisää jokaisen pulloon 1 tl sokeria ja muutama rusina. Vie pullot viileään paikkaan. Sima on valmista noin viikon kuluttua.

Muista! Paine pullossa kasvaa käymisen jatkuessa, joten älä käytä liian tiukkaa korkkia.
 




 Yläkuvassa Perinteinen sima (aikaisemmin olen laittanut sitruunan kuorta ja sitruuna paloja...tähän ohjeeseen tuli vain mehut!)


Sima, perinteinen
 
4 l vettä
250 g Fariinisokeria
250 g Taloussokeria
1–2 sitruunan mehu (laitoin 2 )
1/5 tl tuorehiivaa (herneen kokoinen pala)
sokeria, rusinoita

Kiehauta puolet vedestä ja kaada sokerien päälle. Lisää loput vedestä sekä sitruunamehu joukkoon, anna jäähtyä kädenlämpöiseksi. Liuota hiiva nestetilkkaan ja sekoita nesteeseen. Anna käydä huoneenlämmössä noin 1 vrk. Pullota sima. Lisää pulloihin 1 tl sokeria ja muutama rusina.

Paine pullossa kasvaa käymisen jatkuessa, joten älä käytä liian tiukkaa korkkia.

Sima on valmista, kun rusinat nousevat pintaan. Viileässä valmistumisaika on noin viikko, huoneenlämmössä noin 3 päivää. Säilytä sima viileässä ja käytä noin viikon kuluessa.
Vinkki 1!
Jos haluat tummempaa simaa, käytä yksinomaan Fariinisokeria (500 g).
Vinkki 2!
Halutessasi enemmän sitruunan makua kuori sitruunoiden keltainen kuoriosa mukaan. Pese sitruunat huolellisesti ennen käyttöä. Siivilöi sima ennen pullotusta.

Siivilöinti ja pullotus tosiaan seuraavana pvänä ja odotusta......

Vasemman puolinen on greppisimaa ja oikean puolinen on sitten perinteistä simaa. Pidin kummastakin, minun makuuni miedompaa tuo perinteinen kun se mihin tulee kuorta...joten nyt löyty minun simani!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tee minusta iloinen ja kommentoi minulle juttujani! =D

Pihin emännän lehtipihvi jauhelihasta

Näitä pihvejä olen tehtyä muutaman kerran aikaisemmin. Ja pihvit ovat siis pelkkää jauhelihaa, ei mitään muuta. Jauhelihasta "lehtipihv...