maanantai 1. tammikuuta 2024

Vuosi 2024 tuo mukanaan uusia haasteita

 Uusi vuosi, tuo mukanaan uudet haasteet! Niinhän sitä aina sanotaan; uusi vuosi, uudet haasteet!

Minä tiedän, että meille kaikille elämä on tuonut  haasteita vuosien varrella. Niin isoja kuin pieniäkin, niin vaikeita kuin helppoja,  ikäviä tai hauskoja.

Osa niistä tulee itsestään eteemme, halusimme niitä tai emme.  Sitten on niitä haasteita johon itse tartumme innokkaina. 

Päätin tehdä tälle vuodelle 2024 itselleni  haasteita. Kaikkien niiden haasteiden lisäksi mitä en tiedä mitä tuleman pitää.

Haasteita, tehdä asiat erilailla, tehdä niitä asioista uuden näköisesti ja haastaa omaa luovuutta tekemään asiat kenties mukavuus tason ulkopuoleisesti, mutta silti innokkaana ja iloisena tehtynä! Toisin sanoen haluan oppia mahdollisemman paljon itsestäni ja siitä miten uskallan heittäytyä tekemään uudella tavalla, vaikka vanha tapa olisi helppo ja nopea!!!

Nämä kaikki haasteet ovat  mitä muutenkin tekisin/ tai haaveilen tekeväni, nyt vähän täytyy miettiä miten teen, eikä mennä siitä mistä aita on matalin! 

Tässä minun HAASTEVUOSI 2024 on;

TAMMI

-keittokirja kokeilu

HELMI

-löytää uutta kirjoista

MAALIS

-opettelen uuden taidon

HUHTI

-yllättää joku 

TOUKO

-valokuvaus

KESÄ

-kulttuuria

HEINÄ

-virkkaus

ELO

-piknik / retki

SYYS

-ommellen itselle jotain

LOKA

-joulukortti

MARRAS

-tuunailua

JOULU

-jouluun uusia juttuja

Tuossa, ne ovat haasteeni,  eivät mitään ihmeellisiä asioita, mutta haasteena onkin se että teen niitä ihan eri "tyylillä". 

Esim. Kirjojen maailma->kuuntelen aina  dekkareita, en mitään muuta. nyt on aika sukeltaa ihan erilaiseen kirja maailmaan ja  tutkia ihan erityylistä opusta, tai ompele-> no, minä en osaa ommella, en ainakaan vielä. Enkä minä ole koskaan ollut kunnon piknikilläkään. 

Pieniä asioita/tekemisiä mutta ihan varmasti toteutettavia.

Heitän sinulle haasteen, juuri sinulle joka nyt luet tätä juttua! 

Haasta sinäkin itsesi tekemään asioita erilailla. Lähde kokeilemaan rajojasi kanssani omien haasteidesi puitteissa.

Haasteilla on tapana "poikia"  lopulta hyvää mieltä, kun haasteen saa tehtyä. Haasteet voivat tuoda jollekin toivoa, tai voivat viedä meitä eteenpäin, mikseivät ne voi toimia innoittajina ja antavat mahdollisuuden muuttaa suuntaa tarvittaessa. Vain se yksi pieni haaste......voi vaikka mullistaa elämän.

Laitan itse joka kuukausi jutun haasteestani ja miten toteutin sen, miten olisin toiminut ennen haastetta ja miten toimin haasteessa nyt!

Jätä kommentteihin viestiä jos haastat itsesi...olisi kiva seurata sinun haastematkaasi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tee minusta iloinen ja kommentoi minulle juttujani! =D

Iloa iltaan

Olipa kiva tulla kotiin töistä, kun posti oli tuonnut postilaatikkoon viisi korttia. Tässä onkin aikaa, kun viimeksi kortteja kilahti postil...