keskiviikko 10. elokuuta 2016

Kesäkurpitsa-tomaattivuoka ja lihapullat

Eilisille vieraille tarjosin myös tälläistä kuin kesäkurpitsa-tomaattivuoka. Sain viime viikolla työkaverilta sellaisen kauniin vaalea kuorisen  kesäkurpitsan..sitä kokeilin tähän ruokaan nyt sitten.


Minä laitoin tähän minun vuokaani vain kaksi kerrosta, mutta tosiaan tähän vuokaan voi laittaa useammankin kerroksen...ohjeeseen pitää siis sitten "säveltää" lisää näitä aineita.....mutta osaattehan te...

Kesäkurpitsa-tomaattivuoka

    1 kpl kesäkurpitsaa (minulla oli tälläinen vaalea kuorinen kesäkurpitsa)
    1-2 kpl  valkosipulinkynttä
    kesäkurpitsan pinnalle pestoa
    3-4 kpl  tomaattia
    tuoretta basilikaa (lehtiä)
    fetajuustoa muruina
    mustapippuria (myllystä)
    juustoraastetta pinnalle

Pese ja viipaloi kesäkurpitsa. Hienonna valkosipulinkynnet. Leikkaa tomaatit reiluiksi viipaleiksi.
Voitele uunivuuoka oliiviöljyllä. Lado pohjalle puolet kesäkurpitsa viipaleista. Levitä päälle pestoa ja puolet valkosipulista.

Lado seuraavaan kerrokseen  tomaatit, basilikanlehdistä ja fetaraasteesta. Rouhi päälle mustapippuria.

Laita päälle loput kesäkurpitsat. Laita myös loput valkosipulikynnet.
Ripottele päällimmäiseksi vielä juustoraastetta ja paista 200-asteisessa uunissa noin 40 minuuttia.

Kuvina;








Näitten kasvisvuokien lisäksi tarjosin keitettyjä perunoita ja lihapullia. Lihapillat paistoin uunissa valmiiksi.

Tällä kertaa laitoin korppujauhojen "sijasta", Prima-mausteen perunakuorutetta. Kuoruke siis sopii myös tälläiseen ruuanlaittoon. Löydät Prima-mausteen perunakuorrute chili-paprikan sivut TÄÄLTÄ.


Tosi maukkaita pullia tuli,


4 kommenttia:

  1. Voi nam!😋
    Ja näyttääkin niin hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä oli! =D

      Mukavaa tätä päivää sinulle!

      Poista
  2. Pitääpä kokeilla lihapulliin tuota ainetta. Näyttävät herkullisilta. Mä en osaa käyttää kurpitsaa, annoin miniälleni, kun sain sen. Jotenka parempi antaa eteenpäin kuin märännyttää jääkaapissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäkurpitsa on helppo työstää...vaikka vaan siivuttaa ja paistaa /grillata. Hyvää tulee niinkin =D

      Poista

Tee minusta iloinen ja kommentoi minulle juttujani! =D

Loma hommeleita

 Pari päivää lomasta mennyt ja paljon pientä puuhastelua on tullut tehty ja apuna ollut. Tulee itselle hyvä mieli kun pystyy olemaan apuna. ...