tiistai 13. elokuuta 2019

Elokuu

Minun lomani alkoi maanantaina. Vaikka tuossa keväällä olinkin pitkään sairaslomalla, niin loma on aina lomaa. Nyt saisi 3 viikkoa nauttia siitä ettei tarvitse kellon mukaan mennä.   

Palailen vielä työhöni 😂😀

Työssä talomme "tyhjeni" hiukan, kun uusi toimintakausi käynistyi eilen. Muutama lapsi lähti eskariin ja muutamat lapset menivät toiseen hoitopaikkaan. Silti minun ryhmääni jäi 1 paikka auki ja myös toisen puolen ryhmässä on 1 vapaa paikka. Töitä siis piisaa jatkossakin.

Kesä / heinäkuussa tuli tehtyä merkkejä ja kortteja jne....Suunniteltu sänkypaikkoja, ruokapaikkoja... Siinnä samalla pidetty lasten kanssa hauskaa ja nautittu kesästä. Heinäkuun viimeisenä päivänä laulettiin ja leikkittiin ulkona. Pidettiin pienet läksiäiset niille jotka lähtivät meiltä pois...Haikeaa.,.,,osa ollut meillä jo "pitkään". Siinä ajassa on nähnyt heidän oppivan monen monta ISOA asiaa. Toiset ovat oppineet meillä kävelemään, osa oppinut kuivaksi, osa kirjoittamaan nimensä jne, haikeaa...Minulla on ollut iso kunnia kuulua näiden lasten päivään. Ja iso kunnia/onni kuulua jatkossakin seuraavien lasten aamuun, päivään ja välilä jopa iltaan.....
Tässä muutamia kesän tekeleitä ja tulevan kauden hauskuuksia......
IMG_5447.jpg
Jokaisella lapsella on oma merkki....näitä on tullut nyt tehtyä eri pohja väreillä eri toimintaan.
IMG_5449.jpg
Purkit odottavat tietoa mitä näinä päivinä tehdään...onko liikuntaa, askartelua, leikkiä, teatteria tms...
IMG_5451.jpg
Tämä vanha kalenteri kertoo ne perusasiat...tässä kuvassa vähän kortit vinksin vonksin...kesä meininkiä näyttää olevan. =D Jos joku ihmettelee miksi keskiviikon yläpuolella on lego aurinkoa ottamassa, niin silloin meillä lelut viettävät lomapäivää. Silloin tehdään vaikka mitä ilman leluja!
IMG_5453.jpg
Meillä on viisi huonetta jossa leikitään, isomat pallot ovat huoneiden värit, lasten merkit laitetaan isompaan palloon, niin silloin lapset tietävät mihin ovat menossa leikkimään. Myös aikuisilla on omat merkit....
IMG_5454.jpg
Nämä naamat odottavat lapsia...millainen onkaan päivän  tunne....iloinen, surullinen, pelokas, vihainen......
IMG_5455.jpg
IMG_5448.jpg
Säätäkin on välillä hyvä tiirailla lasten kanssa....

Itseni minä ilmoitin eilen  vuoden opiskeluun....avoimeen yliopistoon. Kiva haastaa työn ohella itsentä. Ja aihe on vielä tosi mielenkiintoinen. Nyt pitäisi alkaa lukemaan kirjoja...nimittäin ensimmäiseen jaksoon pitää lukea 5 kirjaa, ennenkuin voi tehdä yhtään tehtävää!!! Ei kuin urakoimaan!!! =D
Tästä aiheesta varmaan kuulette moneen otteeseen vielä!
Elokuussa on vielä eräs ihana asia jota odotan innolla! Yksi omista lapsistani menee naimisiin....pääsen todistamaan tätä ihanaa asiaa....kyllä on ihanaa!!! <3

Kansalaisopiston kirjanenkin tuli. "Pakkohan" se oli parille kurssille ilmoittautua. Näpertelijöissä jo tunnetuksi tullut Kansainvälisiä ruokia kurssille olen jälleen parin vuoden tauon jälkeen menossa. Yhden kurssin kohdalla nauratti kyllä ihan hirveästi...mihin tämä maailma on menossakaan! Kurssin nimi on;Marjojen poimijakoulutus!!!! Pitääkö jo kouluttaa marjan poimimistakin!?! 😉😉
Hei, mutta nautitaan elokuusta. Minä nautin lomastani ja odotan loman tuomia hauskuuksia..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tee minusta iloinen ja kommentoi minulle juttujani! =D

Nuudelisalaatti

Tein töihin tälläisen salaatti "pohjan".  Vaikka tätä muutaman päivän kerkesin syömään, niin silti en syöynnyt yhtään päivää samaa...